lauantai 2. huhtikuuta 2011

Keith Richards: Elämä

Keith Richards on epäterveellisten elintapojen esikuva ja kasvattajien kauhu. Jo pienestä pitäen muotoutui elämäntapa, jossa ei juuri harrastettu nukkumista tai hampaiden pesua mutta vastaavasti polteltiin ja nautittiin kaikkia mahdollisia mömmöjä. Taidekoulun hän sai vietyä läpi kunnialla, mutta sen jälkeen vei musiikki. Ja se olikin ainoa asia, joka vei eteenpäin ja kiinnosti nuorta poikaa sellaisella volyymilla, että lahjattomampia hirvittää.

Musiikin taju ja intohimo oli kaikenvoittava, ja tarina on kuin satua; miten rutiköyhästä koulukiusatusta räkänokka-rimppakintusta kasvoi maailmanluokan stara. Elämäkerta on tehty rehellisen oloiseksi ja siten, että Keith itse kertoo tarinansa. Vaikka pahimmat tumpeloinnit matkan varrelta lienee jätetty pois, paljon typeryyksiä on kerrottukin, eikä kertoja yritä olla fiksumpi kuin onkaan. Enemmänkin on nähty vaivaa siinä, että kertojan ääni säilyy puhekielisenä. Se tuntuu välillä hassulta ja teennäiseltäkin suomeksi käännettynä. Tiedäthän, kamu. Piirtyy kuva pojasta ja miehestä, jolle musiikki on intohimo, elämän peruskivi ja paljon muuta.

Mielenkiintoista on lukea etenkin 1960-luvun musiikkimaailmasta, kun uusi rock-aika oli alkamassa. Siitä, miltä se tuntui nuorista tekijöistä itsestään ja siitä, miten Stones ilmiönä ja musiikintekijänä syntyi. Työyhteisökonsultit osaisivat selittää tämän oikeilla termeillä, mutta maallikosta näyttää siltä, että yhteen ajautuivat oikeaan aikaan juuri oikeanlaiset tyypit, jotka täydensivät toisiaan juuri nappiin. Keithin ja rumpali Charlie Wattsin soittotyyleistä kehittyi originaali Stones-soundi. Kun siihen lisättiin Keithin ja Mickin sävelet, sanoitukset ja show-taidot ja muiden bändin jäsenten osaaminen ja persoona, keitos on koossa. Tulosta ihmettelee Keith itsekin, ja väittää muistavansa vieläkin ensimmäisten esiintymisten jännityksen ja ihmetyksen omasta vaikutuksestaan kuulijoihin.

Keithin elämä ei ole ollut millään mittarilla tavanomaista. Huumeet ovat siitä olleet osa, jo lapsesta lähtien. Paljon bilettämistä, paljon naisia, rock-tähteyttä kliseisimmillään. Myös rikoksia, väkivaltaa ja aseita. Normaalia perhe-elämää ei juuri ole ollut, ja lapsia ei voi kuin sääliä. Nyt, nykyisen vaimonsa kanssa, tilanne vaikuttaa vakiintuneemmalta, jos kirjaa uskomme. Keith on jo isoisä ja elintavat huomioiden kunnioitettavassa iässä: hän muistaa jopa pommihälytyksen äänen 1940-luvun lopulla Lontoossa. Ja yllättävän hyvin muutkin asiat, minulle heräsi jo epäilys, että mömmöilyä ja rötöstelyä on liioiteltu show-mielessä? Kun hän on kuitenkin niin hyvässä kunnossa edelleen. Mutta useimmat asiat on jo uutisoitu jo aiemmin ja fanit ovat tarkkoja, joten ehkei sentään. Keith kertoo paljon kavereistaan, ja suhdetta Mick Jaggeriin ruoditaan pitkään. Bändiin ei kahta johtohahmoa mahdu.

Järkälettä lukiessa soivat mielessä tutut biisit ja iski lievä haikeus: Rollarit ovat kohta oikeasti vanhoja ja heidän kautensa loppuu väkisinkin. Ura on ollut ainutlaatuinen, vaikka tuotannon taso on vaihdellut: huipuilla on varaa tehdä kokeilujakin. Tuskin enää koskaan tulee samanlaista megaluokan menestyjää ja musiikillista vallankumousta, kun musiikin kenttä on pirstaleisempi. Dinosaurusten aika alkaa olla ohi.

Guardianilla oli hauska ajatuskulku elämäkertojen kirjoittajista: jos saisit valita, kenen elämäkerran haluaisit lukea ja kenen kirjoittamana?

James Fox & Keith Richards: Elämä. WSOY 2010.

1 kommentti:

  1. Yllätysonni suosi kymppitonni-arvonnassa! Blogissani osoite, johon yhteystietosi lähettämällä pakettisi löytää perille :)

    VastaaPoista