torstai 3. elokuuta 2017

Pauliina Lindholm: Komendantti

Suomalaiset rakastavat tätä kirjaa. Se kertoo taitavasti historiastamme, puolustushalustamme ja siitä, miten olemme uurastaneet valtaajia vastaan. Rakentaneet silloisen Euroopan komeimman merilinnoituksen, Suomenlinnan, Helsingin edustalle, varustautuneet huolellisesti idän uhkaan, järkeilleet tulevat tapahtumat hyvissä ajoin.

En mene nyt siihen, millaiseksi suurella vaivalla ja isolla rahalla 1700-luvulla rakennetun linnoituksen suoja lopulta osoittautui, mutta sen rakentamisen kuvaus ainakin on ylitsepääsemätön. Hankkeen johtajaksi nimitetty ruotsalainen Augustin Ehrensvärd on päähenkilö, suurine tehtävineen. Ja hän hoitaa sen riemulla, vaikka vaikeuksia riittää. Työntekijöitä ja materiaaleja on vaikea saada, rahoituksen turvaamiseksi on nähtävä vaivaa ja helsinkiläisten epäluuloja hanketta kohtaan selätettävä.

Ehrensvärd on mainio persoona ja arvonsa tunteva henkilö. Hänellä on siihen varaa, onhan hän kansainvälistä kokemusta omaava herra, joka oli opiskellut kuuluisassa La Fèren tykistökoulussa.

"Hän oli sentään yliopistomies ja Tukholman tykistökoulun johtaja. Jumaliste! Hän oli kiertänyt paikoissa, joita provinssin ihmiset eivät osanneet kuvitellakaan: Hessenissä, Hannoverissa, Mainzissa, Pariisssa...Lontoossa."

Sodankäynnin ja maailman- ja merentuntemuksen lisäksi mies hallitsee niin etikettien yksityiskohdat kuin kaupankäynnin salat; hän tuntee viinit, ruuat ja muut maalliset ilot. Piirtäminen enemmän intohimo kuin harrastus: "Tiesikö tuo puodinpitäjä, että hän oli ollut Pariisissa maailman parhaan kuparipiirtäjän opissa?" Ja se saa hänet ihastumaan kalastajan tyttäreen, jonka mies haluaa mallikseen. Rakasta vaimoaan hän ei suinkaan unohda, vaan kirjoittaa tälle ja pojalleen kirjeitä sekä päiväkirjaa. Myös kirjallisia kykyjä löytyy, kuten sivistyneelle miehelle kuuluu.

Suomenlinnana nykyisin tunnettu kohde oli aiemmin sarja sekalaisia erämaasaaria. Venäjän uhka 1700-luvun alkupuolella sai Ruotsin päättämään linnoituksen rakentamisesta, huhut itänaapurin valtausaikeista loivat kiireen.

Miten Ehrensvärd pärjäsi? Kirja kertoo iloisen vaikkei ongelmattoman rakennustarinan. Mies hoitaa taidoillaan, kokemuksellaan ja itseluottamuksellaan jättiprojektia suvereenisti, niin pienistä kuin suurista asioista vaivattomasti huolehtien. Nuo ruotsalaiset, taas ne jeevelit osaavat nauttia elämästä! Sekä omasta osaamisestaan, ylpeydestä suuren tehtävänsä edessä. Ehrensvärd ei tingi mukavuuksista mutta tunnistaa myös juurevat ilot, kuten meren tuoksun, kalansaaliin ilon ja muut luonnon ihmeet. Eikä hän ole hienostelija, vaikka aineksia olisi. Mies hyppää vaikka kehnoon paattiin tai uskaltautuu tutkimaan työläisten tarttuvia sairauksia lähikontaktissa, jos tarpeen. Aloin kyllä ihailla.

Lindholmin kerronta etenee vaivattomasti. Jännite ei notkahda hetkeksikään, ja vanhasta ajasta kirjoittamisen tyyli sopii tähän päivään. Tekstissä on syvyyttä ja sävyjä, mikä saa kokonaisuuden tuntumaan vauraalta, kiitolliselta luettavalta.

Välttämätön vertaus: jos kirja kertoo historiallisesta Helsingistä, jonka yhtä näkyvintä osaa on rakentamassa ulkomailta Suomeen komennettu mestari, jonka silmin asioita katsomme, mieleen nousee vääjäämättä Jukka Viikilän Akvarelleja Engelin kaupungista. Viikilän, kokeneen kirjoittajan, tekstin kauniin viiltävä terävyys ja "runon salakuljetus romaaniin" on omaa luokkaansa ja jää Engelin kaupunkiin.

Lindholm on sanaisampi, kerronnallisempi, ja suuri ero kokemuksen ja tyylin lisäksi on tunnelmassa: Komendantti lähestyy tapahtumia ilon kautta siinä missä Engel synkistelee. Engel on molli, Ehrensvärd duuri. En tiedä, oliko Viikilän kirja Lindholmin esikuvana vai onko aiheiden samankaltaisuus sattumaa. Ilman Viikilää tuoreessa muistissa Komendantti olisi mielessäni ehkä noussut vielä kirkkaammaksi helmeksi. Upea, taitava ja riemastuttava kirja se on joka tapauksessa.

Ja koska siinä ei päästä kuin vasta rakentamisen hyvään alkuun, jatko olisi mitä toivottavin. Miten rakennustyö eteni? Milloin, miten ja miksi paljonpuhutut ulkomaiset rakentajat tulivat? Millaista oli, kun työ eteni? Mikä oli Viaporin kapina? Mitä Ehrensvärd mietti ja miten hänen kävi? Entä tytön, isoisän ja muiden? Niin paljon kerrottavaa odottaa kertojaansa.

Joku sanoi, että on hyvän historiallisen kirjan merkki, että lukija alkaa etsiä tietoa ajasta muualtakin. Tämä on hyvä historiallinen romaani, sillä juuri niin tein. Googlasin aihetta ahkerasti ja metsästin divarista Suomenlinnan historiikin. Sotasokeiden 1969 julkaisema kirja kuvaa Suomenlinnaa näin:

"Se rakentui 1700-luvun linnoitustaidon periaatteille, mutta oli niiden paikallisiin oloihin sopeutuva, itsenäinen ja nerokas toteutus. Mutta se oli samalla paljon muuta. Se oli korkeatasoinen rakennustaiteellinen harvinaisuus, rohkean suunnittelijan ja tunnollisten rakentajien suursaavutus. Aikoinaan se oli myös hienostuneen kulttuurin ja taide-elämän tyyssija."

 Ja seuraavalla saarivierailulla katselen eri silmin kuin ennen. Ehrensvärdin entinen asunto saarella on muuten nykyisin hänen nimeään kantava museo, jonka edustalla on hänen hautansa.

Komendantti voitti Otavan ja Otavan Kirjasäätiön Suomen satavuotisjuhlan kunniaksi julistaman Suomi 2017 -romaanikilpailun.

Kenelle: Historiahulluille romaaninlukijoille, rikkaan kerronnan arvostajille, Helsingin ystäville.

Muualla:  Postaamme kirjasta yhtäaikaa Tuijatan kanssa. Mahtaako hän olla samoilla linjoilla? Apu-lehden artikkeli yhdistää historian tähän päivään, mikä on Suomenlinnan ylläpitäjien tarkoitus. Lisää postauksia löytyy haulla, sillä kirjan julkaisupäivä on tänään 3.8.2017. Kiitos kustantajalle ennakkokappaleesta! Ja voisimmeko vinkata järjestettäväksi Suomenlinna-kierrosta kirjailijan kanssa, samoin kuin Jukka Viikilä teki Engelin kaupungissaan? Tiedän heti monta innokasta osallistujaa.

Pauliina Lindholm: Komendantti. Otava 2017.

Viapori Suomenlinna. Toimitus sekä kuvituksen että painoasun suunnittelu Sakari Salokangas. Teksti Martti Santavuori. Sotasokeat 1969, Kauppakirjapaino Oy.

Helmet-haaste 2017: kirjan päähenkilö osaa jotain, mitä haluat oppia. Haluaisin omata Komendantin sosiaaliset taidot. Tai strategiset taidot. Tai piirtämisen taidot. Tai elämästä nauttimisen taidot.



8 kommenttia:

  1. Arja, hienosti sanottu kokonaisuudesta, se, että se on sinusta vauras! Innostuin kovasti Komendantista, kun hautasin fokusointiodotukseni. Nautin havaintojen runsaudesta ja ilmaisutavasta. Luin juuri HS-kritiikin, joka ei niin tohkeissaan ole kuin me. Ei se mitään. Komendantti ON hieno esikoisromaani.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On se hieno, vaikkei Majander ollut yhtä vakuuttunut. Minä ainakin nautin tästä ja hekottelin pitkin matkaa, vaikkei tämä varsinainen huumorikirja olekaan. Mutta se Ehrensvärdin elämänilo ja suvereeni johtamistaito... Kiitos Tuija.

      Poista
  2. 'Engel on molli, Ehrensvärd duuri.' - tämä oli hienosti sanottu Arja. Elävä ja uskottava historian kuvauksessaan oli Lindholm!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Riitta, olen samaa mieltä: Lindholm saa kuvauksestaan uskottavan ja antoisan luettavan, jossa ei selitetä kaikkea puhki, lukijallekin jätetään.

      Poista
  3. Hmm. Luin nyt aamusta niin teidän blogitekstinne kuin HS:n kritiikinkin. Erilaisia mietteitä, mutta kiinnostavan oloinen romaani. Se tosiaan kielii aina omaansa teoksen vahvuudesta, että luettuaan alkaa selvittää historiaa kaiken taustalla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä selvästi innostaa tutkimaan historiaa enemmänkin. Tajuan, mitä HS tarkoitti, mutta en pitänyt tiettyä "hähmäisyyttä" - tai kuten Tuija puhuu hyvin "kellumisesta" - huonona. Eniten minua harmitti se, että sekä Suomenlinnan että Ehrensvärdin tarinat jäävät kesken!

      Poista
  4. Kovasti tämä alkoi kiinnostaa. Olisipa hienoa tehdä lukemisen jälkeen retki Suomenlinnaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin olisi, Jonna! Kirjassa vilisee myös jännittäviä rakenusta koskevia sanoja, kuten bastionit ja muut, joita ei ihan jokapäiväisessä kielenkäytössä tule vastaan: olisi hienoa nähdä livenä, mikä on mikäkin.

      Poista