tiistai 28. elokuuta 2012

Post-it-tunnustus




Sain Erjalta ja Jokelta hienon tunnustuksen, josta suuri kiitos! Tunnustukseen liittyivät seuraavat ohjeet:

- Kiitä linkin kera bloggaajaa, joka tunnustuksen myönsi.

- Anna tunnustus viidelle (5) suosikkiblogillesi ja kerro siitä heille kommentilla.

- Kopioi post-it-lappu ja liitä se blogiisi.

- Ole iloinen saamastasi tunnustuksesta, vaikka se onkin kerrottu vain post-it-lapulla ja toivo, että omat lempibloggaajasi jakavat sen eteenpäin.

Upeita ja antoisia blogeja on niin paljon, ettei viisi oikein riitä; kymmenet blogit ovat löytäneet oman äänensä ja roolinsa. Erjaa seuraan tiiviisti, sillä luotan hänen arvioihinsa ja kirjavalinnatkin usein vastaavat omaa makuani. Jokkea olen vasta aloitellut seurata, mutta jo vakilukija. Lisäksi luen postaukset aina muun muassa näiltä:

Katjan Lumiomena
- Katja on kirjabloggareiden ”raskasta sarjaa”, joka kirjoittaa paljon asiaa ja ajatuksia myös muusta alaan liittyvästä. Hyvät kirjat hän tunnistaa varmalla maulla ja osaa perustella niiden ansiot muillekin. Must-luettava, vaikkei kirjamaku aina osukaan yksiin. Nautittavia, hienoja blogiarvioita on ilo lukea.

- Kaikki edellä mainittu koskee myös Sallaa, jonka blogista olen ehkä eniten saanut kirjallisia ajatuksia ja lukuvinkkejä, jopa kokeillut uusia genrejä sen ansiosta.

Karoliinan Kirjava kammari
- Karoliinan valoisa blogi kertoo monenlaisista kirjoista ei aina niin vakavasti, mutta aina asiantuntevasti ja innostavasti hyvine haasteineen. Ja yllätys ei liene, että hän on myös erinomainen kirjoittaja, jolla niin faktat kuin pilkutkin ovat aina kohdallaan, kuten näillä kaikilla laadukkaiden blogien pitäjillä.

Sannan Luettua
- Sannan raikkaita ja fiksuja arvioita on kiva lukea; usein löydän sieltä myös tuttuja kirjoja, vaikkemme samoja innostuksia aina jaakaan.

Marian Sinisen linnan kirjasto


- Tämä nousi esiin erityisesti juuri nyt; löysin syksyn lukulistaltamme monta samaa kirjaa ja odotan uteliaana arvioita.
Tunnustuksia ovat monet jo saaneet aiemminkin, mutta kierto jatkukoon, ovat ne niin hyviä. Antoisaa lukusyksyä kaikille!


  

5 kommenttia:

  1. Sinulla on kirjabloggareitten "ammattilais"sarja, hienoa :)

    VastaaPoista
  2. Joo, mietin tuon a-sanan käyttöä itsekin, mutta viimeaikaisten kritiikkikeskustelujen valossa jätin pois :-)

    VastaaPoista
  3. Arja, kiitos. Kirjoititpa ihanasti, tulin hyvälle mielelle. :) Ja voin sanoa sinulle, että nautin tavattomasti sinun blogiteksteistäsi: kirjoitat varmasti, selkeästi ja innostavasti!

    VastaaPoista