perjantai 13. marraskuuta 2015

Maailmanloppu ja ihmemaa

Murakamin kirja on julkaistu jo 1985, paljon ennen Kafkaa rannalla (ilm. 2002, suom. 2009) ja pari vuotta ennen Norwegian Woodia (ilm. 1987, suom. 2012),  mutta suomennos saatiin vasta nyt, varmaan suuren suosion myötä, jota suomalaiset ovat kirjailijalle osoittaneet. (Ja Suomi on mainittu tässäkin kirjassa, kuten edellisessäkin.)

Hämmentävää lukea kirjoja "väärässä" järjestyksessä: onhan kirjailija nyt kirjailijana aivan toinen kuin 30 vuotta sitten. Julkaisujärjestys, johon nyt vasta kiinnitin huomiota, selittää jotenkin kummalta tuntuneen tyylinvaihtelun teoksissa.

Maailmanloppu ja ihmemaa kertoo nimensä mukaisesti kahdesta eri maailmasta; toinen loppuu, toinen on se ihmeellinen. Molemmissa päähenkilö on nuori, nimetön mies. Hän joutuu ilman näkyvää omaa syytään todella outoihin tilanteisiin, kuten Murakamilta voi odottaa. Fantasian ainekset yhdistyvät japanilaiseen arkeen ja kirjoitusajan pintailmiöihin, mitkä hihityttivät: Duran Duran on kova juttu, kasetteja kuunnellaan, edestä avattavat rintaliivit ovat uusinta uutta.

Mies on yksinäinen, mutta viehättyy naisista - ja naiset hänestä. Poikkeuksellinen älykkyys ja/tai muut henkiset taidot vievät hänet juuri niihin outoihin tilanteisiin, joissa sekä psyykkiset että fyysiset kyvyt joutuvat yli-inhimilliselle koetukselle ja joista hän selviää mestarillisesti. Nuoren miehen fantasiaa, jos mikä!

Mukana on Murakamille tuttuja elementtejä: ruuanlaittoa, musiikkia, kirjoja. Tuotemerkkejä. Fantasiahyppäyksiä, äärimmäisiä ilmiöitä, arjen tarkkailua. Aika paljon juodaan olutta ja viskiä.

Maailmahan ei varsinaisesti lopu, vaan sammuu. Enempää en spoilauksen pelossa uskalla kertoa. Ihmemaa taas tuo mieleen Wayward Pinesin, jonka käsikirjoittajat ovat takuulla lukeneet tämän kirjan.

Kirja on hyvin helppo Murakami: lahjakkaan kirjailijan uran myöhemmissä vaiheissa kirjoihin tulee erilaista syvyyttä, arvoituksellisuutta ja viisauden tuntua. Lohdun tuntua, joka aina mielessäni kytkeytyy nuoruuteen ja nimenomaan silloin tarvittavaan lohtuun. Mutta nautin tässäkin iässä ja myös tämän lukemisesta, ehkä juuri vaivattomuuden vuoksi. Jos Murakamiin haluaa tutustua, tästä kannattaa aloittaa.

Kenelle: Japanilaisuuden ystäville, fantasiafaneille, helppoa laatukirjaa hakeville.

Muualla: Perus-Murakamia, toteaa Kannesta kanteen, sivuista sivuille. Krista ei rakastunut.

Haruki Murakami: Maailmanloppu ja ihmemaa. Tammi 2015. Suomennos Raisa Porrasmaa.

7 kommenttia:

  1. Murakamin uusin on aina kirjasyksyni odotetuin tapaus. Tällä kertaa päätin jättää lukunautinnon jouluun. Mutta mutta: sanoit tämän olevan helppoa Murakamia. Nyt on epämääräiset fiilikset siitä, mitä on odotettavissa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minua on vähän hämmentänyt Murakamin kirjojen tyylin vaihtelu, ja nyt vasta tajusin, että se johtuu suomennosjärjestyksestä, joka on takaperoinen. Ei ole huono kirja, mutta kirjoitettu, kun kirjailija oli 30 vuotta nuorempi ja musakasetteja kuunneltiin. Siksi perus-Murakamia; näistä ajatuksista jalostuvat myöhemmät kirjat. Ja siksi kannattaa myös fanin lukea, tausta on hyvä tuntea. Nautin kyllä myös itse kirjasta, ei huolta sen suhteen!

      Poista
  2. Luin tämän, kun en jaksanut odottaa. Tämä olisi sopinut jouluun. Hassua ajatella, että tämä on vanha kirja, meille vain uusi. Kyllä minä pidin tästä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin pidin, Ulla. Vaivaton sukellus Murakamiin ja harmi, ettei saatu käännöstä jo 1980-luvulla.

      Poista
  3. Miltähän olisi tuntunut lukea kirjan ilmestyessä? Siis siinä kirjallisessa kentässä?
    Mitä vastaavaa silloin oli? Ursula K. le Guin, Carola Sandbacka Satu Sarastron tiestä, Orwell, Huxley...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mikä herkullinen kysymys! Olen miettinyt tätä monta tuntia: mitä silloin luin, 1980-luvulla? Hotakainen ja Reijo Mäki debytoivat (en tosin tuntenut), mutta Anna-Leena Härkönen ja Annika Idström! Tuolla vuosikymmenellä luin myös Päätalon Iijoki-sarjan. Anja Kauranen, Esa Saarinen... Kjell Westö myös aloitti silloin, mutta tutustuin vasta myöhemmin. Enemmän taisin lukea romanttista ulkomaista ja muutenkin vanhempaa tuotantoa noihin aikoihin. Humiseva harju ja paljon nimettömäksi jääneitä tiiliskiviä.

      Poista