torstai 12. maaliskuuta 2015

Ehkä rakkaus oli totta

Ymmärrän hyvin, miksi arvovaltainen The Times vertaa kirjaa David Nichollsiin. Paljon samoja elementtejä, samaa henkeä, samaa tunteiden vuoristorataa ja melankoliaa. Konkreettisesti myös tapahtumapaikka, Lontoo, ja teatterimaailma ovat yhteistä, samoin päähenkilöiden iät ja sosiaaliset asemat; epäselvät, kehittyvät ja yllättävästi muuttuvat suhteet; onnistumisten ja epäonnistumisten raastava vuorottelu.

Luke, Paul, Leigh ja Nina ovat ne neljä, joiden keskinäisiin tai piirin ulkopuolelle ulottuviin ystävyys- ja rakkaussuhteisiin keskitytään. Kurjista kotioloista ponnistava Luke tutustuu parempiosaisiin Pauliin ja Leighiin sattumalta, ja kolmikosta tulee tiivis yhteisö. Nina tulee mukaan kuvioihin myöhemmin, vaikka lukija saa tietää hänen taustastaan jo paljon ennen sitä.

Kirjassa on kivan kiinnostava rakenne: lukija saa riittävästi vaihtelua, mutta ei liian vaikeassa paketissa. Henkilöitä kuvataan eri tavoin - ovathan he persooninakin hyvin erilaisia. Nuoruuden muuntuminen aikuisuudeksi tuo lukutunnelmaan haikeutta. Tarinassa on kehityskertomuksen piirteitä, mutta ennen kaikkea henkilökohtaisten valintojen, tekemisten ja tuntemusten kuvausta, joista sitaattini on napattu.

Elämänmuuttavia ensitapaamisia:
"Minä tunnen sinut, Leigh ajatteli - paitsi ettei melkein edes ajatellut, niin pieni asia se oli, niin hento, että kun sanat olivat muodostuneet hänen päässään, ne olivat saman tien poissa. Hän ei tuntenut miestä. Mies oli hänelle vieras."

"Lavan ulkopuolella avautui ovi, ja äänen suunnasta tuli kylmää valoa. Niin kelmeää kuin valo olikin, se soi Lukelle lepotauon ja palautti hänet nykyhetkeen. Ja sen järjellisen hetken armollisessa autuudessa lavalle käveli nainen."

Huumorikirja tämä ei ole, mutta hyvälaatuiseen viihtymiseen erittäin sopiva. Se kuvaa niin rosoa kuin glamouriakin, enemmän ensinmainittua. Rakkauden ja intohimon polte kärventää tässä ja nyt. Seksi on kuvattu välillä vähän huvittavankin korrektein sanamuodoin.

Oman minän pohdintaa:
"En ole lahjakas, Se ei haittaa minua. Pidän siitä - - - Mutta haluan olla osallinen. Tiedän mikä on hyvää. Olen kyllästynyt painamaan nenääni sitä saatanan ikkunaa vasten. Niin paljon on tekeillä, ja haluan olla siinä mukana, mutten tiedä miten sinne pääsee."

"Hän oli tuskallisen ujo, ongelma oli yllättävä, kun otti huomioon hänen soturin sydämensä. Hän oli varautunut ja kokematon, ja hän pelkäsi kuollakseen rakastumista."

Mitkä ne kirjallisuuden perusteemat olivatkaan? Tässä on varmasti niistä muutama, tyylipuhtaalla brittiaksentilla kerrottuina (kuvaannollisesti, sillä luin kirjan suomeksi). Takuuvarma hitti: kirjasta voivat nauttia sekä paljon lukevat että he, jotka lukevat vähemmän. Ja seksismin uhallakin sanon: naisten kirja. En tarkoita sulkea ketään pois, mutta mieleeni tulee aika harva mies, jonka voisin kuvitella tätä lukevan. Rohkeasti vain! Luulen, että karskeille tosimiehille tämän ja vastaavien lukeminen tekisi oikein hyvää, sekä viihtymisen että elämänkuvan laajentamisen suhteen. En usko, että naisia tarvitsee erikseen kehottaa.

Oppimista elämästä, oppimista itsestä: 
Hänen äitinsä kohautti harteitaan. "Ehkä et vain halua uskoa, että kaikki tämä olisi olemassa turhaan", äiti sanoi. 

"Hän oli kauhuissaan siitä, mitä oli tekemässä, ja holtittomasta ilosta jota teko sai hänet tuntemaan. 

Viihdyin Jonesin parissa, mikä tarkoittaa kirjan ahmintaa pikavauhtia. Uskon, että tarina kestäisi hyvin toisenkin lukukerran. Jos malttaisi tarkemmin syventyä, tekstin takaa löytyisi enemmän sävyjä.

Sadie Jones: Ehkä rakkaus oli totta. Otava 2015. Suomentanut Marianna Kurtto.

Kenelle: Ihmissuhteita ruotiville, tunteita ahmiville, höpöviihdettä vältteleville, modernin brittikerronnan ystäville.

Muualla: Omppu kuvaa kirjaa ja sen henkilöitä herkulliseen tapaansa. Hän luki kirjan jo alkukielellä. Ja koska suomennos on arvosteluvapaa 12.3. alkaen, löytyy monesta blogista tänään arvioita, kuten Tuijalta, jolta sain arvostelukappaleen lainaksi.


10 kommenttia:

  1. Ihmettelinkin, kun tätä nyt pukkaa blogiuutisvirtaan, mutta sainkin loppuosassa kirjoitustasi asiaan selityksen.

    Minä ajattelen nyt esim. sitä, kun Luke menee yksin omaan huoneeseensa ja kuuntelee, mitä seinän takana tapahtuu. Voin nähdä sen yksinäisyyden.

    Suomennoksen nimi on aika kamala vai mitä? Mukava oli lukea, että viihdyit Jonesin parissa.

    VastaaPoista
  2. Juu, nuo suomennosnimet ovat aikamoinen mysteeri välillä, mietin samaa tämän kohdalla. Tulevatkohan ne jostain suomennoskoneesta :-) Luken ajatuksiin oli helppo samaistua. Kirja on oikein hyvä silloin, kun sen voi lukea viihteenä mutta ilman nolostelua tai naiiviuksia, eivätkä asiat ole ennalta-arvattavissa. Tämä on sellainen.

    VastaaPoista
  3. Tuijata laittoi kommentin, joka ei tullut bloggeriin jostain syystä läpi, kopioin nyt itse sen tähän: "Minusta myös kirja sopii monenlaisille lukijoille. Valloittava! Hauskasti poimit osuvat sitaatit valitsemiisi teemoihin. Hyvin silpaiset myös sen, ettei kyse ole huumorikirjasta. Siksi kansiliepeen vertaus Nichollsiin hiukan hämmensi, sillä Nichollsin romaaneissa on aina myös selkeitä hupiosuuksia, tässä ei."

    VastaaPoista
  4. Ja vastaan omaani mutta oikeasti Tuijatan kommenttiin: Kiitos! Mietin hetken, onko Nichollisin romaaneissa tosiaan aina hupiosuus mukana. Esimerkiksi Varamiehessä vallitsee suureksi osaksi aika surullisenhaikea tunnelma, samoin Sinä päivänä -kirjassa, ja nämä tunnelmat tulevat minulle ensiksi mieleen. Mutta totta, kun tarkemmin miettii. Onhan niissä paljon koomista. Jones ei hae naurua samalla tavalla.

    VastaaPoista
  5. Olen odottanut tätä kirjaa, mutta jos tätä verrataan Nichollsiin, niin hieman alkaa arveluttaa. Olen lukenut Nichollsilta vain Kaikki pelissä, mutta ei se oikein sytyttänyt. Liikaa hönttiä, ennalta-arvattavaa opiskelijahuumoria... Luulen, että kokeilen silti tätä - ainahan voi jättää kesken, jos ei nappaa. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nichollsiin vertaaminen on osin myyntikikka; tästä puuttuu ehkä juuri se hömppäosuus. Kokeile ja kirjoita, mitä mieltä olet. Minä viihdyin. Ja kuten sanot, onneksi ei ole paineita lukea loppuun (olen aika monta kirjaa jo tänä vuonna jättänyt kesken tai lukenut pitkin hampain).

      Poista
  6. Kyllä tämä tosiaan naisten kirja on! Elokuvana (jos sellainen joskus tästä tehdään) voisi mennä miehillekin, ainakin seuralaisena leffateatterissa. :)

    Olipa nautinnollista luettavaa tämä Jonesin kirja: helppolukuinen ja silti fiksu romaani.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta Katja, tuo yhdistelmä ei ole helpoin kirjoitettava, mutta Jones on onnistunut!

      Poista
  7. "Hän oli kauhuissaan siitä, mitä oli tekemässä, ja holtittomasta ilosta jota teko sai hänet tuntemaan." , tässä varmaan yksi kirjan parhaista sitaateista, jotka samalla jotenkin kuvaavat myös tuota aikaa, kuumia vuosia jolloin tapahtui ja tabut olivat olemassa vain niiden kaatamiseksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo lause jää mieleen; minä mielsin sen henkilökohtaiseksi kasvamiseksi, itsestä uusien puolien löytämiseksi, mutta totta, varmasti se kuvaa myös ajan ajattelua isomminkin, hyvä huomio, kiitos Leena.

      Poista