tiistai 4. heinäkuuta 2017

Sinikka Nopola: Onko teillä tämmöistä?

Sympaattisempaa kirjaa saa hakea. Nopolan nolot itsetunnustukset herättävät hyvää hyrinää. Ja kun asialla on ammattikirjoittaja, ei tekstin toimivuuden puolesta tarvitse huolehtia. Lisäksi mukana on bisnesinnovaatio, jonka toteutumisesta jossain muodossa olen satavarma.

Kirja koostuu lyhyistä kertomuksista, joita on helppo lukea vaikka yksitellen tai koko kirjan mitalta haukaten, lukijan tapaan sopivasti. Onko teillä tämmöistä, että päätätte kutsua vieraita tai järjestää yhteisöllisen joulun, ja kuinka sitten käy? Tai ajatteletteko ehkä olevanne ulkoilmaihminen?

Meillä on ainakin tämmöistä, että käymme matkoilla päänähtävyyksissä. Joskus on ollut myös semmoista, että meitä on pidetty yksinkertaisena. (Nämä kaksi eivät liity mitenkään toisiinsa?)

Kirjassa on lievää vahvempi nostalgian tuntu, mikä kertoo kirjoittajan iästä ja iskee elämää kokeneisiin. Ensimmäinen ulkomaanmatkani, ensimmäinen kirjani, ja kauhistus meille kilteille tytöille - ensimmäinen virheeni! Kovin nuorille kirjaa ei voi suositella, heidän kasvatuksensa ja maailmankuvansa on niin erilainen, että he tuskin ymmärtävät arvostaa näitä kokemuksia, vaikka yksi jutuista kuvitteleekin kirjoittajan olevan syntynyt 2003.

Anskun ja Peran parisuhde kestää ja lujittuu kirjan mitalta, vaikka Ansku ottaa eron parikymmentä kertaa. Kieltämättä se alkaa hieman puuduttaa. Mutta Nopola paikkaa loistavasti Hulluilla uurnapäivillä, jonka idea olisi ratkaissut helsinkiläisten ja Stockmannin monet polttavat ongelmat kertaheitolla, S-ryhmään turvautumatta. Jos rakastettu tavaratalobrändi on kriisissä ja ylibuukatulle Hietsun hautausmaalle tungosta, eikö luonteva ratkaisu olisi perustaa tavarataloon kolumbaario, jossa ostostesi määrän mukaan saat Exclusive- tai First-kanta-asiakaspaikan, ikuisiksi ajoiksi?

Kirjan tarinat saavat muistelemaan omia kokemuksia ja nolouksia: pitkään sen lukemisen jälkeen huomaan mielessäni asettelevani tilanteita "onko teillä tämmöistä "-moodiin ja hihittelemään itsekseni. Lempeää terapiaa! Kokemuksia voi etäännyttää itselle ja vähän toisillekin nauramalla mutta liikaa ilkeilemättä, mikä on virkistävää ja hyvin epäajanmukaista. Tekisi mieli sanoa jopa viehättävän vanhanaikaista, jos vanhanaikainen-sanaa ei nykyisin tulkittaisi negatiiviseksi.

Kansallisteatterin Lavaklubilla sain tavata kirjailijan, joka luki ääneen tekstejään. En voi kuvitella parempaa lukijaa: hän tietää parhaiten, mitä kohtia painottaa, ja riittävän nuiva äänensävy tuo sopivan kontrastin tekstin hersyvyyteen. Ei tarvinne mainita, että meillä oli hauskaa. Vaikken tiennytkään, mikä on "paitapuku".

Kenelle: Hyvän mielen kirjoja hakevalle, helppoa luettavaa etsivälle, viisi- tai kuusikymmenluvulla syntyneille tai heitä ymmärtämään haluaville. Moni on kirjan jo onneksi löytänyt; se kipusi toukokuussa 10 myydyimmän kotimaisen kirjan listalle.

Muualla: Tuijatan kirja haastoi vastailemaan niin mielessään kuin blogissaan kirjan kysymyksiin muun muassa avioliiton pysyvyydestä. Täyslaidallinen ironiaa ja satiiria, sanoo Nousu.net. Myös Mannilainen kertoo kirjasta ja Lavaklubin illasta.

Sinikka Nopola: Onko teillä tämmöistä? WSOY 2017. Kustantajan lukukappale.

Helmet-haaste 2017 kohta 45: Suomalaisesta naisesta kertova kirja.


4 kommenttia:

  1. Kiitos lukuvinkistä :)
    Suupielet nousivat ylöspäin jo postauksestasi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ai, teilläkin on semmoista, että naurattaa toisten nolot tunnustukset :)

      Poista
  2. Ihana, kun kirjoitit tästä. Alkoi taas hymyilyttää kirja, kuinka nolouden puna nousi poskille, koska osa tarinoista oli niin omakohtaisia. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Mannilainen! Eikä tässä kaikki, en vain pääse eroon nyt tuosta onko teillä tämmöistä -moodista, katso kirjoituksia eteenpäin :-)

      Poista