sunnuntai 5. kesäkuuta 2016

Eppu Nuotio, Pirkko Soininen: Nainen parvekkeella

Albert Edelfelt dekkarin keskiössä! Ihailen kirjailijoiden kykyä löytää aina hämmästyttäviä aiheita. Kotimainen dekkari ei ole lempigenreni, enkä ilman tuota aihetta kirjaan olisi tarttunut. Mutta tyytyväinen olen, että tartuin, sen verran omaperäisen punonnan Nuotio ja Salminen tarinasta tekevät.

Berliinissä asuva suomalainen Salome Virta on saanut tehtäväkseen tehdä tv-dokumentin Albert Edelfeltistä ja hänen taulustaan Nainen parvekkeella. Salome saa selville, että pariisilaisella tutkijalla olisi hallussaan taulun tähän asti julkistamattomia luonnoksia - onhan taulu maalattu Edelfeltin Pariisin-aikana 1880-luvun alussa. Aikana, jolloin taiteilijan arvellaan asuneen laillistamattomassa suhteessa Virginiensä kanssa. Faktana tiedämme, että Edelfelt avioitui Ellan de la Chapellen kanssa 1888, ja he muuttivat pian Suomeen (jossa heidän palvelukseensa astui emännöitsijä Ida Eriksson...)

Kirja liikkuu luontevasti kahden aikatason välillä. Nykyajassa seurataan Salomen salapoliisintyötä muistuttavaa tietojen hankintaa Pariisissa ja sähköpostittelua taulun nykyomistajaksi arvellun iäkkään A. S. Vuorenmaan kanssa. Yllättäen nuo kaksi ystävystyvät, vaikka Vuorenmaan poika Tuomas - hänkin muuten Pariisissa asuva ja isänsä tavoin taiteen ystävä - pitää isäänsä seniilinä ja todennäköisenä huijauksen kohteena. Miksi nuori nainen muka kiinnostuisi vanhasta miehestä muuten kuin hyötymistarkoituksessa?

Toinen kuluva aika on Edelfeltin taulun luonnostelun ja maalauksen aikaa. Siitä kertoo portinvartijan rouva - kuka muukaan, kun Pariisista on kyse ja Siilin eleganssi vielä muistissa. Hortense elää miehensä Baptisten kanssa rauhallista ja sopuisaa elämää talossa, jonka asukkaista he luonnollisesti tietävät enemmän kuin kukaan. Herra taiteilijalla on kaunis rouva ja kaksi suloista lasta, mutta onnelliselta ei pariskunta vaikuta. Rouva joutuu usein turvautumaan Hortensen apuun, ja tämä miehineen auttaa mielellään etenkin lastenhoidossa, sillä heille itselleen ei ole lapsia suotu.

Sekä Salomen että A.S. Vuorenmaan motiivit taulusta kiinnostumisen takana paljastuvat tarinan edetessä, yllättävinä. Mutta myös muut ovat kiinnostuneita taulusta ja sen luonnoksista, eikä Salomen tiedonhankinta ole täysin vaaratonta, sillä arvo-omaisuudesta on kyse. Vaaran tuntu kasvaa vähitellen.

Pidin aiheesta, taiteilijaelämän ja ajan kuvauksesta, juonen historiallisista kytkyistä, mielikuvitusta kiihottavista tarinoista ja avoimiksi jäävistä kysymyksistä, kuten lasten kohtalo, jota ei ole koskaan saatu selvitettyä. (Onko edes varmaksi sitä, oliko Edelfeltillä ja Virginiellä yhteisiä lapsia? Nyt täytyy todellakin vihdoin lukea Anna Kortelaisen Virginie, josta mm. Liisa on kirjoittanut.) Nuotio ja Soininen kertovat oman ratkaisunsa, lukija saa vapauden sen hyväksyä tai hylätä. Pidin myös rakenteesta; sähköpostikirjeenvaihdosta, joka oli kuulemma tehty niin, että Nuotio hoiti Salomen osuuden, Soininen Vuorenmaan. Väliin on liitetty kertovia osuuksia Hortensesta ja Tuomaksesta. Kunkin osuudet kerrotaan heidän omalla kielellään, mikä hätkäyttää välillä; siirtymät vaikkapa Tuomaksen räväkän nykykielen ja vanhan ajan viehkeän kuvailun kesken ovat suuria.

Tyylikkään näppärä dekkari, joka ei käytä väkivaltaa päällekäyvästi, vaan vetoaa taidehistorialla ja sujuvalla kerronnallaan sekä aina kiehtovalla ajanmukaisuuden ja menneisyyden kombinaatiollaan. Juoni on kieltämättä melko uskomattomia yhteensattumia täynnä näin jälkeen päin ajatellen, mutta lukemisen aikana viihtymistä se ei haitannut.

Kenelle: Kotimaisten dekkarien ahmijoille, Pariisin ystäville, 1800-luvun lopun kultakautta kaipaaville, nykyisyyden ja menneisyyden tarinallisesta yhdistämisestä viehättyville.

Muualla: Erjasta kirjaa oli kiva lukea ja taustatietoakin hyvin saatavissa - hän luki kirjaa Turun pääkirjaston ääneenlukupiirissä. Hemuli piti etenkin Hortensesta. Tuijata kuuli kirjaesittelyn sen julkkareissa suoraan kirjoittajilta, samoin Kirsin Book Clubin Kirsi. Bleuelle kirjakokemus oli epämääräinen, mutta juoni kannatteli etenkin lopussa perinteisen jännärin tapaan. Leppoisan koukuttava, viehättävä jännäri, kuvaa Lukuneuvoja. Lukusukkula, kielellisestä epätasaisuudesta huolimatta, tuumii Lumiomena. Elämän krestomatia antaa vahvan suosituksen, vaikka tutkijana korjaa erään asiavirheen.

Eppu Nuotio, Pirkko Soininen: Nainen parvekkeella. Bazar 2016.

Helmet-lukuhaaste 2016: kirjassa lähetetään kirjeitä = sähköposteja.

2 kommenttia:

  1. Olen harkinnut tämän lukemista, mutta se vaatisi ehkä enemmän taustatietoa historiasta kuin minulla on.

    En tiedä, onko sinut jo haastettu, mutta ainakaan postausta en löytänyt, eli haastan sinut tähän haasteeseen: http://hannankirjokansi.blogspot.fi/2016/06/unpopular-bookish-opinions-haaste.html

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hanna, en usko että vaatii taustatietoa, mutta kieltämättä, jos jotain tietää Edelfeltistä, se antaa lisäsyvyyttä kirjaan (mua harmitti kun se Virginie oli lukematta): perustiedon kyllä löytää nopeasti netistäkin. Kiitos haasteesta, listalla on tämän tekeminen ilman muuta, palaan asiaan!

      Poista