torstai 7. tammikuuta 2016

Petri Tamminen: Meriromaani

Laivanvarustamista pohtivat vähäpuheiset isännät, Suomen länsirannikko, purjelaivojen aikakausi: tuntui tutulta, kuin olisin astunut jälleen Alastalon saliin!

Petri Tamminen ei kuitenkaan imitoi Kilpeä, vaan kirjoittaa omalla ominaisella tavallaan tarinan merikapteeniksi etenevästä Vilhelm Huurnasta, nuoresta pojasta vanhuuteen saakka.

Poika oppii tarkkailemalla ja kokemalla, ja ennen kaikkea työtä tekemällä. Ensimmäisessä kapteenin tehtävässään yrittäessään hallita kaiken ja vähän enemmänkin hän oivaltaa, että jos liian paljon töitään muistelee ja suunnittelee, alkaa "muistilistan alkupäästä kuitenkin asioita unohtumaan." 

"Hän huomasi myös, että todelliset työt olivat sittenkin helpompia kuin ne mielessä tehdyt."

Ura on pitkä, laivoja monta. Erehdyksiä sattuu, joskus onnistumisiakin. Perusvire on kohtalonomainen, ei täysin musta, mutta surullisenpuoleinen. Ihminen mokaa, häpeää, oivaltaa ja mokaa taas. Näinhän me toimimme. Onnea on vaikea löytää - eikä Huurna sitä edes osaa etsiä, ainakaan ihmisistä. Yhdessäolo on lähinnä yhteisymmärryksessä vaikenemista. Laivojaan hän sentään melkein tuntee rakastavansa.

Huurna on ikuinen huolehtija, hieman tossumainen ja pessimismiin taipuvainen mies. Toimia hän osaa, kun on sen aika ja kun joku sysää hänet toimimaan. Luotto omiin voimiin vaihtelee, mutta jotain hän oppii:

"Hän päätti, ettei hänkään antautuisi jatkossa kauhistelemaan mitä kaikkea voi tapahtua jos kukaan ei tee asioiden hyväksi mitään vaan muistaisi perämiehen tavoin että tapahtumien kulkuun voi vaikuttaa. Hän huomasi myös, että ei heikkous ollut niinkään  heikkoutta vaan voimien unohtamista."

Painavia lauseita kelpoisassa tarinassa, joka kaikessa tiiviydessään on itse elämän vertauskuva; kasvukertomus, ihmisen perusyksinäisyyden kuvaus, haasteiden käsittelyn kuvaus, kertomus ahertamisen ja loputtomien yrittämisten vääjäämättömistä seurauksista - työn merkityksestä, kuten minä sen näin. Joku muu varmasti näkee enemmän jotain muuta, ainakin hauskuutta, enemmän kuin itse näin: Tammista pidetään humoristina, mutta tässä kirjassa se ilmenee mustemmin.

Ajankuvanakin kirjan voi nähdä, tosin en laskisi sitä varsinaisesti historialliseksi romaaniksi. Luulen kirjailijan valinneen aikakauden kertoakseen tarinan merisymbolein, joilla tavataan elämää kuvata myrskyineen ja tyvenineen. Aika voisi olla jokin muukin, sillä itse asiat ovat ajattomia, tai ainakin niin ajattomia (ja viisaita ja hölmöjä ja tragikoomisia) kuin ihmiskunta. Onkohan meillä toivoa?

Kenelle: Symbolisten romaanien ystäville, merkityksellisen lauseen arvostajalle, elämän tarkoitusta etsivälle.

Muualla: Elina kuvaa kirja hauskaksi kirjaksi, joka itkettää. Kirsi pitää Tammisen tavasta tiivistää, joka miellyttää myös Tuijaa, lempeän melankolisen tunnelman ohella. Pieni teos, jolla on sitäkin suurempi sydän, sanoo Kaisa. Mainio, surullisen koominen pienoisromaani elämän ristiaallokosta, toteaa Jonna. Laura väsähti vähän apeuteen ja melankoliaan. Pieni on kaunista, sanoo Leena.

Petri Tamminen: Meriromaani. Otava 2015. Kansi Piia Aho.

Meriromaanilla ruksaan Helmet-haasteen 2016 kohdan kirjasta, jossa on alle 150 sivua.


10 kommenttia:

  1. Tämä on lukusuunnitelmissa ;) Meri mikä ihana elementti ja kirjan nimi on hieno Meriromaani ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Komea on juu kirjan nimi! Kansikin on kiva.

      Poista
  2. Hyvin ajattomina minäkin nuo myrskyt ja tyvenet koin. Lempeä ja lohdullinen pieni teos :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihminen ei ajan kulussa juuri muutu, siinä mielessä lohdullista, meille kaikille heikkouksinemme. Ja vahvuuksinemme.

      Poista
  3. Minulle Meriromaani oli viime vuoden paras lukukokemus. Piti hommata omaan hyllyynkin, ja aion palata kirjan pariin uudestaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sirri, et ole ainoa, joka lukee kirjaa moneen kertaan, uskon. Hienoa kuulla, miten kirja voi vaikuttaa!

      Poista
  4. Tämä oli kyllä myönteinen yllätys, ajaton ja viehättävä tarina.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jonna, en ole Tammis-fani, mutta tämän kirjan ote jo alkaa tehdä vaikutuksen, eli myönteinen yllätys minustakin.

      Poista
  5. Mukava kuulla, yllätyit myönteisesti. Ajaton on, ihmisen mittainen maalla ja merellä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja kaunis kirja, kansineen. Tuija, sinun niin pitää lukea Alastalon salissa! Mulla on paita sulle oottamassa...

      Poista