lauantai 8. syyskuuta 2012

Karoliina Timonen: Aika mennyt palaa

Kirjava kammari -blogin pitäjä Karoliina julkaisi esikoiskirjansa, ja vähän jännitti: jos blogituttu julkaisee, mitä voi sanoa, jos ei kirjasta pidäkään? Mutta huoli oli turha, kirja on helppo lukea ja sen kanssa viihtyy mainiosti.

Klarissa muuttaa miehensä ja lastensa kanssa Bostoniin miehen työn vuoksi, aikomuksenaan pitää itse välivuosi töistä ja keskittyä lapsiin ja mahdollisesti kirjoittamiseen. Uusi elämänvaihe ei kuitenkaan suju aivan suunnitellusti. Oudot unet ja tuntemukset alkavat piinata Klarissaa, eikä kotiäitiyskään tunnu tyydyttävältä itsenäiseen työhön ja harrastamiseen tottuneesta. Unissaan hän siirtyy menneeseen aikaan, jossa toinen perheenäiti, Corinne, kamppailee oman onnellisuutensa puolesta.

Euroopasta sodan aikaan Amerikkaan muuttanut Corinne valtaa yhä suuremman osan Klarissan ajatuksista, ja naisten elämästä löytyy outoja yhteensattumia. Kirja etenee vuorotellen kumpaakin kuvaten.
Olen aina ollut koukussa tarinoihin, joissa liikutaan eri aikatasoilla. Aika mennyt palaa kuvaa taitavasti kahta eri aikaa, kahden eri aikakauden naista. Corinnessa näkyvät aikansa tavat ja perhekäsitykset, Klarissaan taas on nykyperheenäidin varmasti helpompi samaistua. Corinnen tarina oli silti minusta kiehtovampi, ehkä ajallisen välimatkan tuoman hohteen ja kirjan mysteerin vuoksi. Mikä on naisten välisten yhteyden salaisuus? Miksi Klarissa ei pääse irti Corinnesta?

Juoni on mukavan erilainen, mutta ei liian näppärä, ja vie mukanaan niin, että kirja piti lukea lähes yhtä kyytiä. Lukijan tunteita vietiin laidasta laitaan, jännityksestä liikutukseen. Kieli on huoliteltua ja tarkkaa, kuten kuvailukin, joka on jopa ylitäsmällistä: esimerkiksi lasten ruokailut ja päiväunet päätapahtumien ohessa kerrotaan tunnollisesti, jotta lukijalle ei varmasti jää hämäriä kohtia. Toisaalta se hyvin kuvaa Klarissaa ja hänen tunnollisuuttaan.
Naiskirjaksikin tätä voisi sanoa, koska paljon kuvataan tunteita ja tuntemuksia, perusteita ja syitä eri tekemisille - pohdintaa tavalla, joka perinteisesti liitetään naisten tapaan käsitellä asioita. Tiedättehän, miehet tekevät, naiset analysoivat. Mutta se ei ole huono juttu, vaan tekee tarinasta uskottavan. Ja molempien päähenkilöiden elämässä tapahtuu asioita, joiden kautta käsitellään ylipäänsä naisten pahimpia pelkoja ja onnen aiheita. Lisäksi tarjoillaan kulttuuriviittauksia musiikkiin ja kirjoihin.
Parasta kohderyhmää ovat varmasti kaikenikäiset naiset, jotka pitävät vetävästä tarinasta ja fiktiosta, joka naisarjen kuvauksen lisäksi tarjoaa hieman mystisyyttä ja psyyken ihmeellisyyksiä. Ja uskon kirjan olevan hyvä lukukokemus sekä paljon lukeville että myös heille, jotka tarttuvat kirjoihin harvemmin.

Kirjan ovat lukeneet muiden muassa anni.M ja Sanna.
Karoliina Timonen: Aika mennyt palaa. Tammi 2012.

 

3 kommenttia:

  1. Voi että, on tosiaan niin jännittävää saada tämä kohta luettavaksi! Katsoin varausjonoa viime viikolla ja huomasin, että kirja on jo kuljetettavana -tilassa, eli ei tarvitse odottaa enää kauan!

    VastaaPoista
  2. Kiitos itsellesi, Karoliina! Me lukijat olemme saamapuolella :-) Erjalle myös hyviä lukuhetkiä. Helsingissäkin kirja ilmestyi viikolla Helmetin uutuuslistalle, täällä tullaan aina vähän jäljessä näissä.

    VastaaPoista