maanantai 17. helmikuuta 2014

Ikkunat yöhön

Eletään aikaa heti sodan jälkeen, mutta myös tätä päivää. Nuorena vaimona Tampereelta maalle muuttaneen Elsin lapset Arja ja Asta ovat jo keski-iässä, ja heidänkin lapsensa - Arjan Hanna ja Riikka, Astan Roope - aikuisia.

Asta on jäänyt pitämään sukutilaa, Niittyä, kun muut ovat hävinneet kuka mihinkin ja vain piipahtavat paikalla, jos sitäkään. Arjalla on työnsä, Hannalla perheensä, Riikalla runoilunsa, lapsekas Roopekin alkaa seurustella. Tyttöystävä Teresasta tulee sattuman kautta Riikan kustannustoimittaja.

Lähteenmäki kuvaa upeasti henkilöitään. Voisin samaistua heistä jokaiseen, he ovat ymmärrettäviä ja aitoja. Monimutkainen ihmissuhdekuvio rakentuu uteliaisuutta kiihottavalla tavalla ja huipentuu sukupolvien takaisten salattujen asioiden paljastumiseen. Motiivit ovat uskottavia, ja juoni - joka ei ole tässä minusta pääasia, vaan henkilöt itse ja heidän suhteensa - kestää.

Henkilöitä on paljon, paitsi suku itse, mukana on naapureita ja työkavereita, joten alussa oli hieman vaikeuksia hahmottaa, kuka nyt puhuu vaikkapa äidistään ja kuka tämä äiti oli, mutta onneksi luvut on nimetty kulloisenkin kertojan nimellä. Ja tekstistä asiat tulevat selviksi, mutta tarkkana pitää olla. Tunnustan, että piirsin sukupuun, jotta suhteet säilyivät selvinä. Mutta ei ole miinusta, että lukija saa hieman pinnistellä.

Teresasta pidin kovasti. Nuoren naisen haaveet tulevasta ja elämännälkä tulevat hienosti esiin, eikä Teresa ole itseään huijaavaa lajia, vaan näkee ja osaa analysoida tarkasti muitakin, mutta silti voi sattua vahinkoja, kun kokemusta ei paljon ole. Vanheneva, yksinäinen Asta on kaikessa katkeruudessaan äärimmäinen, mutta erittäin uskottava. Voin niin nähdä näitä naisia, että voisin jopa nimetä muutaman.

"Hän istutti ne taimet yksin loppuun ja oli totta, että aukko oli pirun kuuma ja siellä pörisi kärpäsiä eikä hän ollut muistanut ottaa vettä mukaan.Mutta totta oli myös se, että hän oli vanha ihminen, vanha nainen, joka ei kauan jaksaisi huolehtia kaikesta, istuttaa metsiä tuleville sukupolville ja pitää taloja pystyssä herrasväkiä varten.
Eikä kukaan huolehtinut hänestä. 
Ajatus vain poikkesi mielessä."

Riikka on katkeruudessaan tullut tätiinsä, vaikka tätä pelkääkin, ja pysyy tiukasti pikkusiskon roolissaan, kun taas Hanna isosiskona on tekeväinen suorittaja ja huolekas äiti, tädin piirteitä nämäkin. Molemmat ovat katkeria äidilleen Arjalle, joka on uppoutunut työhönsä ja katkaissut välinsä Niittyyn täysin, äitinsä Elsin tapauksen jälkeen. Miten surullista, sillä Elsin näkökulmasta:

"Tytöt olivat hänelle niin rakkaita, Asta varsinkin. Hän oli jo kauan sitten päättänyt, että tekisi näiden eteen ihan mitä tahansa. Ihan mitä vain niin kuin isäkin oli sanonut, jotta tytöillä olisi parempi elämä sen jälkeen, mitä hän itse oli heille tehnyt."

Elsi onkin tarinan päähahmo, jos joku. Hän kaipaa syntymäkotiaan, kaupunkia, katuvaloja, ja pettyy niin avioliittoon kuin itseensä äitinä. Kun kolmas lapsi syntyy, hän ei enää kestä. Tuolloin ei tunnettu diagnoosia synnytysmasennus, mutta siitä hän kärsii, eikä toivu. Tämä sysää liikkeelle moneen sukupolveen ulottuvan tapahtumaketjun.

Suvun ristiinrastiin periytyvät piirteet, muutokset iän myötä, ratkaisujen taustat ja pitkälle tulevaan vaikuttavat seuraukset käyvät tekstistä ilmi taitavasti, lähes salakavalasti. Yksi huipentumista tuntuu hieman yliampuvalta, hypätään jo dekkarin puolelle. Tämä kuvio tuntuu jokseenkin turhalta muutenkin runsaassa suhteiden verkossa. Tarina olisi kestänyt muutenkin.

Tämä on nimenomaan naisten tarina. Miehet ovat syrjemmällä, mutta tärkeinä tekijöinä. Ja kyllä, talot ja tilukset naisten johtamina - kuin Niskavuoressa. Teresa sen sanoo:

"Roope oli lapsellisen innostunut piirakasta, kyykki hellan edessä ja kertoi että piiras oli oman maan raparpereista. 
Tämä on Niskavuoren leipä! Tämä on Niityn raparperipiirakka!"

Kirja oli todella myönteinen yllätys, Lähteenmäen ensimmäinen aikuisten romaani. Kirjoituskokemus näkyy ja tuntuu, kokonaisuus on laadukas ja kiehtova. Uskottava, taitava henkilö- ja ihmissuhdekuvaus.

Kenelle: Sukupolviromaanien ystäville, ihmisuhderomaaneja ahmivalle, kotimaisen hyvän kirjan ystäville.

Muualla: Ravisutteleva lukukokemus, sanoo Susa. Myös Hannalta menivät nimet sekaisin, mutta kirja sai hyvän arvion.

Laura Lähteenmäki: Ikkunat yöhön. WSOY 2013.
Kiitos kustantajalle lukukappaleesta!

4 kommenttia:

  1. Kirja kiinnostaa kovasti! Aiheesta ei ole liikoja kirjoitettu, ja sukupolvien ketjut ovat aina mielenkiintoisia.

    VastaaPoista
  2. Tämä ketju on minusta erityisen mielenkiintoinen - on kiinnostavaa seurata, miten eri luonteenpiirteet tai tapahtumat ilmenevät seuraavissa sukupolvissa. Erittäin eläviä ja tosia ihmisiä.

    VastaaPoista
  3. Hyvät sukukertomukset kiinnostavat aina! Mielenkiintoisesti arvioitu, kiitos tästä! :)

    VastaaPoista
  4. Sitten kannattaa tämäkin lukea. Kiitos itsellesi ja lukuiloja!

    VastaaPoista