tiistai 28. toukokuuta 2013

2000-luvun parhaat romaanit

Hesari selvittää, mitkä ovat sen lukijoiden mielestä 2000-luvun viisi parasta kotimaista romaania. Itse äänestin näitä. Listaa ei edes ollut vaikea koota, kirjasin vain mieleentulojärjestyksessä ne, jotka ovat ravisuttaneet eniten. Tosin hyödyin siitä, että näin monen muun listat jo aiemmin, joten kirjat olivat hyvässä muistissa. Mutta tässä ne ovat, ja ravisuttavat vieläkin pelkällä muistelulla. Huh.

1. Kjell Westö: Missä kuljimme kerran.

Avasi tajuntani lähihistorialle ja yhdisti sadan vuoden tapahtumat tähän päivään. Kiehtoi mielikuvitusta, mutta laajensi myös todellista Helsinki-tuntemusta ja näkemystä. Vei mukanaan.

2. Markus Nummi: Kiinalainen puutarha.

Kaunista, haikeaa, kaunista, surullista: upeaa kieltä, sadunomaista tunnelmaa, silti tarjoaa faktojakin tai ainakin yhteyksiä niihin.

3. Maarit Verronen: Karsintavaihe.

Dystopia, josta tekee pelottavan se, että kaikki siinä kuvatut asiat ovat jo olemassa. Verronen vie niitä eteenpäin ja kehittää niitä tavalla, joka hyytää lukijan selkäpiitä, mutta jonka voisi helposti uskoa tulevaisuuden todellisuudeksi.

4. Mikko Rimminen: Pussikaljaromaani.

Ajankuva ja kielen tuoreutus, riemastuttavan omaperäinen tyyli, joka jää mieleen myös lämpönsä, huumorinsa ja pienen ihmisen ymmärtämisensä ansiosta.

5. Sofi Oksanen: Puhdistus.

Ilmiö, jota ei voi ohittaa. Vahva tarina aiemmin vaietuista aiheista.


HS julkistaa äänestyksen voittajan 6. elokuuta.


6 kommenttia:

  1. Listaltasi olen lukenut kolme teosta, jokainen varmasti paikkansa ansainnut (Westö, Rimminen ja Oksanen :)

    VastaaPoista
  2. Ihanaa nähdä Westö tällä listalla :)
    Minusta on ollut yllättävää nähdä Pussikaljaromaani parinkin blogin top 5 -listalla. En ole lukenut, mutta elokuvan olen nähnyt! Hauska ainakin oli.

    VastaaPoista
  3. Westö on minunkin ykköseni. En tosin julkaissut listaa blogissani, mutta toki osallistuin itse äänestykseen. Oma listani oli lopulta aika miehinen, mutta mikäs siinä - pidän miehistä. ;)

    Näitä miettiessä on huikeaa tajuta, kuinka upeita kirjoja Suomessa kirjoitetaan.

    VastaaPoista
  4. Jokke, sinulla on niin hyvä maku :-) Anni, Pussikalja on jotenkin oudon mieleenjäävä - en ollut lukenut mitään vastaavaa aiemmin. Ja totta, leffakin oli hauska! Suketus, ihan samaa ajattelin listaa tehdessä: miten hienoja kirjoja meillä onkaan. Ihan maailmanluokkaa. Ja juu, miehet on minunkin mieleeni :-)

    VastaaPoista
  5. Olen lukenut listaltasi Oksasen ja Westön ja ne olivat omalla listallanikin. Nummea pitäisi kyllä lukea.

    VastaaPoista
  6. Tintti, Nummea pitäisi ehdottomasti lukea, yksi parhaita kotimaisia kirjoilijoita. Kiva että meillä oli samoja listalla :-)

    VastaaPoista