sunnuntai 14. kesäkuuta 2015

Näkymätön vartija

Espanjalainen dekkari kiinnitti heti huomion: Pohjoismaiden jyrätessä genreä on virkistävää saada samaa lajia muualta. Näkymätön vartija aloittaa Baskimaan murhat -sarjan päähenkilönään rikosylikonstaapeli Amaia Salazar, joka saa kutsun aamuyöstä rikospaikalle, jättää miehensä Jamesin nukkumaan mukavaan Pamplonan-kotiin ja kiiruhtaa kollegoidensa kanssa selvittämään pikkutytön outoa, rituaalinomaista murhaa. Hänet määrätään tutkinnan johtoon, minkä seurauksena Amaia joutuu palaamaan kotikonnuilleen pieneen Elizondon kylään.

Valitettavasti käy ilmi, ettei ensimmäinen löydetty uhri ole ainoa. Tapauksia löytyy lisää, ja niitä yhdistävät yhä kummallisemmat piirteet. Aletaan huhuta basajaumista, metsän salaisesta vartijasta, olennosta, jonka harva on nähnyt mutta joka elää, ainakin legendana. Amaia alaisineen joutuu sukeltamaan sekä faktoihin että taruihin yrittäessään saada tolkkua tapahtumiin.

Sitä mukaa kun tapauksia selvitellään, Amaian oma menneisyys nousee pikku hiljaa esiin ja kietoutuu tähän päivään. Skarppi poliisi, vetävä nykyhetki ja kiehtova tausta luovat lupaavat puitteet tarinalle, jota myyttiset hahmot ja kansanuskomukset ryydittävät.

Mutta tekstissä on yksi iso mutta. Suomen kieli on surkeaa. En tiedä, onko kyse suomennoksen vai editoinnin tasosta, vai onko työnjako näiden välillä jäänyt määrittelemättä, mutta häiritsevän kömpelöä teksti on. Mahtoiko painokoneeseen livahtaa väärä versio? Jokin työsellainen? Vai onko kyse jostain kokeilusta? Tällaisia mietin samalla kun kulutin liimalappupinoni jo ensimmäisiin 150 sivuun merkatessani kohtia, joiden kohdalla jäin miettimään, miten lauseen sanoisi sujuvammin. Juoneen keskittyminen hieman kärsi! Suuri harmi, sillä itse tarina saattaisi kiinnostaa. Loput kirjasta olisin jättänyt ilman yhteishaastetta lukematta, mutta yritin tietoisesti unohtaa kieliasiat ja keskittyä tarinaan. Luin siis silmät kiinni. Ennenkuulumatonta.

Kirjailija tuo juoneen mukaan viehättävästi vanhoja paikallisia uskomuksia. On helppo uskoa, että ne vaikuttavat vieläkin. Ja hetkeen osuvasti Amaian tarina muistuttaa uusinta Gillian Flynniä: nuori nainen, joka haluaa etäisyyttä lapsuudenkotiinsa. Muistot eivät ole kultaisia, mutta työ pakottaa palaamaan ja kohtaamaan asioita, jotka luultiin jo jääneen taakse. Muitakin yhtäläisyyksiä on, mutta jätän lukijalle löytämisen ilon.

Mutta suomennos. Neitsytallakat ovat toisessa kohtaa neitsykalentereita, virkkeiden monet verbit kääntyvät kömpelöin lauseenvastikkein, kun taas toisaalta ketjutettuja sivulauseita viljellään runsaasti. Aivan-, ihan- ja muita tehostesanoja ja päätteitä heitellään ahkerasti, jokainen persoonapronomi ja turhan moni muukin pronomini käännetään ("tiedäthän sinä"). Ongelmia muun muassa yksikön ja monikon käytössä. Ja niin edelleen.

Pari esimerkkiä, joista mikään yksinään ei synnyttäne draamaa, mutta koko kirjan mitalta kyllä:

"Talossa kuuli paljon mielenkiintoisempia asioita kuin mitä televisiosta, mutta siitä huolimatta se oli aina päällä taustaäänenä, eräänlaisena absurdina kakofoniana, johon kukaan ei kiinnittänyt sen enempää huomiota ja jota siedettiin pääasiassa tavan vuoksi."

"Mutta mikä sitten on muuttunut, kun nyt uskalsit tehdä päätöksen? Yhtä asiaa sinun ei pidä unohtaa, nimittäin sitä, että vaikka Flora kuinka esittää tehtaan omistajaa ja valtiatarta, se on ihan yhtä paljon sinun yrityksesi."

"Pikkuhiljaa aloin saada fyysisiä oireita ja henkisesti olin aivan loppu. Mutta siitä huolimatta riittävän vahva ja tyyni. Määrätietoinen, se kai olisi oikea sana. Ja niin, yhtäkkiä, näin kaiken kirkkaasti, aivan kuin olisin valaistunut, ja tiesin, etten menisi enää takaisin, en palannut enkä aio palatakaan, ainakaan toistaiseksi."

Voi olla, että kieltä on haluttu uudistaa. Enkä vain tajua. Enkä osaa espanjaa yhtään. Mutta jos lukuajasta suurin osa kuluu pohtiessa sitä, miten asian voisi ilmaista selkeämmin, on jotain pielessä. En haluaisi, että ilmaisultaan rikas, kaunis, monipuolinen ja joustava suomen kieli kehittyy kirjan osoittamaan suuntaan. (Aivan kuten ennen vanhaankin... )

"Tarkkavaistoisena rikostutkijana häneltä ei jäänyt huomaamatta pienet yksityiskohdat, jotka kielivät siitä, että joku hänen hänen läheisyydessään oli ratkaisevasti muuttunut. Amaia aisti negativiisen latauksen ja arvasi, että oli itse ollut puheenaiheena aina siihen saakka, kunnes oli sisääntulollaan keskeyttänyt heitä, minkä seurauksena huoneeseen oli jäänyt sähköä, joka leijui sisällä ukkospilven lailla."

Mahtipontisen juhlava tyyli lienee perua alkuperäistekstistä, mutta suomalaisen, tai ainakin minun, on vaikea eläytyä tekstiin, kuten:

"Serkut pitelivät poikaa pystyssä vatsanpohjasta asti kumpuavien, sydäntä raastavien nyyhkytysten ravistellessa tätä kauttaaltaan."

"Hetkeksi näky veti Amaian mukaansa tuohon outoon fantasiaan ja sai hänet unohtamaan protokollan, joskin vähän ajan kuluttua juuri prinsessan katse sai hänet palaamaan nykyhetkeen; nuo usvan sumentamat silmät, jotka vielä sammuneinakin vaativat oikeutta Baztanjoen vuoteella, saman joen, josta Amaia silloin tällöin synkimmissä painajaisissaan uneksi. Hän otti pari askelta taaksepäin mumistakseen rukouksensa ja laittaakseen käteensä Montesin ojentamat hansikkaat. Syvän murheen vallassa hän katsoi Iriartea, joka oli peittänyt suunsa käsillään ja laski ne nopeasti takaisin sivuille huomatessaan, että häntä tarkkailtiin."

Lisäksi sanavalinnoissa tökkii: "Hallissa näkyi moderneja juomavesisäiliöitä ja eri osastot oli erotettu toisistaan hohtavan puhtailla lasisermeillä." Mitkä ihmeen osastot? Hallin osastot? Vai leipomon, josta puhutaan? Mitä ovat operadus mondi tai curriculum - tiedän kyllä merkitykset, mutta miksei suomeksi? En pidä myöskään kolmen pisteen ahkerasta käytöstä.

Mitä tästä voisi sanoa? En millään pystynyt lukemaan tarinaa kunnolla, vaikka yritin monta kertaa ja pitkään ja tuskastuin: kieli vaivasi liikaa. Sisältö kiinnostaa, toteutus ei. Makuja on monia - tosin kieliasiat eivät minusta ole makuasioita: sääntöjä voi rikkoa se, joka säännöt hyvin hallitsee. Sellaista vaikutelmaa ei tässä synny. En voi suositella kirjaa kenellekään.

 Mutta lainaan kirjasta lopuksi myönteistä sitaattia, ehkä kommenttina kaikkeen edelliseen:

"Kummalla on loppujen lopuksi enemmän merkitystä, sillä että jokin on totta vai sillä, että suurin osa uskoo sen olevan totta?"

Muualla: Yhtäaikaispostaus, jossa mukana Tuijata, Norkku, lukutoukanruokalista.blogspot.fi ja Kirsin kirjanurkka sekä Hemulin kirjahylly. Käännöskukkasista keskustelua Sallan lukupäiväkirjassa. 


Dolores Redondo: Näkymätön vartija. Suomennos Sari Selander. Gummerus 2015. Kustantajan lukukappale. Luettu ja blogattu Dekkariviikon kunniaksi.


20 kommenttia:

  1. Olen sivusta seurannut tämän teoksen ympärillä liikkuneita odotuksia. Luulen, että jäänkin muiden mielipiteiden varaan. Pienten tyttöjen rituaalimurhat on jo sinänsä alaa, josta mieluummin pysyn kaukana. Siihen päälle nuo kielikömpelyydet. Ohitan. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Paljon kiinnostavia elementtejä tässä, mutta tuskaisaa luettavaa, ainakin minusta, eikä vain pikkutyttöjen murhien vuoksi.

      Poista
  2. Minä näemmä olen niin kesäloman tarpeessa, että annoin vain tarinan viedä enkä tajunnut kielikömpelyyksiä lainkaan. Jonkinlainen mahtipontinen poljento kyllä kiinnitti huomioni paikoin, mutta jotenkin se sopi siihen vuoristokylän hieman pysähtyneeseen tunnelmaan ja virkamiesten itsekorostukseen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, että tyyli on omanlaisensa ja sitä on varmaan tavoiteltu myös käännöksessä. Mutta toteutus on aika raskasta lukijalle.

      Poista
  3. Ei meinaa Bloggeri päästää kommentoimaan. Yritän taas. Siis: hienoa kielipoliisityötä. Arvostan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä että onnistui kommentointi lopulta! Kielipoliisin roolista ei pääse eroon näköjään edes vapaa-aikana :-)

      Poista
  4. Auts, huono kieli kyllä latistaa hyvänkin kirjan. Tämä vaikuttaisi muuten monella tapaa minulle sopivalta dekkarilta, mutta en meinannut jaksaa lukea edes kaikkia noita lainauksia, sen verran raskassoutuista tekstiä oli.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, kirjan mitalta tuota, hyvä testi jaksaisiko lukea kirjan!

      Poista
  5. Jaha, hieman kuulostaa siltä ettei kannata vaivautua tämän kirjan pariin. Harmi, että suomennos tökkii. :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Todella harmi, kun muuten olisi lupaavia aineksia kasakaupalla.

      Poista
  6. Voi ei, kirja on mulla varauksessa ja olen odottanut sitä niin! Oli tarkoitus tulla mukaan kimppalukuunkin, mutta en ehtinyt.

    Kyllä mä taidan katsoa ainakin alun...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katso ihmeessä Erja, sä aina osaat hakea parhaat puolet kirjasta kuin kirjasta, sitä ihailen. Postausta odotellen.

      Poista
  7. Arja, joskus juutun kielen koukeroihin ihan sataa. Riipppumatta miten hyvä kirja muuten on. Kun juuttuu siihen, alkaa seurata kieltä yhä enemmän ja kirja on kuin menetetty. Kurja juttu. Kuin olisi tosi huono käännös, mutta voiko olla noin huono.

    Oma ongelmani on kotimaisessa kirjallisuudessa etenkin, että en kestä ns. puhekieltä. En 'mä' ja 'sä' etc. Sellaiset dialogit jotka ovat tuota tulvillaan, estävät monen hyvänkin kirjan lukemisen. Sen sijaan kun luin Ketun verevää Kätilöä se lapin murre oli siihen ihan onnenomiaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Murretta on vaikea lukea ja varmaan vielä vaikeampi kirjoittaa, mutta joskus se onnistuu luontevasti ja juuri paikalleen. Puhekieli ei minua haittaa, mutta epäluontevuus kyllä. Ja tämä kirja valitettavasti oli minulta menetetty jo alkusivuilla.

      Poista
  8. Olipas virkistävä arvio!
    Minä olen tässä kevään aikana harmittellut sitä, että en tarttunut tähän uutuuteen silloin, kun näin sen Elisa Kirjassa ihan huikeassa tarjouksessa.

    Nytpä ei harmitakaan enää yhtään. Luotan näkemykseesi :)

    VastaaPoista
  9. No, tämä on vain yhden ihmisen mielipide, sitaatit kertovat tyylistä enemmän. Ja itse kirja tietysti. Itse käyttäisin kirjapanostukseni muuhun.

    VastaaPoista
  10. Muutaman viikon jälkeen tämä on jo unohtunut. En innostunut. Luin samaan aikaan Wennstamin uutuuden ja jäin koukkuun. Se myös sarjan aloitus.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Innostus ei ole sana, jonka liittäisin tähän kirjaan. Wennstam kuulostaa kovalta! Katsoin Ullan luetuista että olet myös lukenut jo Sarah Watersin uusimman, sitä odotan kirjastosta kovasti.

      Poista
  11. Onneksi et kirjoittanut siitä karhusta kertovasta osasta, joka jäi minua vaivaamaan, siinä kerrottiin karhun syöntitavoista. Onneksi en ole kielipoliisi. Yleensä olen tarinavetoinen lukija ja ihan sama tekstille.
    Dekkarista sen verran, että alun haahuilun jälkeen siitä kehittyi ihan mielenkiintoinen tarina. Valitettavasti arvasin murhaajan alkumetreillä.

    VastaaPoista
  12. Kielipoliisin roolista ei pääse vapaa-aikanakaan irti, se on työn huonoja puolia:) itse juoni kehkeytyi kyllä mutta hitaahkosti, murhaajaa en kyllä heti arvannut, ennen kuin ilmaantui se ratkaiseva todiste... Toivon todella, ettei tähän suuntaan käännöskirjallisuus kehity.

    VastaaPoista