tiistai 11. huhtikuuta 2017

Olli Jalonen: Isäksi ja tyttäreksi. Kirjojen Suomi





Olli Jalonen kirjoitti 1980-luvulla isästä ja tämän suhteesta 12-vuotiaaseen tyttäreen. Tytön äiti on uusissa naimisissa ja kasvattaa tytärtä nousukaudelle tyypillisen hyvinvoinnin keskellä, turvallisissa ja materiaalisissa raameissa.

Jouko-isä on tutkija, ja tarina alkaa Irakissa, jossa mies kerää alkuperäiskansojen tarinoita. Tehtävänsä suoritettuaan hän palaa Suomeen ja haluaa tavata tyttärensä, jo vieraaksi jääneen. Onko liian myöhäistä? Pääseekö hän opettamaan tytölle maailmasta, muutenkin kuin postikortein ja kirjein? Ennen kuin valkoinen kangas tahriutuu?

"Niin voi Jutalle kirjoittaa kun se vielä on liinaista kangasta, vielä vähän kahdentoista vuoden jälkeen, niin kuin valkoista villaa tai liinaa, valkoista pellavaa, mutta sitten sen kangas tahriutuu eikä sille näin voi enää koskaan."

Jouko on oppinut mies. Hän on tutkinut uskontoja, tuntee tähtitaivaan, tehnyt töitä Unescolle, opettanut, reissannut paljon, ajatellut paljon. Kun hänet valtaa pakko(mielle) saada välitettyä omaa ideologiaansa tyttärelleen, hän uskoo vilpittömästi pystyvänsä antamaan tytölle jotain. Jotain parempaa kuin perusespoolaisuus taloudellisine hyvinvointeineen, jota äiti tarjoaa. Vai onko kyse vain miehen yksinäisyydestä, halusta saada jakaa asioita, kasvattaa sukulaissielu itselleen, yli-itsevarmuudesta siitä, että hän on oikeassa, muut väärässä - vallanhalusta?

Kertaakaan, kertaakaan hän ei mieti tyttöä itseään. Millainen ihminen Jutta on, mistä tämä on kiinnostunut, millaisia taipumuksia hänellä on. Kun hän sieppaa tytön matkalle mukaansa huijaamalla, hän ei pohdi, miltä se tytöstä tuntuu (saati tämän äidistä). Tytön itku ei vaikuta häneen. Hän kohtelee Juttaa kuin hengetöntä esinettä tai lemmikkieläintä. Lapsi uskoo aikuista ja on helppo manipuloinnin kohde. Isän minä-kertomuksen lomaan saamme välähdyksiä Jutan päiväkirjasta. Normaalin esiteinin mietteitä, joissa tärkeintä on kiva ajanviete, herkut ja tuliaisten osto.

"Joskus J on ihan tyhmä, selittää ja selittää itsestään ja matkoistaan. Ei kuule kiinnosta."

Raivostuttaa. En haluaisi lukea sukupuolisilmälasein, mutta Jalonen pakottaa. Niin tiiviisti hän tuo tarinaan patriarkaatin, kaikkitietävän isällisyyden, joka saa - epäilemättä tarkoituksella - jopa uskonnollisia sävyjä.

Teksti on ammattimaista: välillä juutun ihailemaan Jalosen komeita lauseita ja persoonallista sanomisen tapaa, mutta ne unohtuvat tuohtumuksen alle. Näen kirjan yksipuolisesti miehen tarinana, tyttö on vain statisti. Tilanne tuntuu pahalta, kirja tuntuu pahalta!

Mielessä alkoi nakuttaa Annika Idströmin Kirjeitä Trinidadiin -kirja samoilta vuosilta. Jos oikein muistan, se käsittelee samantapaista aihetta samantapaisella rankalla otteella, mutta vastapuolelta, nuoren tytön näkökulmasta. Sen muistan varmasti, että pidin kirjasta paljon! Googlaten löysinkin kiintoisan asian: sekä Jalonen että Idström (ja kolmantena Christer Kihlman) nimetään joissakin kirjallisuushistoriikeissa kuuluviksi ns. pahan koulukuntaan. Ylen sanoin: "Näiden kirjailijoiden teoksissa maailma näyttäytyy rujona ja karuna paikkana."

Rankanpuoleinen lukukokemus. Kestääkö kirja aikaa? Kyllä, jos koskettavuudella, tunteiden herättämisellä mitataan. Kyllä, kun muistetaan, että lapsien sieppaukset maiden ja kulttuurien välillä eivät ole vieraita nytkään, ismien laajemmista törmäyksistä puhumattakaan. Kyllä, kun vallan käyttöä ja lastenkasvatusta mietitään. Jäin miettimään, kumpi onkaan lopulta viisaampi ja pärjäävämpi, oppinut isä vai 12-vuotias tyttö?

Olli Jalonen: Isäksi ja tyttäreksi. Otava 1990. Ilmestymisvuonnaan kirja voitti Finlandia-palkinnon. Se on toinen osa trilogiaa, jonka ensimmäinen osa Johan-Johan ilmestyi 1989 ja kolmas osa Elämä, ja elämä 1992.

Kenelle: Miehen mielestä kiinnostuneille, valtaa ja lastenkasvatusta miettiville.

Muualla: Yle Areena: Olli Jalonen kertoo kirjastaan Seppo Puttosen haastattelusssa.

Juttu on osa Ylen Kirjojen Suomi -suurhanketta, Ylen ja kirjabloggareiden yhteistyöstä kerroin aiemmin. Vuosisadan kirjat ovat lähes kaikki luettavissa maksutta Kansalliskirjaston digitoimassa verkkokirjastossa.

Facebook Yle Kirjojen Suomi
#kirjojensuomi



6 kommenttia:

  1. Kiitos Arja 💕
    Tykkään Jalosen tyylistä kirjoittaa läheltä eli perheistä. Kirjojen nimetkin kuvaavat kirjojen sisältöjä. Kirjahyllyssä on muutama Jalosen kirja lukulistalla ja tämähän olisi mukava lisä lukulistalle :)
    Kiitos Arja hienosta kirjan avauksesta 💕

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä huomio tuo kirjojen nimikäytäntö! Tykkäisit Mai tästä, luulen. Kiitos!

      Poista
  2. Miehiä ja ihmisiä -kirjasta tuli sydämeni kirja, pidin niin kovasti. Tekisi mieli lukea tämäkin, mutta en halua päästää irti Jalosen sympaattisesta päähenkilöstä (Olli itse) tai Reijosta. Tämä kirja kuulostaa pelottavalta, mutta tyylikäs arvio, Arja!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tani ja joo, sympaatisuus ei ole sana, joka tätä kirjaa lukiessa nousisi mieleen. Vahva lukukokemus joka tapauksessa.

      Poista
  3. Vau, kuulostaapa kiinnostavalta kirjalta! Luin joskus nuorena jonkun Olli Jalosen kirjan ja ahdistuin hirveästi. En enää muista mikä se oli, mutta siinä maailma näyttäytyi nimenomaan pahana. Mutta tämä kuulostaa, ahdistavuuden lisäksi, tosi mielenkiintoiselta. Että se kiihkoileva osapuoli ei olekaan esim. uskonnollinen fanaatikko, vaan kulttuurien ja tähtitieteen tutkija.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuosta kulmasta kirja on tosiaan kiinnostava. Vaikka ärsyttävä.

      Poista