perjantai 6. elokuuta 2010

Sitähän se kaikki on

Kevyttä kesälukemistoa -sarja jatkuu Orhan Pamukin Viattomuuden museolla, 700 sivua. Urakkaa aloitellessa toivoin todella, että kirja on hyvä! Ensi kommenttina se, että noin paksu kirja on käytännössä hankala sängyssä lukiessa. Mutta kyllä sen lukeminen onnistui. Myös sisällön puolesta.

Kirja kertoo nuoresta, varakkaan perheen hemmotellusta pojasta, jonka etukäteen tarkkaan ohjelmoitu siisti elämä isän perheyrityksen jatkamisineen ja avioliittoineen muuttuukin − niin inhimillisestä syystä kuin rakastumisen takia. Ja rakkautta tämä kirja kuvaa, jos mitä, samalla tulee tutustuneeksi turkkilaiseen vauraaseen elämäntapaan ja istanbulilaiseen ympäristöön. Kirjassa on jopa kartta tapahtumapaikoista.

Tyyli on vähän vanhahtava ja tahti rauhaisa, eletäänhän tarinassa aikaa viitisenkymmentä vuotta taaksepäin. Päähenkilöä ei voi olla lopulta symppaamatta, vaikka hän outoja ratkaisuja tekeekin. Eihän hän voi muuta! Ja tosiaan tuossa sivumäärässä ehtii kaveri jo tulla kovin tutuksi.

Yllättävä, ei todellakaan ennalta arvattava, ja tarkka yksityiskohdissa muttei silti tylsä, piti otteen kannesta kanteen. Lukemista edesauttoi loma - jos tämä olisi pitänyt kovin pieniin paloihin pätkiä, olisi keskittyminen kärsinyt, nyt sai uppoutua rauhassa. Jos ei nyt suurta tunne-elämystä, jäi tyytyväinen ja mukavasti vähän hämmästynyt olo. Että tällaistakin. Kannatti urakoida.

Orhan Pamuk: Viattomuuden museo. Tammi 2010.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti