maanantai 14. marraskuuta 2016

Ulkomaisia uutuuksia lyhyesti

Hylätty ranta


Merenranta Luoteis-Englannissa: kolkko, tuulinen ja vaarallinen. Sinne kuitenkin haluaa harras katolinen äiti uskovan yhteisönsä viedä viettämään pääsiäistä, kuten ennenkin on tehty. Teinipoika Tonto kertoo tarinaa, jonka keskiössä on hänen veljensä Hanny. Jumalalta odotetaan ihmettä: saada mykkä Henny puhumaan paikallisen pyhän lähteen veden avulla, ja siksi suoritetaan rukoukset ja muut rituaalit pilkuntarkasti.

Paikka ei kuitenkaan ole samanlainen kuin ennen. Oudot, levottomuutta herättävät tapahtumat varjostavat ryhmän keskittymistä asiaansa. Äiti, joka yllättäen nousee kirjan kiinnostavimmaksi henkilöksi, ei pidä muutoksista, etenkään uskonasioissa. Sen saa tuntea myös uusi pappi, isä Bernard.

Tunnelma on vahva, uhkaava, vaikuttava. Meren rannan voi nähdä silmissään; luontoa kuvataan paljon, liikaakin, minun makuuni. Tarinankerronta etenee verkkaisesti, jälleen, hieman liiankin, kärsimättömälle lukijalle. Kieli ja käännös ovat kauniita!

Kenelle: Tunnelmanrakastajille, verkkaisesta jännityksestä nauttiville,

Muualla: Monella tavalla äärimmäinen teos, sanoo Annika. MarikaOksan saivat rantafiilikset jatkamaan lukemista, Ullan piti mukana kaunis kieli. Hienovaraisen kylmäävä tarina, sanoo Kirjakaapin kummitus. Susa koukuttui. Lukemisen arvoinen, sanoo Lumiomena.

Andrew Michael Hurley: Hylätty ranta. WSOY 2016. Suomennos Jaakko Kankaanpää.


Haudataan kuolleet, paikkaillaan elävät


Kovasti kiehtova
nimi kirjalla! Ja kuvaava: juuri tuosta on kyse. Nuori Simon joutuu onnettomuuteen ja aivokuolee (onkohan tämä oikea lääketieteellinen termi?). Hänen elimensä toimivat kuitenkin edelleen, joten lääkärit ehdottavat niiden luovutusta niitä kipeästi kaipaaville, vielä eläville.

Elinsiirrot on hämmästyttävä kirjanaihe, jota kirjailija kuvaa sekä luovuttajan perheen, Simonin vanhempien, että vastaanottajan näkökulmasta. Ja lisäksi lääkärien ja lääketieteen näkökulmasta. Miksi elimiä luovutetaan ja milloin sen voi tehdä, mitkä asiat ovat esteenä?

Koskettava kuolemankuvaus ja perheen kokemus, kliinisen tarkka lääketieteellisten toimenpiteiden kuvaus (niin tarkka kuin tavislukija voi ymmärtää, alan termeihin ja detaljeihin ei sentään mennä), sekä filosofista että käytännön pohdintaa elinsiirroista. Tyylikäs teksti on kirkasta kuin leikkauspöydän valossa, pitkät - jopa toista sivua - lauseet soljuvat luonnollisesti ja ohjaavat lukijaa tunteesta järkeen ja takaisin, käytännöstä teoriaan ja takaisin, ja muodostavat selkeän kokonaisuuden, joka on tummuudestaan huolimatta valoisa.

Hieno, epätavallinen kirja, josta ei löydy kliseitä eikä tavanomaisuuksia, ei seksiä eikä väkivaltaa, ei hyssyttelyä eikä hengellistä tai moraalista kauhistelua tai suoraan lausuttua kannanottoa puolesta tai vastaan. Mutta ihme on, jos lukija ei tämän jälkeen ala elinluovutustestamenttia omalla kohdallaan miettiä. Se taas ei ole ihme, että kirja on kahminut kotimaassaan Ranskassa lukuisia kirja-alan palkintoja.

Maylis de Kerangal: Haudataan kuolleet, paikkaillaan elävät. Siltala 2016. Komea suomennos: Ville Keynäs ja Anu Partanen.

Kenelle: Tietoa kaunokirjallisen nautinnon lisäksi etsiville, lääketieteestä kiinnostuneille, äkillistä kuolemaa miettimään uskaltautuville, ranskalaisen modernin proosan arvostajille, tyylin ja laadun ystäville.

Muualla: Lukuneuvojan mielestä yksi vuoden hienoimpia. Otti ja kouraisi sydänjuurista asti, sanoo Mummo matkalla. Ompullakin sattui sydämeen. Ulla oletti kirjan vaikeammaksi luettavaksi kuin se oli.


Kuin kohtaisi satakielen


Harper Leen Kuin surmaisi satakielen sai Pulitzerin ja on yksi Yhdysvaltojen eniten myytyjä kirjoja, osin siksi, että se kuuluu useiden koulujen opetusohjelmaan. Se on käännetty 35 kielelle, kokonaismyynti noin 40 miljoonaa kappaletta. Ikonisen kirjan kirjoittanut Lee ei koskaan julkaissut toista romaania; Kaikki taivaan linnut julkaistiin postuumisti. Lee inhosi julkisuutta ja hälinää, mutta suunnitteli kirjoittamista jatkuvasti. Salaperäisyys on ruokkinut tarinoita, luuloja ja huhuja, joita amerikkalainen toimittaja Marja Mills kirjassaan oikoo kertomalla siitä, millainen Lee ihmisenä on ja millaisesta todellisuudesta menestyskirja syntyi.

Mills sai erikoisen tilaisuuden tutustua Leehen ja tämän sisareen Aliceen toimittajan työnsä ansiosta ja paneutui asiaan niin, että muutti jopa asumaan sisarusten kodin lähelle Alabaman Monroevilleen, kaupunkiin, joka oli Satakielen tapahtumakaupungin esikuva. En epäile hänen aitouttaan tai kunnioitustaan noita kirjallisesti äärimmäisen sivistyneitä sisaruksia kohtaan. Kirja sisältää paljon kiinnostavaa tietoa Leen kirjan ihailijoille, mutta toteutus jättää jonkin verran toivomisen varaa.

Kokonaisuudessa on paljon toistoa ja sekavuuden tuntua, mikä saattaa johtua myös siitä, ettei toimittaja ollut terve kootessaan kirjaansa; häntä vaivaa vaikea neurologinen autoimmuunitauti. Kirja on tietomäärästään huolimatta enemmän henkilökohtainen päiväkirja ja Leen palvontakirja kuin kirjallinen taide- tai tietoteos itsessään. Priorisointi ontuu; isot ja pienet asiat esiintyvät sekaisin. Kirjailija selostaa turhan tuntuisia yksityiskohtia pitkästi, mutta kuittaa merkittäviä seikkoja hätäisesti.

Myös lähteiden ja henkilöluettelon puuttuminen sekä muutamat toistuvat suomen kielen virheet korostavat keskeneräisyyden tuntua. Luin silti uteliaana loppuun saakka ja opin jotain etelävaltiolaisesta elämäntavasta, klassikon synnystä ja kirjasivistyksestä, vaikka vaikutelmaksi jäi, että Millsin keräämällä informaatiomäärällä olisi joku toinen saanut koottua huomattavasti napakamman ja ammattimaisemman henkilö- ja miljöökuvauksen. Kiinnostava teos joka tapauksessa aiheen ystäville.

Kenelle: Harper Leestä kiinnostuneille, Amerikan etelävaltioiden elämään tutustuville, julkisuuden henkilöiden ongelmia pohtiville.

Muualla: sydän.fi-sivu sanoo kirjan sivujen huokuvan jonkinmoista jäykkyyttä.

Marja Mills: Kuin kohtaisi satakielen. Minerva 2016. Suomennos Sirpa Saari.



11 kommenttia:

  1. Kommentti kirjaan: Haudataan kuolleet, paikkaillaan elävät

    Niin täsmentäisin tuota, että odotin kirjaa vaikeammaksi luettavaksi tarkoittaa oikeastaan sitä, että en ollut varma pystynkö lukemaan ollenkaan. Jokin siinä kiinnosti minua. Itse asiassa kirjassa ei ollut ollenkaan asioita, joita pelkäsin.

    Kirjan toinen eli jälkimmäinen tarina miellytti minua, olisin voinut lukea koko tarinan naisesta.

    Kolmas puoli tarinaa on arki. Se kertoo henkilökunnasta ja sairaalan arjesta, heille se on arki ja työ.

    Loppujen lopuksi pidin kirjasta aivan valtavasti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ymmärrän mitä tarkoitat: kirja olikin jotain ihan muuta kuin olisi voinut odottaa. Ei tunnemässäilyä muttei millään lailla kylmäkään, ei detaljeihin sotkeutuva muttei myöskään liian yleiskatsaustasolla, Hämmästyttävä teos, ja todella omanlaisensa, aihetta myöten.

      Poista
  2. Maylis de Kerangal jätti todella tyylikästä jälkeä ja tarjosi mainion lukuelämyksen, yhden käännöskirjallisuuden parhaista aikoihin; kiitos myös suomentajienn taidokkuuden!

    Kuin kohtaisi satakielen osoittautui pahaksi pettymykseksi, odotin laadukkaampaa ja tietopohjoisempaa vetoa, enkä kuten totesit palvontakirjaa. Harmi kyllä, näin ollen paukautin puolesta välistä kannet kiinni...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suomennos Haudataan kuolleissa on erinomainen, suomen kieli ja tulkinnat ovat niin luontevia ja oikeanoloisia. En ihmettele, että jätit tuon satakielitarinan kesken, vähän samoin ajattelin, mutta kuitenkin halusin nähdä, mitä kirjoittaja saa siitä irti. Hirveän sääli, aiheesta olisi saanut upean teoksen. Jos ja jos.

      Poista
  3. Hylätyssä rannassa oli kyllä tunnelmat kohdillaan! Loppuratkaisua mietin edelleen, tulkinnan mahdollisuuksia jäi mukavan häiritsevästi ilmaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tunnelma on kirjan paras puoli! Ja maisemat. Mulle tuli mieleen vähän David Vannin Kylmä saari näistä, vaikka tässä on kyllä omanlaisensa miljöö ja kerronnan tapa.

      Poista
    2. Laitan vielä linkin Kylmään saareen. http://kulttuurikukoistaa.blogspot.fi/2015/04/kylma-saari.html

      Poista
  4. Harmi, ettei toi "Harper Lee ja minä" ihan toimi. Luin just molemmat Harper Leen kirjat ja lukisin kyllä mielelläni naisesta lisääkin. Mutta toisaalta aika monet viime vuosina lukemani kirjailijaelämänkerrat on olleet pettymyksiä, niin että ehkä pitäisi vaan pysytellä niissä niiden omissa kirjoissa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Harmi on, mutta kyllähän tästä saa käsityksen kirjailijan elämästä ja siitäkin jotain, miksei lisää kirjoja tullut, vaikka toteutuksessa olisi toivomisen varaa. Usein elämäkertojen kanssa valitettavasti on, olen samaa mieltä.

      Poista
  5. Tulin vielä kommentoimaan tuosta Maylis de Kerangalin romaanista, pidin siitä valtavasti. Se on todella vaikuttava, mutta niin kuin sanot, tyylikäs ja aivan omanlaisensa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kun kommentoit! Hurja kirja, jota ei voi verrata mihinkään muuhun. Linkki Erjan juttuun: https://esperanzan.blogspot.fi/2016/12/haudataan-kuolleet-paikkaillaan-elavat.html

      Poista