lauantai 12. marraskuuta 2011

Finlandia-ehdokkaat

Muutamassa blogikeskustelussa jo valitinkin Finlandia-ehdokkaiden aihemaailmaa: yhtä lukuun ottamatta kaikki tapahtuvat vankasti menneisyydessä. Itse pitäisin arvona myös osuvaa tämän päivän kuvausta ja tulevan luotaamista, joka on minusta yksi taiteen tehtävä.

Tosin paras kirja on ajaton. Tai ei ainakaan rajoita näköaloja. William N. tapahtuu tiukasti 1800-luvulla, mutta se sai minut ajattelemaan monta kertaa nykyisyyttä, tekemään vertailua.

Mutta en ole vielä lukenut ehdokkaista kuin Carlsonin, joten paha kommentoida enempää. Kirjoittajan sukupuolella ei ole kirjan hyvyyden, huonouden tai kiinnostavuuden kannalta väliä, mutta kummasti ne tosiaan tänä vuonna aiheiltaan eroavat, miehet kirjoittavat tästä päivästä, naiset menneestä, kuten Ina totesi.

Palkintokeskusteluissa menee usein sekaisin, itselläkin, onko tarkoitus palkita tietty kirja vai kirjailija. Sanovat säännöt mitä tahansa, luulen, että ehdokkuuslista on aina näiden yhdistelmä.

En usko, että Hirvisaari voittaa, eli tällä ehdokkuudella palkittiin kirjailija. Jos esikoisissa on kirkas helmi, joka miellyttää Milonoffia eniten, silloin palkitaan kirja. Ja jos (kun?) Rosa Liksom voittaa, siinä palkitaan sekä uraa, asennetta että kirjaa.

Onneksi voimme kaikki valita: blogistanian varjo-Finlandia-ehdokkaat julkistetaan vuoden vaihteen jälkeen.

Lisätietoja Sallan lukupäiväkirjasta.

2 kommenttia:

  1. Nyt olen kuullut muutamilta "asiantuntevilta" tahoilta arvion, että joko Liksom tai Gustafsson voittavat, Milonoffin kirjamaun perusteella. ;) Korostan, että asiantunteva on tässä vahvasti sitaateissa, koska ainoa asiaa tunteva on kyllä Milonoff itse ja hänellä on aina mahdollisuus yllättää. Mutta Finlandiassahan hauskinta on spekulointi, joten tämäkin pointti kuuluu spekuloida läpi. Tekisi mieli lukea kerrankin kaikki ehdokkaat niin olisi omakin mielipide, mutta kirjapino pöydällä katsoo nyt jo syyttävästi...

    VastaaPoista
  2. Tuo spekulaatio kuulostaa hyvin uskottavalta. Ja juu, kirjapino on tosiaan tähän aikaan vuodesta korkeimmillaan. Ei onneksi ihan 130 kirjan pakkolukemista muutamassa viikossa vai miten niillä F-palkitsijoilla tämä urakointi menee. Onneksi tässä saa itse edetä omaa tahtia.

    VastaaPoista