tiistai 8. maaliskuuta 2016

Elena Ferrante: Amalian rakkaus





Olen aivan raivona: kirjan näkökulma naiseen on pelkästään miehen.
Pelkästään seksuaalisena olentona. Pelkästään katsottavana ja kosketettavana. Vaikka Amalian tarinaa kertoo tytär Delia - ja ehkä kirja juuri siksi on niin raivostuttava. Onko italialaisilla naisilla tosiaan noin kapea olemisen taso? Vain se, miltä miehen silmissä näyttää?

Delian äiti Amalia on löytynyt hukkuneena. Hukuttautuneena, kuten tuomio kuuluu. Kun Delia menee synnyinkaupunkiinsa Napoliin hautajaisjärjestelyjä varten, hän muistelee lapsuuttaan, äitiään ennen kaikkea, mutta myös isäänsä. Isästäkö tämä kaikki johtuu? Isänsä tavatessaan Delia sanoo keskittyvänsä "kaikin voimin olemaan tuntematta inhoa."

Isä ei ollut hyvä isä eikä aviopuoliso. Mutta eivät Amalian elämän muut miehet tunnu sen paremmilta. Salaperäistä Casertaa, Amalian miesystävää, Delia vertaa hiirellä leikkivään hölmöön. Hiiri on tietysti Amalia. Eikä Delia vaikuta sen vahvemmalta. Mutta onko vika naisten itsensä vai miesten, jotka piirittävät joka suunnalta, painautuvat bussissa takapuoleen kiinni, huutelevat hävyttömyyksiä, pyrkivät hipaisemaan aina kun mahdollista. Jo pienet tytöt oppivat säännöt, miten pitää olla. Ja että on paikkoja, jonne ei saa mennä, tai ei tule ikinä takaisin. Seksiä uhkuvassa ilmapiirissä myös naiset paisuvat niin, etteivät he voi peittää muotojaan, houkuttelevuuttaan, seksuaalisuuttaan, edes ruuhkabussissa.

Hieno pienoisromaani, joka herättää tunteita. Tekstiltään se on napakka ja selkeä mutta kauttaaltaan tyylikäs (kuten italialainen vaate tai kenkäpari?):

"Minä en vielä tiennyt sitä mutta tulisin kyllä kokemaan, että vanhuus on hurja ja kamala peto."

"Ihmiset rapisivat ohitseni kuin lasten iloksi taitavasti pahvista leikatut paperinuket."

Mutta itse tarina ja asenne on lannistava, naisena. Ei se silti estä lukemasta ja tietämästä, että näinkin voi olla. Ehkä jopa tarpeellista. Ehkä jopa välttämätöntä. Onkohan Ferrante mies vai nainen?

Sopii naistenpäivään: hyvää sellaista suomalaisille naisille! Joiden kuvittelen olevan omia persooniaan, ihmisiä itsenään, miesten katseeseen peilaamatta. Ja joiden kumppaneiden kuvittelen olevan siitä tyytyväisiä ja rakastavan meitä sellaisina kuin olemme. Ja saavan suhteesta enemmän kuin Delian mies sai vaimoltaan, tai Caserta Amalialta. Puhumattakaan siitä, mitä Amalia sai. Tyttären sentään - ja lainattuja vaatekappaleita. Riipivää, raivostuttavaa.

Elena Ferrante: Amalian rakkaus. Italiankielestä suomentanut Taru Nyström Abeille. Kansi ja taitto: Satu Paakkala. Avain 2005. Naistenpäiväpostauskuva: Tuija Takala.

Kenelle: Naisen asemaa pohtiville, nopeaa laatulukemista hakeville, miesten miellyttäjille.

Muualla: Omppu haluaa lisää Ferrantea. Omaperäinen teos, jonka teemat kutkuttavat, sanoo Maisku, joka ei ihan lämmennyt kirjalle kuitenkaan.


14 kommenttia:

  1. Luettiin Arja näemmä tätä ihan eri näkökulmista. Hyvää naistenpäivää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ärsytti noiden naisten puolesta! Mutta sopii hyvin päivän teemaan. Hyvää naistenpäivää sinullekin, Omppu!

      Poista
  2. Raikkaasti revittelet tuntemuksiasi! Ilo lukea. Lukijoiden erilaiset kokemukset lisäävät kiinnostavuutta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vieläkin jurppii, kun mietin sitä. Alan uskoa, että Ferrante on mies. Tai sitten ei; taidokkaasti hän toi tuon naisen roolin framille. Vaikkei niin miellyttävästi.

      Poista
    2. Heh. Minä taas olen ihan vakuuttunut, että Ferrante on nainen (ellei sitten työryhmä), enkä siis ole toistaiseksi vielä muuta häneltä lukenut kuin tämän. No, kohtahan tulee Ferranten Napoli-sarjasta eka teos suomeksi, niin voidaan tuumata asiaa myös sen perusteella.

      Poista
    3. Sinä sen sanoit, Omppu, tietysti työparin tekemä, mies ja nainen, tämä on ykkösveikkaukseni tällä hetkellä...

      Poista
  3. No olipas siinä, aikamoinen. Tuo Ferranten henkilöllisyys alkoi kiinnostaa, harvoin sitä kai (??) onnistuu loppuun asti peittelemään, ainakaan näin nykyaikana. Kirja kuulostaa päivään sopivalta, mutta ei ainakaan just nyt meikäläisen lukulistalle pääsevältä. Ehkä joku muista Ferranteista joskus?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No oli, Linnea, aikamoinen. Harvoin kirjassa on noin yksioikoinen näkemys, tarkoituksella tehty varmasti, tehosi. Muita en ole lukenut, kieltämättä kiinnostaisi nähdä, millaisia ne ovat.

      Poista
  4. Luin kirjan juuri ja jäin miettimään kirjailijan sukupuolea, tuntui tosi paljon, että olisi mies... Kirjailijasta jotain täällä: http://www.newyorker.com/magazine/2013/01/21/women-on-the-verge

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos linkistä, Mari a, tosi kiehtovaa ja mysteeristä! Jos hän on nainen, ihailen irtiottoa "kiltin tytön" loukusta; vaikka kustantaja käskee, hän ei esiinny. Ja oli kumpaa sukupuolta tahansa, hän on loistava tarkkailija, havainnoija.

      Poista
  5. Tämä on kiehtova kirja, jännittäväkin.
    En epäillyt kirjaa lukiessa hetkeäkään, ettei Ferrrante olisi nainen. Pitää lukea lisää häneltä sillä silmällä - ja muutoinkin kyllä kiinnostaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuten Omppu edellä toteaa, lisää saadaan lukea ja tuumata kun Ferranten uutuussuomennos pian ilmestyy!

      Poista
  6. Hylkäämisen päivät on mahtava kirja. Odotan uutuuden lukemista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jahaa, lisää lukulistalle, kiitos Ulla vinkistä!

      Poista