lauantai 11. helmikuuta 2012

Kosteiden mestojen balladi

Ari Wahlsten on kirjoittanut esikoiskirjansa Kallion kuppiloiden ja sinkkumiehen maailmasta. Pihtaamattomia naisia ja oluttuoppeja vyöryy Kallion leveydeltä vuorokaudet ympäri: mahtaako tämä olla kirjoittajan fantasia ihannemaailmasta, jossa mies saisi elää.

Kirjan mies, Walden, on luojansa tavoin nimittäin myös kirjoittaja, joka liikkuu teatteripiireissä. Kaljanhuurujen ja sänkypuuhien ohella hän pyrkii tekemään töitä, tosin niistä puhutaan sen verran vähän, että herää kysymys, millä mies mahtaa kustantaa runsaan vapaa-aikansa. No, se on sivuseikka, ei tämä muutenkaan realismia ole, sen enempää kuin vaikka Juha Vuorisella. Jota en kyllä jaksa lukea, kuten olen aiemminkin todennut, mutta vertailua ei voi välttää, kun samassa aihepiirissä liikutaan. Wahlstenista pidin paljon enemmän, vaikka moni asia häiritsikin.

Aihe kiinnosti nuoruutensa Kalliossa asunutta, henki ja meno on tuttua, vaikken nykyistä kuppilamaailmaa tunnekaan. Teki mieli myös verrata, löytääkö kirjoittaja uutta tulokulmaa, kun Kallio-aiheesta on revitellyt viimeksi niin hienosti Mikko Rimminen. Ei juuri löytänyt, uutta siis, vaikka muutamia hauskoja oivalluksia tekstiin mahtuukin. Antoisinta ovat kommentit ja viittaukset näyttelemiseen ja teatterimaailmaan; tämän puolen tuntemusta olisi voinut hyödyntää enemmänkin. Ja sijaitseehan kaupunginteatterikin Kalliossa, joten ehkä tästä olisi voinut irrotella lisää kytkyjä.

Kirjoittajan kokemattomuus näkyy ja tuntuu; kömpelyyksiä on, noloja muka-hauskoja sanontoja ja väkisin väännettyjä vitsejä ja yksi suoranainen virhe siirtymässä (tai sitten en vain tajunnut äkillistä muutosta ajassa ja paikassa). Lisäksi ihmetytti myös Morren tuomitsema kirjailija Kivipaaden hahmo, sen mukanaoloa on mahdoton selittää. Jos taustalla onkin ollut kirjailijan vahva oma kokemus, sen mukaanotolla hän tulee tehneeksi itselleen karhunpalveluksen. Loanheitto ei nosta heittäjän pisteitä.

Tarina tuntuu tehdyltä, ei vaivattomasti syntyneeltä ja soljuvalta. Töksähtelevä tunne ehkä johtui siitäkin, ettei juonta ole, vaan kuvataan vain kaverin elämäntapaa sieltä täältä, päätymättä mihinkään. Jori arveli tämän olevan teatterin vaikutusta, tehdään kohtauksia enemmän kuin kokonaisuutta. Mikäpä siinä, mutta tyyliin toivoisi löysempiä ranteita, luontevampaa jutustelua. Naseva ironia ja renttuhuumori ovat vaikeita lajeja, eikä tässä päästä niiden terävään kärkeen.

Mietin paljon, kehen kirja kolahtaisi. Uskoisin, että otollisin kohderyhmä ovat samanikäiset tai kirjoittajaa (s. 1963) nuoremmat miehet, jotka eivät ole kirjallisuuden suurkuluttajia. Naiset, himolukijat tai elämää nähneet miehet tuskin jaksavat innostua. Tämä voisi olla miesten kioskikirjallisuutta, naisellisen romantiikan äijäilyversio.

Ari Wahlsten: Kosteiden mestojen balladi. Gummerus 2012.

8 kommenttia:

  1. Aika hyvä tuo luonnehdinta miesten kioskikirjallisuudesta! Äijäilyversio kuulostaa aika osuvalta näin kirjaa lukemattoman korvissa.

    VastaaPoista
  2. Juu, äijäharlekiini :-) satumaisine sankareineen, piirretty kansi ja kaikki. Vaikka onkin kovakantinen ja kirjastossakin.

    VastaaPoista
  3. Mahtava luonnehdinta, tuo äijäharlekiini! Ei sellainen joka houkuttaisi tämän kirjan pariin, mutta heti syntyi käsitys kirjasta... :D

    VastaaPoista
  4. En tosiaan usko Booksy että olisit kohderyhmää. Luokitteluista: kirjailijalla ei olisi varmaan mitään harlekiinimaista myyntimenestystä vastaan :-)

    VastaaPoista
  5. Huomautus: Morre ja Jori, kuten allekirjoittanutkin, ovat kyllä blogeissaan sitä mieltä että Wahlsten kirjoittaa hyvin, sisältö on sitten asia erikseen. Eli kun sanot tekstin olevan kömpelöä tai huonosti soljuvaa, olet siinä mielipiteinesi yksin. Itse pidin kirjasta todella paljon, joten tässä myös linkit minun ja Irjan kirjoituksiin, vertailun vuoksi.
    http://www.kirja-arvostelut.com/written-by/94882
    http://www.kirjavinkit.fi/arvostelut/kosteiden-mestojen-balladi/

    VastaaPoista
  6. Jussi T:lle kommentoitava, että Arjahan puhui tarinan huonosti soljuvuudesta, ei tekstin. Sehän on tyystin eri asia.
    Enkä minäkään tarinaa kyllä soljuvaksi kuvaisi, koska tosiaan se ydinjuoni, punainen lanka, puuttui tyystin.

    VastaaPoista
  7. Mä luin kirjaa vähän alusta, mutta alkoi tökkiä niin plajon, että lopetin. Oli mielestäni liian löysästi kirjoitettu.

    Sen sijaan avomieheni piti kirjasta nin paljon, että luki sen loppuun. Se on häneltä suuri osoitus kirjalle, koska jättää kirjoista varmaan noin puolet kesken. :)

    VastaaPoista
  8. Teknisiä ongelmia, kolmas kerta kun yritän kommentoida: kiitos kaikille kommenteista ja Jussille myös linkeistä! Ei juuri lisättävää: joku tykkää, joku ei. Renttukirja (Jussin linkeissä) oli hyvä termi - onko Pussikaljaromaanikin renttukirja? Siitä pidin kovasti, kun taas Juha Vuorisesta en. Samoin yksi suosikkini on Arto Salminen, meneekö samaan renttukategoriaan? Wahlstenilla on vielä matkaa näihin saappaisiin, mutta aion kyllä lukea seuraavankin, jos häneltä sellainen tulee. Saa nähdä, meneekö hän Vuorisen suuntaan vai vaikka Reidar Palmgrenin suuntaan - joka on tuonut teatteritietämystään fiktioon tyylikkäästi.

    VastaaPoista