sunnuntai 10. heinäkuuta 2016

Kesäkuulumisia blogistaniasta

Bloggaaja tapasi Juhani Ahon (feat. Tatu Kokko)!
Loman viimeinen päivä - mutta ei edes harmita, niin mukavasti viimeiset kolme viikkoa ovat menneet mökillä, turuilla ja toreilla pienten ja isojen sukulaisten kanssa. Ja Kuopiossa osallistuin kirjabloggaajien suviajoihin, joihin Amman lukuhetki -blogin Aino-Maria, Tuulevin lukublogin Tuulevi, Kirjakko ruispellossa -blogin Mari, DesdemOna-blogin Johanna ja Kirjanurkkauksen Satu olivat järkänneet kahdelle päivälle kirjallista ohjelmaa. Erinomaisen ja tarkan raportin reissusta löydät Kirsin kirjanurkasta. Kiitos Kirsille ja kaikille muille osallistujille ja etenkin järjestäjille ikimuistoisesta kokemuksesta, joka alkoi, ällistyttävää kyllä, Juhani Ahon tapaamisella! Kuulumisia vaihdoimme rautateistä ynnä muista ajan ilmiöistä iloisen ja kohteliaan Ahon kanssa sen minkä hämmennykseltämme kykenimme.

Kuopio on loistava kirjallisen matkan kohde, saimme havaita - kohteita ja nähtävää kauniissa kaupungissa riittää. Kävimme Minna Canthin salongissa (osaisivatpa huonekalut puhua, huokailimme haikeina) Kuopion korttelimuseossa ja pahoittelimme Kanttilan talon kehnoa tilannetta (ei taida löytyä keltään rahaa entisöintiin), kurkistelimme Sirpa Kähkösen kirjoihin tunnelmia luoneita paikkoja, vierailimme Minna Canthin patsaalla ja haudalla - tämä tietysti myöhään illalla - sekä söimme hyvin ja runsaasti ensin omalla kirjallisella piknikillämme ja myöhemmin tunnelmallisessa ravintola Kummisedässä.

Kirsi Pehkonen ja Marja-Leena Tiainen
Ja tapasimme kuopiolaisia kirjailijoita! Pitkän linjan kirjailija Marja-Leena Tiainen, myös näyttelijänlahjoja omaava Tatu Kokko ja etenkin nuortenkirjoja kirjoittanut Kirsi Pehkonen kertoivat meille työstään. Olipa kiinnostavaa! Ja harmittavaa sikäli, että vaikka kuvittelen lukevani paljon, joudun aina huomaamaan, kuinka vähän loppujen lopuksi tunnen hienoja kotimaisia kirjailijoitamme ja kuinka paljon mielenkiintoista luettavaa menee täysin ohi. Onneksi nyt sain vähän paikkausta Savon suunnasta, josta tulee runsaasti etenkin laadukasta nuortenkirjallisuutta. Tuo genre on minulle aika vieras, sekin asia pitäisi ehdottomasti paikata. Olemmehan koko maankin tasolla kunnostautuneet tässä lajissa näyttävästi. Ainakin tapaamieni kirjailijoiden kirjoihin varmasti tulee tutustuttua tämän jälkeen.

Nuorten lukemista edistämään Tatu Kokko on perustanut myös YouTubeen kanavan, jossa voi kuunnella kirjaa julkisuuden henkilöiden ääneenlukemana! Koska kukapa nuori ei käyttäisi YouTubea. Mainio idea, josta toivottavasti leviää laajasti tieto opettajille ja muille nuorten kanssa työskenteleville ja sitä kautta varsinaiselle kohderyhmälle!


Näimme Kuopiossa myös Aapelin muistomerkin Ollinpuistossa sekä kävimme asiaankuuluvasti Pikku Pietarin kujalla, jossa itse Pietarikin tuli vastaan (ei ollut laulutuulella juuri silloin). "Hyvän tuulen voima" -muistomerkin on tehnyt Kari Juva.

Tiedättehän lukumaratonit, joissa ideana on lukea sovitun ajan puitteissa niin monta sivua kuin sielu sietää? Kirjabloggarit järjestävät niitä muutaman kerran vuodessa, ja kesämaraton alkaa jo olla käsite. Tänä vuonna vuorokauden mittaiseen kesämaratoniin osallistuu ennätysmäärä bloggaajia, yli 80! Huikea määrä, huikea yhteisö, ja vaikka itseltäni tämä meni reissuilun takia ohi, on toisten maratoonausta kiva seurailla. Tarkemmat tiedot osallistuvista blogeista löytyvät haaste-emännän Minnan Ja kaikkea muuta -blogista. Tsemppiä maratoonareille, vielä viime hetkillä, ja rispektiä hurjille lukijoille!

Lukumaratonien historiasta kertoo Hanna Kirjainten virrassa: alun perin maailmalla keksittyä Readathon-haastetta kokeiltiin meillä suomiversiona jo vuonna 2012, Hanna ensimmäisten joukossa. Satu esitteli idean suomalaisille lukijoille 2011.

18.7. alkavalla naisten viikolla blogistania täyttyy aiheen mukaisista postauksista, Tuijan emännöimänä. Itselläni on jonossa monta naisen naisista kirjoittamaa kirjaa: Laura Lähteenmäkeä, Minna Rytisaloa, Raija Orasta... Viikon kuluttua niistä ja muista lisää niin paljon kuin ehdin bloggailla!

Heinäkuun lopussa blogeihin tulossa on myös jo perinteinen Klassikko-haaste, 1001 kirjaa ja yksi pieni elämä -blogin Marilen vetämänä. Olen sanonut lukevani Thomas Mannin Taikavuoren, joka on tiiliskivi, ei ymmärtääkseni ihan helpoimmasta päästä enkä ole edes aloittanut kirjaa vielä, apua! Kuinka käy, se nähdään 31.7. Jos muuten lukuhaasteet ylipäänsä kiinnostavat, niistä löytyy lista Haastavaa lukemista -blogissa.

Antoisaa kirjakesän jatkoa niin bloggaajille, kirjailijoille kuin kaikille lukemisesta kiinnostuneille! Tässä lajissa ei tekeminen lopu eikä tapahtumia puutu, kuten huomaatte, oli vuodenaika mikä tahansa!






15 kommenttia:

  1. Voi miten mukava kooste olleesta ja tulevasta. Odottelen innolla naistenviikkolukemuksiasi! Ja onnea Taikavuorelle kiipeämiselle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, onnea tarvitaan vuoren valloituksessa. Ja istumalihaksia (niitä kyllä löytyy) ja aivokapasiteettia (kesäterässä). Naiset sujuvat helpommin, uskon.

      Poista
  2. Oli kyllä niiiin ihana Kuopion-kokoontuminen <3 Kiitos vielä kerran kaikille, myös sulle, Arja <3 Mietin jo, millaisen kirjallisen ohjelman järjestäisi vaikka Lohjalla...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, näitähän voisi olla vaikka missä eri paikkakunnilla... Mitenkähän olisi kirjallinen kierros Helsingissä, paikkoja ainakin riittäisi...

      Poista
  3. Hauska kuulla tapaamisestanne! En ole varmaan koskaan tehnyt vain kirjoihin liittyvää retkeä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Helsingissä ja muuallakin - ainakin Volter Kilven maisemissa - on järjestetty kirjakävelyitä: parin tunnin retki jonkin kirjailijan kirjojen maisemissa, oppaan johdolla. Olin kerran Kjell Westö -kävelyllä, se oli mahtavaa! Ja hassua: iso joukko ihmisiä kulkee kuvitteellisten henkilöiden asuinpaikoilla ja tuijottaa kuuliaisesti ikkunaa, jonka takana asui kirjassa joku. Sen kävelyn järjesti muistaakseni jokin kaupunginosaseura. Kirjalliset retket, näitä toivomme lisää, eri puolille Suomea!

      Poista
    2. Kuulostaa mielenkiintoiselta!

      Poista
  4. Kiitoksia tuosta youtube-vinkistä. Lähti heti meidän nuorisolle jakeluun (ja muillekin)
    On tää ihanan aktiivista touhua. Kivalta näytti teidän Kuopion reissunnekin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jee, kiva kun jaoit linkkiä, Minna, olit juuri se ihanan aktiivinen :-) Jatketaan samaa rataa!

      Poista
  5. Menestystä Taikavuoren kanssa. Se on yksi työläimpiä lukukokemuksiani. Tahkosin sen kanssa pitkään.

    VastaaPoista
  6. Juhani Ahokin! Kuopio on rakas kaupunki, olisi ollut hauskaa ehtiä mukaan tapaamiseen, mutta toisenlaiset maailman tuulet veivät juuri silloin.

    Tsemppiä Taikavuoren kanssa! Oma klassikkokirjani on Alastalon salissa, jota en ole vielä aloittanut. Mutta onhan tässä vielä vajaat kolme viikkoa aikaa...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juhani on oikein mukava nuori herra, naisista tuntuu tykkäävän kovasti :-) Lohduttavaa kuulla, ettet ole klassikkoa vielä aloittanut sinäkään. Lumoudut takuulla Alastalosta!

      Poista
  7. Tsemppiä sinulle klassikon kanssa, päädyitpä sitten valloittamaan Taikavuoren tai jonkin muun klassikon. Onneksi on lyhyitäkin, jos iskee viime hetken lukupaniikki. :) Naistenviikolla tuntuu olevan mukavan paljon blogeja mukana. Minullakin on lukumaratonin ansiosta blogattavaa varmaan peräti joka päivälle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hieman paniikkia puskee kieltämättä. Aloitin Taikavuorta eilen, hyvältä vaikuttaa kirjana kun aika vain riittäisi. Naistenviikolle taitaa myös olla ennätysmääriä hipovan monta bloggaajaa valmiuksissa, tulee olemaan kiinnostavia juttuja! (Ja taas, kun vain ehtisi kaikkia lukeakin...lomani loppui vähän liian aikaisin!)

      Poista