torstai 17. huhtikuuta 2014

Tikli

Donna Tartt on suuri kirjailija. Niin suuri, että on vaikea löytää sanoja. Suuri on paitsi sisällöltään myös fyysiseltä kooltaan hänen uusin kirjansa Tikli, lähes 900-sivuinen järkäle.

Jumalat juhlivat öisin -kirjan järisyttävyys ei ole unohtunut, vaikkei sitä seurannut Pieni ystävä tehnyt yhtä suurta vaikutusta. Noin kymmenen vuoden välein julkaiseva Tartt on kuitenkin yksi kiinnostavimmista nykykirjailijoista, jonka teosta odottaa vesi kielellä läähättäen.

Tikli on teos taiteen vaikutuksesta. Tai oikeastaan se on kasvutarina, jossa Theo-poika aikuistuu ja löytää maalauksen avulla itselleen merkityksen elämään. Hän menettää äitinsä New Yorkissa, pommiräjähdyksessä. Isä on menetetty muulla tavoin. Theo särkyy. Ja tämä on nyt tulkintaa.

Ehkä Theo olisi toiminut joka tapauksessa kuten toimi. Emme voi tietää, olisiko hän vakaan perheen lapsena valinnut toisen tien, vai olisiko hän kuitenkin hakenut rajojaan, suistunut rikoksiin, itsetuhoisuuteen, kaikkeen siihen. Olisiko hän silti löytänyt aarteen, joka piti hänet järjissään? Olisiko merkitys löytynyt muualta?

"Eikö kaikki ole sen arvoista, että siitä voi pelata? Eikö hyvä voi joskus tulla sisään oudon takaoven kautta?"

On vaikea selittää kirjan lumoa. Mutta sitä siinä on, niin paljon, että huolestuneena tarkkailin lukiessani väheneviä sivuja. Ei se silti lopu kesken. Tarttin tekstiin eläytyy täysin, hengittää sen mukana - jos muistaa - ja tuntee Ymmärtävänsä Asioita. Se antaa väläyksen jostain suuremmasta, jostain saavuttamattomasta, mutta jostain, mikä kuitenkin voisi olla mahdollista. Siinä on jotain, minkä hämärästi aavistaa olevan totta ja tuttua, mutta mistä ei aivan saa kiinni. Siksi se jättää levottoman, kiihtyneen olon. Ja, kaikesta kauheudestaan huolimatta, toiveikkaan.

"Ei ulkoinen maailma vaan sisäinen merkitys."

Säälin häivähdys. Silti Theo ei ole säälittävä, vaan älykäs poika ja nuori mies. Hän tekee valintoja, paitsi ettei kaikkea voi valita itse. Oikeastaan ei paljonkaan, jos Theoa on uskominen. Ja toisaalta, luonto hoitaa (vaikka kirjassa tämä tarkoittaa kuolemaa) ja ilmoittaa, kun suunta on väärä. Fysiikka kertoo, kuume nousee.

Millä on merkitystä? Mikä kestää yli ihmisiän - ja miksi siitä pitäisi välittää? Kirja saa mielen oudoille poluille, mutta ei silti ole kummallinen tai metafyysinen, vaan välillä suorastaan karkea, väkivaltainenkin. Se pitäytyy tiukasti Theon todellisuudessa. Ja silti...

Hieno, lumoava kirja, josta voisi kirjoittaa romaanin itsessään. Sen henkilöt ovat hengittäviä ja tosia, ja heidän välisensä suhteet kehittyvät tai ovat kehittymättä juuri oikein. Boris, Theon ystävä, on mainio vastapaino synkkyyteen taipuvalle Theolle. Hobie, joka ottaa Theon huomaansa, on huonekalujen entisöijä ja niiden rakastaja, jolla on herkkyyttä yksityiskohdille ja iättömyydelle, kunhan ne koskevat tavaroita, eivät ihmisiä. Viisas Pippa, omassa vankilassaan elävä rouva Barbour perheineen - henkilöitä ei ole paljon, joten lukeminen on helppoa. Se on vaivatonta myös Tarttin sujuvuuden ansiosta; kuvailutkaan eivät kyllästytä, ja dialogia on paljon. Kirja ei ole vaikea, vaikka siinä voi nähdä ulottuvuuksia avaruuteen asti.

Kiitän paitsi kirjailijaa, myös kirjan taittoa. Marginaaleissa ei ole säästelty, vaan teksti saa arvonsa mukaiset mahtavuutta henkivät puitteet. Isojen resurssien kustantamojen suuri etu on myös laatu; kirjoitusvirheitä ei juuri ole, muutama tosin, ja ainakin yksi paha anglismi iski silmään. Nämä tulevat loppupuolella, ehkä keskittyminen on herpaantunut tarkistajilla. Mutta kokonaisuutena kirja on laadukas ja huiman nautinnollinen. Se tuo mieleen parhaat lapsuuden ja nuoruuden lukukokemukset, joissa sukeltui ja lumoutui, sokeana ja kuurona kaikelle muulle. Niin kävi nytkin.

Ja vielä: mitä yhteistä on Lady Gagalla, Marimekolla, Kill Bill -leffalla ja Harry Potterilla?  Kaikki esiintyvät Tiklissä. Pieniä mutta tärkeitä yllätyksiä - tässä ajassa ollaan.

Täydet pisteet. Järisyttävä lukukokemus.

Muualla: Minna hieman ärsyyntyi amerikkalaisuudesta, toinen Minna uppoutui ihanasti.

Donna Tartt: Tikli. Suomennos Hilkka Pekkanen. WSOY 2014.


12 kommenttia:

  1. Jumalat juhlivat öisin oli minulle aikoinaan niin hieno elämys, että Pieni ystävä jäi kokonaan lukematta. Se ei oikein kenenkään arvion mukaan tuntunut olevaan niin loistelias kuin esikoinen, niin jätin suosiolla väliin. Tämä Tikli on alkanut kiinnostaa kovasti, vaikuttaa erittäin lupaavalta sinunkin kommenttiesi perusteella. Ehkä tähän jo uskaltaisi tarttua. :)

    VastaaPoista
  2. Kyllä, kyllä, kyllä! Pienen ystävän ehkä luen tämän jälkilämmössä vielä uudestaan, vaikken siitä samalla tavalla vakuuttunutkaan kuin Jumalista. Ehkä sen nyt näkisi eri silmin? Mutta ilman muuta, lue Tikli. Ja toivon kaikkien muidenkin lukevan. Vaikea analysoida sitä tarkemmin näin tuoreeltaan, mutta olen aivan lumoutunut.

    VastaaPoista
  3. Tämä kuulostaa arvio arvion jälkeen houkuttelevammalta. Jumalat juhlivat öisin oli minullekin järisyttävä, yksi järisyttävimpiä kirjoja koskaan. Tikliltä en odota järisyttävää, mutta upottavaa lukukokemusta kyllä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Upottava hyväksytään. Mukavasti selkäpiissä tuo kuitenkin minua järisytteli. En osaa selittää, ainakaan vielä, liian tuoretta.

      Poista
  4. Arja, kiitos innostuneesta arviosta! Alan lämmetä tälle jättiläiselle! Jonain päivänä varmasti tartun tähän vakain aikein, vaikka Pieni ystävä ei ollut minun ystäväni. Ehkä Tikli on.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pieni ystävä ei ollut minunkaan ystäväni. Tiklin jälkeen olen ajatellut kuitenkin antaa sillekin vielä uuden mahdollisuuden. Koska on pitkä aika odottaa taas kymmenen vuotta seuraavaa. En ole muutenkaan hirveän ihastunut enää nykyään tiiliskiviin, kuten joskus, mutta tämän kanssa ei tullut mieleenkään tuota kokoa miettiä.

      Poista
  5. Jumalat juhlivat öisin on yksi suosikeistani, Pieni ystävä on jostain syystä lukematta, Tiklin lainasin viikolla kirjastosta. Vähän kauhistelen sivumäärää kun on paaaaaljon muutakin lukujonossa, mutta kyllä tämä se kiinnostaa sen verran että pakko lukea, lisäintoa tuo kun näkee että siitä on tykätty.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Henna, sivumäärä ei ole tässä haaste, jos ei sitten sen puoleen että joskus sekin loppuu :-)

      Poista
  6. Tikli on hieno, toden totta! Nyt kun lukemisesta on reilu viikko aikaa, niin arvostus jotenkin vain nousee. =D Ja tulipahan puolivahingossa luettua Pulitzer-palkittu kirja, eipähän tarvitse palkintoa nyt ihmetellä, toisin kävi Jennifer Eganin Aika suuri hämäys-kirjan kanssa, joka oli minusta heikonlainen esitys. Siitä toisesta Eganin kirjasta toki tykkäsin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, Irene, että olet samaa mieltä! Ja samaa ajattelin Pulitzerista. Tykkäsin kyllä Eganin Hämäyksestäkin, vaikka sitä ei oikein voi arvioida normimittapuulla: lähinnä teki vaikutuksen se kokeilevuus.

      Poista
  7. Voi että, mulla on tämä lukupinossa ja jotenkin ihanaa, että se odottaa, kun lukee positiivisia kirjoituksia kirjasta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukavaa odotusta Mari a, toivottavasti kirja lunastaa odotukset sinulla!

      Poista