Ajattelin sivistyä venäläisellä kirjallisuudella, kun nappasin kirjastosta Sattumia-pokkarin. Houkuttimena toimivat lyhyet tarinat, kirjan keveys työmatkalla kanniskeltavaksi ja minulle tuntematon kirjailija. Oli aika erilainen kuin odotin, suorastaan outo, eikä tällä kertaa myönteisessä mielessä.
Alussa nauratti lakoninen kerronta absurdeista arjen tilanteista, mutta kun jutun juoni alkoi toistua, rupesi tympimään. Näissä tarinoissa aina jonkun pää putoaa tai kaula katkeaa tai jossakussa vain naksahtaa jotain ja hän lyyhistyy kasaan ja lakkaa olemasta. Kuollaan paljon, harjoitetaan väkivaltaa − no, ei ihan joka tarinassa, mutta aika kantava teema se on. Kirjailijalla lienee paljon hampaankolossa maailmaa vastaan, etenkin lapsia, koska heitä kohdellaan erityisen julmasti.
Täytyy myöntää, että loppupuolen lähinnä silmäilin, koska tyyli ei minuun uponnut. Venäläinen mentaliteetti kyllä kuulsi jutuista (se sivistävä osuus) ja oli jokunen aidosti hauskakin juttu, mutta pääosin huumori oli tätilukijalle liian omalaatuista. Mustaa ja tahmeanpuoleista. Tommi Liimatta varmaan pitäisi tästä. Jollain nettisivulla Harmsia sanotaan neroksi, en vain tajunnut sitä ilmeisesti. Kirjan ulkoasu ei sitä myöskään tukenut, halpispokkarin paperi, fonttia ja painotyötä myöten vanhanaikaisen ja halvan oloinen.
Daniil Harms: Sattumia. WSOY 2010.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti