perjantai 25. marraskuuta 2016

Katarina Baer: He olivat natseja

Suomalaisen äidin ja saksalaisen isän lapsi, suomalainen toimittaja Katarina Baer (s. 1969) sai isovanhempiensa kuoltua selville, että isoisä ja isoäiti olivat olleet natseja. Eivät natsiopettajia tai kielinatseja tai muuten vain huviksi haukuttuja, vaan ihka oikeita, Hitlerin Saksan natsiorganisaatiossa toimineita natsipuolueen jäseniä. Jysäyttävä tieto, voin kuvitella!

Baer alkoi tutkia asiaa. Tutkimuksen tulos on kirja, joka kuvaa perheen historiaaa kirjoittajan isään saakka, suvun baltiansaksalaisesta taustasta lähtien. Perhetarinan lisäksi piirtyy suurempi hahmotelma siitä, miten natsipuolueen kaltaisen organisaation synty ja teot olivat mahdollisia ja siitä, miten tavallinen kansalainen saattoi omaksua aatteet, jotka nyt tuntuvat käsittämättömiltä ja järjenvastaisilta.

Kirjailija kuvaa Hitlerin vaivihkaisen nousun 1920-luvun Saksassa. Ensimmäisen maailmansodan tappiot söivät kansaa ja aiheuttivat katkeruutta. Johtava talous- ja teknologiamahti oli romahtanut. "Sosiaalinen hätä ja poliittinen levottomuus ruokkivat sekä vasemman että oikean laidan ääripuolueissa radikaaleja keinoja ja väkivaltaa." Sosialismin vahvistuessa hyväosaiset kauhistuivat ja alkoivat etsiä tietä, jolla he voisivat säilyttää asemansa, kertoo Baer. Äärinationalismi sai vankan jalansijan. Baltiansaksalaiset olivat hyväosaisia tai heihin luettavia: tämä osa historiaa oli minulle täysin uutta. Baerin perhe oli kotoisin Liettuasta.

Baerin kertomusta lukiessa saa hyvän käsityksen ajan hengestä ja ajattelutavasta. Hän kuvaa tapahtumia seuraavina vuosikymmeninä, niiden syitä ja seurauksia hyvän toimittajan tavoin, puolueettomuuteen pyrkien: kirjoittajan perhesuhde kohteisiinsa tuo jo tarpeeksi tunteellista sävyä tekstiin lukijan ajatuksissa. Isoisä Gertz oli natsi, samoin hänen vaimonsa Ortrud: eivät isoja kihoja, mutta selkeässä käskyketjussa kuitenkin. He tekivät parhaansa kansallissosialismin aatteen puolesta eivätkä minkään todisteen mukaan koskaan kyseenalaistaneet saamiaan käskyjä tai aatteen sisältöä. Baer pyrkii selvittämään, miksi näin kävi. Eikä sitä selvityksen ansiosta ole mahdoton ymmärtää, vaikkei hyväksykään.

Kieltäminen, silmien kääntäminen toisaalle. Juutalaisia ei mainita perheen jäljellejääneissä kirjeissä, ei Kristalliyötä, ei muita toisen maailmansodan tapahtumia, jotka väistämättä ovat olleet puolueen aktiivijäsenten tiedossa. Yhteiskuntajärjestys oli mitä oli, ja suuri joukko oli tyytyväinen. Baer kysyy osuvasti - ja nyt hieman mukailen: kuinka usein itse mainitset demokratian kirjeissäsi, sähköposteissasi tai tekstareissasi? Toisaalta, salaisuus ja häpeä olivat olemassa, mikä ilmeni esimerkiksi siten, ettei 1930-luvusta tai ylipäänsä vanhempien sota-ajasta koskaan puhuttu. Ei ollut valokuvia natsipukuisista isovanhemmista, Grosspapan haudalla ei käyty kuten Karjalan kannaksella jatkosodassa kuolleen toisen vaarin, isoäiti ei kertonut juttuja menneisyydestään. Lapsikin - joka Baer isoäidin eläessä vielä oli - ymmärsi, että asiassa on jotain outoa.

"Kun isoäiti ei puhunut eivätkä isäni ja tätini saaneet kysyttyä, minulle ja sisaruksilleni, lastenlasten sukupolvelle, ei jäänyt juuri kerrottavaa."

Vasta isoäidin kuolema ja vanhojen dokumenttien paljastuminen toi kipeät asiat julki. Tutkimuksen alkusysäys jäi minulle hieman epäselväksi ja olen utelias, mutta liekö se olennaista tarinan kannalta.

Kirja tavallaan alkaa ja päättyy isoisän kuolemaan: se tapahtui Italiassa, vain muutama päivä ennen Saksan antautumista ja sodan päättymistä. "Natsien aloittama, viisi ja puoli vuotta kestänyt maailmansota oli Euroopassa ohi." Niin moni asia olisi voinut olla toisin. Jos ja jos. Ja jos isoisä ei olisi kuollut, olisiko hänet tuomittu sotarikollisena?

Baer ei erota itseään historiastaan, vaikka ottaa selkeän kannan isovanhempiensa ajatusmaailmaan. Kiihkoton suhtautuminen tuo uskottavuutta, vaikkei tutkimus varmasti matkan varrella ole ollut kiihkotonta. Kuka haluaisi kuulla perheestään moisia asioita tai ajautua heistä ihmisinä tiettyihin, vähemmän mairitteleviin johtopäätöksiin (joita ei välttämättä sanota ääneen).

Minua kosketti etenkin kohta, jossa Baer miettii hänetkin osaltaan kasvatetun natsiopeilla: näin lähellä sota meitä kaikkia on, jos vanhemmat tai isovanhemmat ovat eläneet sotaa  tai sen jälkeistä aikaa. Ja kuumottavin kysymys on: voiko vastaava tapahtua jälleen? Eikö sitä tapahdu kaiken aikaa, jossain päin maailmaa? Etnisen taustan vuoksi tappamista, ehkä pienempinä määrinä kerrallaan, mutta tekeekö se asiasta paremman? Emme ole ihmiskuntana edistyneet.

Tekstiltään kirja on helppolukuinen, lyhyehköistä, mustavalkoisista valokuvilla kuvitetuista luvuista koostuva. Kirjeitä on lainattu kursiivilla, ja tarinassa on yksityiskohtia ja ajankuvaa, tietoa saksalaisten arjesta, mikä pitää lukijan kiinnostusta yllä. Kerrotaan lastenhoitomenettelyistä, tai tietyn alueen asukasluetteloista poistuneista nimistä - juutalaisethan ajettiin kodeistaan, jotka päätyivät muun muassa Baltiasta paluumuuttaneiden haltuun. Lopussa on lähdekirjallisuusluettelo.

Koskettava, henkilökohtainen ja aito tarina, joka opettaa lukijalle henkilökohtaisen kautta historiaa ja ihmisluonnetta paremmin kuin kuiva tapausselostus koskaan. Yksityinen on yleistä, yleinen yksityistä - se pätee tähän jos mihin.

Muualla: Leena Lumi kiinnostui kirjassa kaikesta: Gerzt ei ollut pulmunen, mutta Ortrud oli vaikein nieltävä. Kiinnostava ja koskettava, sanoo Hemuli kirjahyllyltään, jossa lisää linkkejä.

Katarina Baer: He olivat natseja. Teos 2016. Kustantajan lukukappale.

8 kommenttia:

  1. Lähtökohdiltaan kiinnostava kirja ja esittelet sitä ammattimaisen vankkaan tapaasi. Olen lukenut Hitlerin raivottaret ja se avasi asioita tavalla, jota monet muut natsiaikaa käsitelleet kirjat eivät ole tehneet. Tämä kirja varmasti toisi lisävalaistusta. Kiitos hienosta esittelystä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Omppu, ihan tässä punastuu. Mutta kirja on...niin, en keksi muita adjektiivejä kuin tuossa jo mainitut. Hitlerin raivottaria selailin ja päätin sen jättää väliin, mutta olen iloinen, etten tätä jättänyt. Nyt tulikin mieleeni eräs vanhempi lukemani aihepiirin kirja, joka myös kuvasi tuota aikaa henkilökohtaisen kautta, Hitlerin sihteerin näkökulmasta. Hän sanoo olleensa tietämätön isoista linjoista, vaikka työskenteli päääkallonpaikalla, ja näköjään uskoin. http://kulttuurikukoistaa.blogspot.fi/2012/03/olin-hitlerin-sihteeri.html

      Poista
  2. Tämä on lukulistalla ja löytyy äitini kirjahyllystä, joten enköhän pian pääse sen kimppuun :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattaa, Kaisa, jos minulta kysytään. Kiintoisia lukuhetkiä :-)

      Poista
  3. Arja, kiitos hienosta tekstistä<3 Olen erityisen kiinnostunut tästä kirjasta ja koska Kolmas valtakunta on yksi kolmesta historian kausista, joista en pääse irti, olin vaikuttunut Baerin kirjasta. Minustahan oli tulla historianopettaja. Ei olisi ollut isokaan virhe, sillä vieläkin harmittaa, että en pyrkinyt toista kertaa, kun niin hilkulle jäin...Kosketamme samaa tarinaa kumpikin tavallamme ja siksi luin nyt rivien välitkin! Lopputulema hyvinkin sama.

    Arja, Suomessa on ollut aika (ja onko se taas?), jolloin oltiin kallellaan kansallissosialismiin. Lapsena parhaan ystäväni kautta liikuin hyvin likellä piirejä, joissa noita aikoja kaivattiin ja miten ollakaan etenkin lasten kasvatus oli tuota saksalaisten ihailemaa sprtalaista tyyliä. Missään vaiheessa en kuullut mitään juutalaisvastaista, mutta paljon sitä kaikkea muuta. Tämän enempää en voi avautua tästä, eikä ole tarvettakaan. Vai kerronko, että kerran lapsena vedin käteeni pitkät juhlahansikkaat, jotka illalla lähtivät tanssiaisiin...Hansikkaat kokivat minua enemmän! Saapuivat kotiin vasta aamuviideltä ja olivat olleet nimekkäässä seurassa. Suomalaisetkin haluavat unohtaa. Tapasin hansikkaiden iäkkään käyttäjän vielä jokin aika sitten, mutta heidänkin rivinsä ovat harvenneet eivätkä he ole tätä uuspopulistista ryhmää olleet ikinä. Oi, tämä aihe ei jätä minua...

    Baerin kirja on minulla aika ylhäällä, kun valitsen vuoden kirjoja. Mikä harmi, että annoin omani lahjaksi yhdelle sitä toivoneelle. Nyt pitää hankkia oma kappale ja signeerata se itselle.

    <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Historia kiinnostaa minuakin jatkuvasti enemmän, ja vaikka vannoin jättäväni sotajutut, tämä on muuta: ilmiö, joka valitettavasti voisi tapahtua uudestaan, ja tapahtuukin, pienemmässä mittakaavassa vain. Toivon tälle paljon lukijoita ja kiitän Baeria rohkeudesta tutkia sukuaan ja vielä julkistaa se. Ehkä se toimii varoituksena osaltaan äärimmäisyyksiin menemisestä ja kovaäänisten johtajien varalta. Kiehtovia tarinoita sinulla ja hansikkaillasi! Baer varmasti ilolla signeeraisi sinulle kirjansa, Leena! Kiitos ja ole hyvä <3

      Poista
  4. Todella mielenkiintoinen kirja. Ja osoittaa hyvin sen, kuinka tärkeää olisi käsitellä menneisyyttä, oli sitten kyse yleisestä tai henkilökohtaisesta historiasta. Nyt isovanhempien vaiettu natsismi jäi kaikesta tutkimuksesta huolimatta Baerille monilta osin ikuiseksi arvoitukseksi. Ja toisaalta sitä pystyy täysin ymmärtämään sen, miksi aiheesta on vaiettu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Baer kuitenkin melko hyvin sai muodostettua kuvan, millaisessa yhteiskunnassa hänen isovanhempansa kasvoivat ja elivät, vaikka oman päättelyn varaan jäi paljon. Kirjana todella kiinnostava, vaikka lukijankin päättelyn varaan jää paljon. Pidin siitä, ettei Baer "saarnaa" vaan kertoo faktoja niin paljon kuin on onnistunut kaivamaan.

      Poista