keskiviikko 30. maaliskuuta 2016

Elisabeth Kolbert: Kuudes sukupuutto

Tiedämme jotain elämän historiasta noin 500 miljoonan vuoden ajalta, josta noin vaivaiset alle puoli prosenttia on olemassa ollut laji nimeltä Homo sapiens. Mutta mitä olemme ehtineetkään!

Olemme tappaneet maailman elävistä lajeista tuhansia ja taas tuhansia. Olemme muuttaneet maapallon ekosysteemejä peruuttamattomin tavoin, jopa muokanneet sen ilmakehää. Maankäyttö on muuttunut, merien koostumus ja alkutuotanto ovat muuttuneet toimiemme seurauksena.

"Mikään olento ei ole koskaan aikaisemmin muuttanut planeetan elämää tällä tavalla, mutta muita vastaavia tapahtumia on ollut."

Vastaavilla tapahtumilla Kolbert viittaa sukupuuttoihin, joista tutkijat tällä hetkellä tunnistavat ja tunnustavat viisi suurta. Hänen mukaansa meneillään on nyt kuudes, ja se on meidän lajimme aiheuttama. Sukupuutolla hän tarkoittaa planeetan historiassa havaittuja "niin järisyttäviä muutoksia, että elämän monimuotoisuus on romahtanut." Siihenastinen on elämä on tuhoutunut joko täysin tai lähes täysin.

Asteroidin törmäys, joka hävitti muun muassa dinosaurukset, ei siis ole ainoa historiassa, mutta meihin vaikuttavin sikäli, että:

"Mikä (tai kuka) tahansa nykyisin elävä polveutuu eliöstä, joka jotenkin selviytyi törmäyksestä. Mutta tästä huolimatta ne eivät (me emme) ole yhtään paremmin varautuneita muutokseen."

Kun olosuhteet muuttuvat nopeasti, jopa "ominaisuudet, jotka miljoonien vuosien ajan ovat olleet eduksi, muuttuvat aivan yhtäkkiä tappaviksi." Kävikö näin ammoniiteille, dinosauruksille ja neandertalilaisille? Kolbert puhuu huonosta tuurista... Kuinka kauan meidän tuurimme jatkuu?

1700-luvulla tutkijat alkoivat ihmetellä erästä hammasta. Se ei tuntunut sopivan millekään tunnetulle eläinlajille, mikä järisytti silloista maailmankuvaa. Voisiko olla mahdollista, että on ollut lajeja ja maailma, jopa maailmoja ennen meitä? Näin julisti Georges Cuvier, joka esitti ajatuksen mullistuksesta, joka olisi "pyyhkinyt kaiken pois". Toinen tutkija, Charles Lyell, arveli, että kaikenlaisia eliöitä on elänyt kaikkina aikoina, mutta jostain syystä osa välillä katoaa, putkahtaakseen taas esiin oikeissa olosuhteissa. Charles Darwin evoluutioteorioineen ivasi Cuvierin "mystiikkaa", sillä hänen ajattelunsa oli suoraviivaista: koska luonnonvalinta ohjaa sekä lajien kehitystä että käänteisesti myös sukupuuttoa, ei mitään katastrofeja tarvita selitykseksi. Tosin Cuvier ei vastavuoroisesti lämmennyt evoluutiolle ollenkaan, vaan piti sitä naurettavana: nyt tiedämme, että molemmat olivat osin oikeassa.

Tänä päivänä sammakkoeläimillä on "kyseenalainen kunnia olla maailman uhanalaisin eläinluokka", sanoo Kolbert, ja luettelee kylmääviä tutkijoiden arvioita muista sukupuuton kourissa kärvistelevistä lajeista; "neljännes nisäkkäistä, viidennes matelijoista ja kuudesosa linnuista on matkalla unohduksiin." Hän kehottaa tarkkailemaan omaa pihaa; muutoksen saattaa nähdä jopa siellä. Koska muutos ei tällä kertaa tapahdu hetkessä, emme ehkä tajua, kuinka ison mullistuksen olemme saaneet aikaan.

Geologit puhuvat maailmankausista, jotka jakautuvat kausiin. Niistä tiedämme liitukauden tai jurakauden - jos ei muualta, niin nimeltä seikkailuleffoista - ja kaudet puolestaan epookkeihin. Ihmisen ajalle, jolle ajoittuu myös Kolbertin kuvaama kuudes sukupuutto, on ehdotettu nimeä antroposeeni. Saa nähdä, tuleeko tämä esiintymään tulevissa koulukirjoissa. Mutta sitä emme saa nähdä, mitä tai keitä sen jälkeen pallollamme elelee. Ne jättirotat?

Kirja voitti Pulitzer-palkinnon 2015, ja näen miksi: se on kirjoitettu taviksen ymmärtämällä tavalla, pienin keinoin keventäen tiukan asiallisuuden vastapainoksi. Silti se on todella tuhti paketti tietoa, joka ei tosin lajin edustajana ilahduta. Enemmän kuin yhdestä ihmislajista, se kertoo kuitenkin koko pallostamme, eläimineen, merineen, kasveineen. Todella isolla katsantokulmalla ja todella suuren työn tuloksena, voin kuvitella. Pientä puisevuutta ei voi tietotulvassa välttää, sillä trilleristä ei ole kyse, mutta plussapuolena on se, että Kolbert kertoo paljon konkreettisia esimerkkejä lajeista, tutkijoista ja teorioista, joten vaativinkaan tiedon etsijä ei jääne tyytymättömäksi. Lopputulema ei hyvältä näytä ihmisen kannalta. Fraasi "niin kauan kuin elämää, on toivoa" alkaa tuntua naurettavalta... Silmät on helppo sulkea. Onneksi ihminen on sinnikäs tutkija ja kekseliäs olento; muuta toivoa tähän ei oikein voi repiä.

Kenelle: Luonnontieteen ystäville, hyvähermoisille, maapallon kohtalosta kiinnostuneille, elämän tulevaisuutta pohtiville.

Muualla:  Kolbert kuvaa maailmanhistoriaa hieman laajemmalla kaarella, sanoo Suketus. Hemulille tuli lukiessa välillä paha olo. Jori kuvaa kirjaa vähän tylsäksi, mutta selittää myös syyn.

Elizabeth Kolbert: Kuudes sukupuutto. Suomennos Pirkko Vesterinen. Atena 2016. Kustantajan lukukappale.

Helmet-haaste 2016: Historiaa käsittelevä tietokirja -kohta kuitattu.

2 kommenttia:

  1. Kuulostaa todella mielenkiintoiselta. En tiedä, olenko hyvähermoinen, mutta elämän tulevaisuutta ja maapallon kohtaloa tulee mietiskeltyä. Lukulistalle, siis.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattaa lukea, ainakin mietiskeltävää se antaa! Laitoin muuten sulle yv:n, Liisa.

      Poista