keskiviikko 23. marraskuuta 2011

Täydellinen paisti

Juuri aloittelin Paistin lukemista, kun tuli tieto sen saamasta Hesarin esikoiskirjapalkinnosta. Olisin lukenut aiemminkin, mutta nimi arvelutti, kunnes tajusin, ettei kyseessä ole ruokakirja.

Filosofian maisteri Taru Korhonen asuu Wienissä itävaltalaisen miesystävänsä kanssa. Miehen perhe on tulossa juhlapyhän aterialle, ja Taru valmistelee suomalaisen tunnolliseen tapaan täydellistä ateriaa, pääruokana sianpaisti.

Taru yrittää sopeutua vieraaseen maahan ja ihmisiin parhaansa mukaan, mutta ihan helposti suomineito ei eurooppalaistu. Elämänhallinta vieraassa, arvaamattomassa ympäristössä käy työstä. On kyse sitten kaupassa käynnistä tai naapurien kanssa seurustelusta.

Taru puuhaa vierailun järjestelyjä ja käy mielessään vilkasta pohdintaa kaikesta ympärillään, suihkun ihmeellisyydestä (”ihminen kuvittelee olevansa edistynyt, kun voi seistä keskellä sisätiloja muovisessa kopissa, märkätiloissa, pesemässä itseään”) tv-ohjelmiin (”niitä tulee katsoa kriittisesti ja analysoiden”) ja luontosuhteeseen ”ihmisestä kertoo paljon, jos hän voi elää näkemättä yhtään oravaa”. Äänetön pulputus on välillä järkevää, välillä taas ajatus karkaa omille teilleen. Ja kun on oikeasti puhumisen aika, hän tuntuu aina puhuvan eri asiasta kuin muut, tiedättekö tunteen? Joukkoon kuuluminen ei ole helppoa.

Vaikka mies kehottaa keskittymään olennaiseen, Tarua jännittää vierailu sen verran, että homma pyrkii leviämään lapasesta. Päivällinen valmistuu kyllä, jopa knöödelit. Emäntä tosin livistää kesken vieraiden kestitsemisen välillä vessaan tupakalle tai kellariin välipalalle, taitaa pistäytyä naapurissakin. Naapurin rouvaan Taru turvaa usein, mutta läheisiä heistä ei tule, maailmat ovat liian kaukana toisistaan.

Taru muistuttaa Rimmisen Nenäpäivän Irmaa, joka yksinäisyyttään myös tulee tehneeksi outoja tekoja. Ja tekemisillään pyrkii saamaan hyväksyntää. Taru voisi olla Irman tytär, fiksu nuori nainen, mutta hukassa. Onneksi suhde miesystävän kanssa vaikuttaa kukoistavan, miehen perheen epäluuloista huolimatta.

Esikoiskirjoja tutkinut kulttuuritoimittaja Esa Törmänen sanoi Hesarissa tyypillisimmän esikoisteoksen olevan ”omakohtaisiin kokemuksiin perustuva kasvukertomus, joka kuvaa tunteita ja kamppailua vaikeita olosuhteita vastaan.” Tämä on juuri sellainen. FM Satu Taskinen asuu Wienissä, on aikuiskouluttaja, ja yhtäläisyyksiä kirjan ja todellisuuteen löytyy lisääkin.

Hauska kirja, jossa on myös särmää. Ei ihan helmi, sillä välillä Tarun ajatukset junnaavat omia polkujaan niin, että lukija alkaa tuskastua, tekisi mieli hyppiä muutama kappale yli. Etenkin alussa ja lopussa oli tällaisia pitkästyttäviä jaksoja, välillä teksti kulki vetävästi, ironisella tyylillään.

Satu Taskinen: Täydellinen paisti. Teos 2011.

2 kommenttia:

  1. Mulla on pahoja vaikeuksia päästä niistä harhailevammista osioista yli, nimenomaan Nenäpäivä tuli mullekin mieleen ja senkin lukeminen oli mulle työvoitto. ;) Kiitos hyvästä arviosta, yritän kovasti ymmärtää kirjan saamia kehuja, mutta vielä on vähän vaikeaa...

    VastaaPoista
  2. Onnea kirjan kanssa. Nenäpäivästä kyllä tykkäsin kovasti, se oli selkeämpi ja jotenkin ehjempi, tämä haahuilee enemmän eikä jaksa tasaisesti pitää lukijasta otetta. Samantyyppistä ironiaa ja päänsisäistä pölinää kuitenkin.

    VastaaPoista