perjantai 12. tammikuuta 2018

Anu Partanen: Pohjoinen teoria kaikesta

Anu Partanen on amerikkalaistunut suomalainen toimittaja, joka päätti nostaa kahden hyvin tuntemansa yhteiskunnan silmiinpistävimmät erot esille kirjan muodossa. Loistoidea! Suomea on sanottu "pikku-Amerikaksi", ja ehkä se sitä Itä-Eurooppaan verrattuna tai populaarikulttuurissa onkin, mutta arjen erot ovat todella suuret, kuten Partanen osoittaa. Ainakin sille, joka etsii onnellisuutta ja hyvää elämää, mihin kirjan alaotsikko viittaa.

Siinä missä suomalaiset voivat keskittyä perheeseen, vapaa-aikaan, uraan ja muihin meidän pohjoismaalaisten tärkeinä pitämiimme asioihin, amerikkalaisten aika kuluu perusasioista huolehtimiseen, koska he ovat "vapaita". Kun yhteiskunta ei tarjoa terveydenhuoltoa tai koulutusta, ne on valittava, hankittava ja maksettava itse, elämän alusta sen loppuun. Tällä on monia seurauksia. Työpaikkaa ei voi valita vapaasti, vaan sen tarjoamat edut, etenkin sairausvakuutus, ratkaisevat.

"Työnantajan tarjoamat edut, tai ainakin tämä tietty etu, saattoivat kirjaimellisesti merkitä eroa normaalin elämän ja vararikon välillä tai jopa elämän ja kuoleman välillä. Tuntuu myös erikoisen epäamerikkalaiselta, että yksityisyrityksille sysättiin niin perustava yhteiskunnallinen velvollisuus. Sehän kuulosti varsin, no, sosialistiselta. Eikö yritysten tarkoitus ollut tehdä voittoa eikä organisoida työntekijöidensa terveydenhoitoa? Samaan aikaan Yhdysvaltain kansalaiset maksoivat kuitenkin tunnollisesti veroja - joten eikö valtion tarkoitus ollutkaan kustantaa verorahojen vastineeksi peruspalvelut?"

Esimerkiksi toimivan peruskoulutuksen saaminen on riippuvainen vanhempien varallisuudesta, halusta ja taidoista luovia kouluviidakossa, mikä vaikuttaa lasten koko tulevaisuuteen. Vapaa valinta on siis vanhempien tai heidän vanhempiensa valinta - kehnosta taloustilanteesta on vaikea kehnolla koulutuksella seuraavien sukupolvien edetä - kun pohjoismaisessa mallissa pyritään kaikille takaamaan samanlaiset peruslähtökohdat, vanhemmista riippumatta.

"Mutta entä jos amerikkalainen oletus, että julkisen vallan tuki perheille todella johtaa perheiden hajoamiseen, pitää silti paikkansa? Siinä tapauksessa kaiketi pohjoismaisten vanhempien pitäisi olla yksinhuoltajuuden kuninkaita ja kuningattaria, koska pohjoismaiset perheet nauttivat julkisista tuista enemmän kuin perheet missään muualla maailmassa. Pitkät vanhempainvapaat, julkinen päivähoito, palkalliset lomat, lapsilisät, asumistuet, toimeentulotuet, neuvolat, julkinen sairaanhoito, ilmainen opiskelu - ovatko ne itse asiassa tuhonneet perheet niiden tukemisen sijaan?"

Ei tarvinne mainita, että edellinen tukien luettelo on meillä arkea, Yhdysvalloissa tuntematonta. Tasa-arvo ja oikeudenmukaisuus eivät ole amerikkalaisia arvoja, vaan päinvastoin. Partanen esittää siitä pöyristyttäviä esimerkkejä, kuten sen, että suurituloisten veroprosentti on huomattavasti pienempi kuin ns. normaalin työssäkäyvän kansalaisen. Hyvinvoivia palkitaan, siinä missä normaalipalkalla - minimipalkkoja tai työehtosopimuksia ei ole - sinnittelevä ei välttämättä pysy hengissä yhden työn varassa, vaan monet joutuvat tekemään kahta tai kolmea pelkästään perustarpeidensa täyttämiseen. Työhön amerikkalaiset suhtautuvat tosin eri tavoin kuin me: vapaa-aikaa tai lomia ei juuri tunneta, vaan työnteko on elämäntapa. Silti lasten päivähoito on kallista ja vie suuren osan vanhempien tuloista. Raha tuntuu ohjaavan niin perheen kuin yksilön elämää, ja muut arvot tulevat kaukana sen perästä - hengissä on pysyttävä ensin.

"Pohjoismaalaisena on vaikea olla hämmästymättä siitä, miten vanhanaikaisilta monet amerikkalaiset ongelmat ja keskustelut kuulostavat."

Partanen pyrkii osoittamaan, miten paljon pohjoismaisesta mallista on hyötyä yksilöille ja perheille ja sen myötä koko kansakunnalle. Miten malli edistää menestymistä, onnellisuutta ja hyvinvointia, olematta amerikkalaisten kammoamaa sosialismia. Partanen ei onneksi pelkästään hymistele, vaan tuo esiin myös suomalaisuuden nurjia puolia, samoin kuin amerikkalaisten vahvuuksia. Näitä ovat suomalaisten pessimistisyys ja itsensä (ja toisten) mitätöintitaipumus sekä amerikkalaisten loputon optimismi ja tekemisen meininki, esimerkkeinä. Luonteiden, luovuuden tai bisnesmenestymisen vertailu eri tavoin järjestetyissä yhteiskunnissa on lähinnä kuorrutetta kirjassa, jonka pihvi ovat kolme kovaa elämän peruspilaria: terveydenhuolto, koulutus ja työ.

"Monet amerikkalaiset uskovat silti yhä, että tuloerot ovat väistämättömiä ja jopa suotavia. Se on ymmärrettävää ottaen huomioon, että Yhdysvallat on kauan tunnettu maana, jossa jokaisella on mahdollisuus edetä elämässään. Amerikkalaisessa unelmassa on kyse juuri siitä: tehdään paljon töitä ja noustaan ryysyistä rikkauksiin. Ahkerasti työskentelevät kuuluu palkita työstään, eikä sillä ole väliä, päätyykö yksi rikkaammaksi kuin toinen, kunhan jokaisella on alun perin ollut reilu mahdollisuus menestyä. Mutta Yhdysvallat on luisunut mahdollisuuksien suhteen aina vain kauemmas vastakkaiseen suuntaan. Menestymisen mahdollisuus muuttuu jatkuvasti pienemmäksi."

Ehkä kuorrute on tarpeen vakuuttamaan amerikkalaiset, joille kirja on kirjoitettu. Kohderyhmän huomaa myös siitä, että kirjassa toistellaan samoja asioita hieman eri sanoin, viestin perillemenon varmistamiseksi myös heille, jotka ovat tuohon tyyliin tottuneet ja ehkä ovat myös tottumattomampia lukemaan (asiatekstiä) kuin suomalaiset lukijat. Joka tapauksessa mainio silmienavaus, jonka toivoisin jokaisen lukutaitoisen amerikkalaisen lukevan.

Samoin suomalaisten, jotka ovat tyytymättömiä ja valittavat muutaman kympin terveyskeskusmaksuista tai siitä, että koulu alkaa kasilta kun olisi helpompaa, jos se alkaisi ysiltä, tai että joogaohjaaja on nuiva, viranomaisilla liikaa lomakkeita eikä lähikaupassa ole sirkkaleipää. Miten onnellisessa asemassa olemmekaan! Enkä väheksy kotimaisia murheita, niitä oikeasti on, kun vaikkapa leipäjonoja katsoo. Mutta kun lähtötaso on ihan toinen, perspektiivi avautuu kummasti. Erinomainen herätys siihen, millaisessa yhteiskunnassa haluamme elää. Tämän luettuani aloin jopa hieman ymmärtää Amerikan nykyisen presidentin valintaa: jos tilanne tuntuu toivottomalta, mikä vain muutos tuntunee toivonkipinältä paremmasta.

Kenelle: Kuten edellä sanottu. Vapauden kannattajille. Ensimmäisen maailman ongelmista kärsiville. Yhdysvaltoja ymmärtävään yrittäville.

Muualla: Ina ahmi kirjaa väsyneenäkin. Partanen on tehnyt työnsä laadukkaasti, sanoo Suketus.

Anu Partanen: Pohjoinen teoria kaikesta.  Parempaa elämää etsimässä. (The Nordic Theory of Everything – In Search of a Better Life. Harper ) Tammi 2017. Kirja julkaistiin samaan aikaan englanniksi ja suomeksi.

Helmet-haaste 2018 kohta 39: kirja on maahanmuuttajan kirjoittama.

Lukupinon Yhdysvallat-haasteessa en löydä kohtaa, johon tämä sopisi. Katsottakoon tämä johdatukseksi aiheeseen.

Mutta kirja sopii Klassikkojen lumoissa -blogin tietokirjahaasteeseen. Merkitsen yhden luetuksi.




6 kommenttia:

  1. Viime vuonna lukemieni parhaimmistoa. Saa miettimään, herättää ajatuksia. Partanen tietää, mitä tekee. Kyllä täällä pohjolassa on niin moni asia mallillaan, että meidän on todella syytä pitää siitä kiinni. Valitettavan moni tuntuu kuitenkin haluavan rapauttaa systeemimme.

    Sopisikos tämä ei-amerikkalaisen kirjailijan kirjaksi? Paitsi että Partanenhan on tainnut kansalaisuuden jo saada... (Minä pidän tuossa haasteessa "listan ulkopuolelta" -osiota, jonne laitan kategorioihin kuulumattomat aiheeseen liittyvät kirjat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, eräs kommentoi, että ehkä olemme edelleen Pikku-Amerikka, mennään taas perästä... toivottavasti ei! Niin, Partasella on kansalaisuus, siksi ei oikein tuo haastekohta sovi, mutta hyvä idea tuo ulkopuolelta-osio, kiitos!

      Poista
  2. Kuulostaapa mielenkiintoiselta. Täytyykin tämä lukea!

    @Suketus: täytyy ottaa tuo listan ulkopuolinen-kategoria myös käyttöön! Haastelistalta puuttuu mm. erinäiset maahanmuuttajien ja maahanmuuttajataustaisten kirjailijoiden kirjoittamat kirjat ja kokemukset asuinmaastaan, joka näinä aikoina on erittäin oleellinen näkökulma yhdysvaltalaiseen arkeen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattaa lukea, on helppolukuinen paksuudesta huolimatta. Helmet-haasteeseen istuu hyvin!

      Poista
  3. On ihan hyvä joskus lukea tuollaisiakin kirjoja; pidämme helposti Suomen sosiaaliturvaa niin itsestään selvyytenä. Vähän turhan paljon sitä kyllä valitellaan pienistäkin asioista. Tuota en kyllä ymmärrä, miksi Suomea kutsutaan Pikku-Amerikaksi. - Olin lukioaikana vaihto-oppilaana USA:ssa. Ihastuin todella sikäläiseen lukio-opetukseen, hienoja, vaativia, isoja projekteja tehtiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minusta ennen Suomea kutsuttiin Pikku-Amerikaksi, koska jäljittelimme muotia, musiikkia, kaikkia uusia virtauksia, joita sieltä saimme median välityksellä, ihailimme yritteliäisyyttä ja ideoita - vastapainona idän suunnalle, jota pelättiin ja pidettiin takapajuisena. Amerikasta tuleva oli voittopuolisesti myönteistä (suurelle osalle, ei kaikille). Nyt jos viitataan Pikku-Amerikkaan, se ei olekaan enää myönteistä, vaan tarkoittaa tuloerojen kasvua, köyhien kurjistumista, kansan tyhmistymistä, eriarvoisuutta, mielivaltaista hallintoa, tätä mistä Partanen puhuu. Tämä on oma tulkintani tuosta Pikku-Amerikasta. Ehkä joku ymmärtää sen toisin? Yhteiskunta on muuttunut viime vuosikymmeninä niin meillä kuin sielläkin. Kirjan katsauksessa kiinnitetään korostetusti huomiota eroihin, ei samankaltaisuuksiin, mikä toki hieman vääristää perspektiiviä. Tästä aiheesta täytyy ehdottomasti lukea lisää.

      Poista