perjantai 29. lokakuuta 2010

Nuori kirjailija tilittää

Julius Ilonen on kirjailija, niin on Juha Itkonenkin. Kummankaan tekstiin en ole päässyt makuun.

Ilonen on Itkosen uusimman kirjan päähenkilö, jonka tekstiä alkuosa on olevinaan. Hyvin itkosmaista.

Vasta noin puolenvälin jälkeen, kun fiktiivinen romaani päättyy ja kirja muuttuu Ilosen kirjeiksi, Itkonen tuntuu kunnolla pääsevän vauhtiin ja asiaan, joka on itse asiassa kirjailijan ammatin kuvailua. Vaikka keksittyjen hahmojen kautta, silti tuntuu, että nyt Juha Itkonen ihan oikeasti pääsee pukemaan sanoiksi ja tuomaan julki kaikki ajatuksensa omasta alastaan ja ammatinvalinnastaan - että hahmot on luotukin vain tätä varten.

Juonen kautta kuvataan, miten nuoresta miehestä tuli kirjailija, mitä häpeäntunteita ja ylpeydenaiheita hänellä on, miten tarkkailee muita, millainen on suhde lukijaan ja etenkin kritiikkiin. Ja kirjamessuihin - ne kuvataan aina syvimpänä helvettinä ja äärimmäisenä koettelemuksena kirjailijaraukan kidutuksessa, mutta messut ovat näyttävät tärkeät olevan, koska ne niin monessa nykykirjassa mainitaan.

Itkosen kunniaksi on sanottava, ettei hän romantisoi kirjoittamista - sitä verrataan niin äidin tissin imemiseen kuin pökäleiden tuottamiseenkin. Mutta ei voi välttyä tunteelta, että pullamössöpoika vaikertaa, kun hänellä on niin kamalan kurjaa. Ei oikeasti ole.

Mutta tämähän on kasvukertomus ja nuoren miehen kypsymisen kuvailu. Ehkä tarpeellinen kirjailijan omalle päälle. Jotenkin, Itkosen tekstien kanssa minulle käy aina niin, että ajatus harhailee ihan muualle ja joudun pakottamaan sen takaisin kirjaan, niin kävi tässäkin. Ei hän huonoa jälkeä tee, eikä tulos ole koskaan typerä tai mitäänsanomaton tai ohut. Aiheetkin ovat aina herkullisia. Silti Itkosen tyyli ja tapa kertoa ei vain puhuttele minua, ei vie mukanaan. Lukeminen töksähtelee.

Ammatinvalinnan kuvauksena tässä olisi kyllä ideaa koulutusmateriaaliksi. Miksei tehtäisi muistakin ammateista kuvitteellisia, todellisuuteen perustuvia urakertomuksia. Näin valitsin betoniraudoittajan uran, näistä asioista työssään iloitsee maatalouslomittaja, näin kärsii asiakkaidensa kanssa hammaslääkäri, tästä taksikuski tuntee ylpeyttä, tuota pelkoaan häpeää tuotepäällikkö. Nuorikin jaksaisi lukea romaanimuotoisen oppikirjan ja oppisi samalla; ideaa saa vapaasti lainata… Kirjailijalla on vain se etu, että hän tekee tekstiä työkseen, kun taas laborantti tai vakuutusmyyjä ei voi kuvailla uraansa kemiallisilla analyyseilla tai vakuutuksia myymällä.

Juha Itkonen: Seitsemäntoista, Otava, 2010

1 kommentti:

  1. ;D Ei lisättävää. (vika kappale riemastutti kovasti)

    VastaaPoista