torstai 14. toukokuuta 2015

Muurikaupunki

Marco Kosonen kirjoittaa romaaninsa persoonallisella ja tunnistettavalla otteella, vaikka kaikki kolme ilmestynyttä kirjaa ovat hyvin erilaisia. Siinä missä Rock'n Roll Suicide Bar on matkakirja ja reppureissuseikkailu Madventuresia edeltävältä ajalta, Ravintola Loppu on kaurismäkeläinen, haikean surumielinen, unenomainen ja tyylikkään pelkistetty mutta silti raa'an rehellinen kuvaus eräästä elämäntavasta.

Muurikaupunki on sekoitus kahta edellistä. Se on sekä matkakirja että elämäntapakirja, kuvaus nuoruudesta, jossa soi rock, jossa porvarillisia arvoja koetellaan, jossa eletään oman mielihyvän ja oman moraalin ehdoilla ja jossa ei mietitä tulevaisuutta.

Marc on kirjan alussa 18-vuotias miehenalku, joka elää musiikille ja haaveilee matkasta Muurikaupunkiin. Työ postitusfirman duunarina ja turvallinen koti vanhempien luona saa jäädä, kun matka vihdoin mahdollistuu hyvien kavereiden kanssa.

Poika päätyy haaveilemaansa paikkaan ja kotiutuu. Hän tutustuu uusiin ystäviin ja pääsee piireihin, joihin halusikin - jopa tekemään musiikkia lupaavan bändin jäsenenä. Hänelle musiikin lisäksi tärkeää on ilmapiiri, ulkoasu ja uskottavuus (ainakin tyttöjen silmisssä), koko elämäntapa ja asenne. On kuulemma moukkamaista udella kirjailijalta kirjan yhteydestä kirjailijan omaan elämään, joten jätän sen tässä tekstissä tekemättä (melkein). Sanon vain, että Marco Kosonen oli muutama vuosikymmen sitten trumpetisti Shadowplay-nimisessä kokoonpanossa, joka keikkaili muun muuassa Berliinissä, Pariisissa, Berliinissä ja Budapestissa.

Kososen kirjoissa on musiikilla iso rooli. Muurikaupungissa ei mainita lainkaan paikannimiä, vaikka matkustetaan paljon. Paikat ovat ilmeisiä - ja tuttuja sellaisia, osin jo menetettyjä, joita on hauska bongailla - mutta musiikin tekijät ja esittäjät kerrotaan sitäkin tarkemmin. Ehkä juuri siksi, että ne korostuisivat kaikesta muusta. Yhden tason tarinaan tuo aikakausi, joka avautuu lukijalle yksityiskohtien kautta. Kivipestyt farkut, vinyylit ja c-kasetit, matkapuhelinten puuttuminen. Punkkarit, The Cure, David Bowie, nouseva bändi Hanoi Rocks... Tiedät, mitä aikaa eletään, jos olet noin 35+ tai vanhempi. Nuoremmille tarina on herkullinen tietopaketti 80-luvun musiikkielämästä ja ajatuksista tuona aikana. Mikä on muuttunut?

Muusikonalku kuvaa tunnelmiaan ja tekemisiään päivä kerrallaan -elämästään. Etenkin musiikin teosta Marc kertoo tarkasti, samoin siitä, miltä tuntuu olla pikku hiljaa suosiota saavuttavan bändin jäsen. On paskoja keikkoja, on hienoja keikkoja, on riitoja ja kännisekoiluja, naisia ja seksiä, hiuslakkaa ja kajalia, on vapaus ja hieno tunne siitä, että on löytänyt juuri sen, mitä haki. Kiertue-elämä ja levynteko tulevat lukijalle tutuksi Marcin silmien kautta. Marc soittaa trumpettia rock-bändissä eikä ole virtuoosi, mutta keikat ja tunnelmat on kuvattu todenmakuisesti. (Kirjahan on siis ihan keksitty juttu, vai mitä?) Tarina ei ole maailmankirjallisuuden klassikko - siihen se on liian kulmikas ja yksiulotteinen, mutta siinä on outoa kiehtovuutta (kuten Shadowplayn musiikki), ja aikakauden kokeneille ja muusikon uraa haikaileville se tarjoaa uskottavan sukelluksen erääseen elämänvaiheeseen.

Kirjassa on hyvää haikeutta ja punnittuja mietteitä, joista voi aavistella noista ajoista ikääntyneen kirjoittajan jo ottavan etäisyyttä kirjan Marcin maailmaan. Nuoruuden tunnot Kosonen tavoittaa hienostuneen uskottavasti. Hänen vahvuutensa on sama kuin aiemmissa kirjoissa: kaurismäkeläisen vanhahtava ja tiukan omaperäinen, tyylikäs tapa kertoa elämästä, joka on meille vakitöissä puurtaville ja asuntolainaa lyhentäville kaukainen mutta jollain tapaa kiinnostava. Kosonen on taitava ja rehellisenoloinen kuvailija etenkin tunnelmien vangitsemisessa, eikä hänen kykyään tuottaa niitä tekstiksi voi moittia. Elin mukana.

Lisämausteena kirjan lopussa on soundtrack, jonka myötä viimeistään lukija tavoittaa kirjan maailman tai voi tutustua siihen syvemmin.

Muualla: Krista suosittelee lukijoille, joita kiehtoo hämyisyys ja rock-meininki. Shadowplay Facebookissa ja esiintymässä joskus vuosia sitten.

Kenelle: Rock-henkisille nostalgikoille, nuorille muusikkoelämästä tietoa janoaville, 80-lukua kaihoaville, persoonallista kotimaista musaromaania arvostaville.

Marco Kosonen: Muurikaupunki. Like 2015.
Kustantajan lukukappale.



7 kommenttia:

  1. Tämähän voisi olla nappilahja musiikinystävälle... Itsekin kiinnostuin, uudet jutut kiinnostavat aina! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kasarimusiikin ystävälle ainakin nappilahja! Ja rokkielämästä viehättyville; kirja on jotenkin vanhahtava, viehättävällä tavalla, ja niin kliseinen kuin nuoruus oikeasti olla voi tai kuin nuori sen voisi kuvitella olevan :-)

      Poista
  2. Ai kolmas kirja jo? Täytyy tutustua, tykkäsin silloin "muutama vuosikymmen sitten" Shadowplaysta paljon. Jos sama tyylitaju joka kuului musiikissa, näkyy nyt tekstissä, niin ei voi mennä vikaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinkö, Erja, olet melkoinen musiikintuntija! En itse tunne Shadowplayn musiikkia muuta kuin sen minkä näiden kirjojen myötä olen youtubettanut, mutta arvioisin, että samaa tyylitajua hyvinkin. Tämä kirja on nostalgiaa, kun nuo aiemmat ehkä enemmän kirjailijan nykypersoonaa ja tyyliä - hyvin omanlaistaan.

      Poista
  3. Tämä oli ensitutustumiseni kirjailijan tuotantoon. Pidin lukemastani, ajankuva oli tuttua. Positiivinen lukukokemus.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ulla, kiva kun luit ja pidit. Symppaan kovasti Kososen kirjoja ja omaperäistä tyyliä.

      Poista
    2. Ulla, kiva kun luit ja pidit. Symppaan kovasti Kososen kirjoja ja omaperäistä tyyliä.

      Poista