torstai 8. maaliskuuta 2018

William Shakespeare: Julia ja Romeo. Kansallisteatteri.


Naistenpäivään sopii esiteltäväksi rakkaustarina, jossa perinteestä poiketen lähdetään naisosapuoli edellä. Julia tulee ensin. Myös fyysisesti lavalle.

Pölyt on puhallettu vanhasta tarinasta muutenkin. Kaunis runomitta nokkeline säkeineen on tallella, mutta laajennettuna moderneilla ilmaisuilla, niin sanallisina kuin sanattomina. Esityksen pääpaino on kahden nuoren tunteissa ja intohimossa, ei sukupolvien taakassa saati politiikassa eikä edes uhriutumisessa, kuten joskus on Shakespearea tulkittu. Verona on paikallaan sentään.

Esittäjinä ovat teatterikorkeakoululaiset - Romean ja Tybaltin esittäjät tekevät samalla taiteellisen opinnäytteensä - vahvistettuna konkaritekijöillä.


Hurmaava, raikas Julia Romeoineen ja muine joukkoineen tekee nautittavan, viihdyttävän esityksen, jossa katsoja saa niin nauraa kuin liikuttua - enemmän ensimmäistä, mikä on outoa, kun juonta ajattelee. Ensimmäiseksi ei tule koomisuus mieleen! Hymy tuntui kuitenkin liimaantuneen ainakin tämän katsojan naamaan tuntikausiksi, ja hyvä mieli jäi hyrisemään pitkäksi aikaa.

Lavalla on herkullisia hahmoja: ärhäkkään teini-Julian lisäksi Romeo on tunteikas nuori mies, joka rustailee kammottavia runoja. Langat ovat Julian käsissä, käytännön ihmisenä ja kärsimättömänä, seurauksia miettimättömänä tyttönä - taas teinipiirteitä - hän laittaa asiat tapahtumaan mielensä mukaan, vanhempiensa toiveista huolimatta. Ja hän haluaa Romeon. Nuoren parin salaa vihkivä pappi naurattaa suuresti hippielkeineen.

Mukana on luonnollisesti taisteluita kahden perivihaa kantavan perheen välillä; enemmän liikunnallista kuin väkivaltaista tällä kertaa, jopa uusia tunnetulkintoja vilauttavaa. Sanotaanhan vihan olevan lähellä rakkautta.

Musiikki ja tanssi ovat tätä nykyä osa esitystä kuin esitystä: myös ne keventävät ja tekevät tarinaan show-fiilistä, joka iskee teatteriin viihtymään tulleisiin. Vakavaa Shakespeare-tulkintaa odottaneiden pettymykseksi, luulen. Musiikista vastasi kaksi taitavaa ja monipuolista muusikkoa, Mila Laine ja Aleksi Kaufmann.


Teatterin yläaitio toimii täydellisesti Julian parvekkeena (jossa hän käy salaa röökillä); varsinainen lavastus on pienieleistä mutta toimivaa, etenkin lavan avaus syvälle taustaan. Laatikkohäkkyrää keskellä lavaa en ihan tajunnut. Kiinnostava ratkaisu on varata yksi etuosan penkkiriveistä esittäjille asettamalla lava penkkien päälle. Näyttelijät saattoivat kulkea yleisön keskellä, mistä tuli mieleen Sinfonia Lahden kokeilu yleisöstä soittajien joukossa. Kansallisteatterin tilankäytön osaamista olen aina ihaillut, ja se tehoaa tälläkin kertaa. Pidin paljon myös rennoista asuista ja etenkin kampauksista: tässä ei hienostella. Linjakasta!


Jos kaipaat viihdyttävää teatteria, johon voi ottaa mainiosti mukaan omat teinit tai kummilapset, näytelmä on nappivalinta: klassikkotarinan ja kauniin kielen saa upotettua tajuntaan siinä samalla ja voi nauttia myös itse. Jos etsit perinteisen traagista mahtavuutta, kannattaa jättää väliin.


Muualla: Superisti mahtavaa, toteaa Omppu.

William Shakespeare: Julia ja Romeo. Ensi-ilta 7.3.2018. Ohjaus: Jussi Nikkilä, sovitus ja esitysdramaturgia Anna Viitala, suomennos Marja-Liisa Mikkola, lavastus Katri Rentto, puvut Saija Siekkinen, musiikki Mila Laine, valaistus Pietu Pietiäinen.

Rooleissa: 
Julia Satu Tuuli Karhu,TeaK
Romeo Olli Riipinen, TeaK
Mercutio, vahti Miro Lopperi TeaK
Tybalt, vahti Jarno Hyökyvaara, TeaK
Benvolio Sonja Salminen
Paris, Samson, Peter Eetu Känkänen, TeaK

Rouva Capulet Katariina Kaitue
Capulet Juha Varis
Imettäjä Sanna-Kaisa Palo
Isä Laurence Kristo Salminen
Montague, veli John, Gregorius Heikki Pitkänen
Ruhtinas Olli Ikonen

Sain lipun ensi-iltaan bloggariklubilaisena. Kuvat: Kansallisteatteri.




7 kommenttia:

  1. Pölyt puhallettu - hyvin muoteilet näytelmän vibat! Olipa sävykäs draamakokemus. Suloista, satuttavaa, sanailevaa. Kaikenlaista. Olinsuurinilo pääästä ensi-iltaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tuija sävykkäästä kommentistasi! Ja oli ilo. Vieläkin hymyilyttää, kun muistelen.

      Poista
  2. Joo "superisti mahtavaa" ei ole yhtään liioittelua. Olin niin fiiliksissä, etten esityksen jälkeen pystynyt oikein edes nukkumaan. Riemuitsin vaan siitä, miten aistejani ja aivojani oli ravittu Kansallisessa.

    Hyvää viikonloppua Arja!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Menee tovi, ennen kuin voi nukkua näiden ravistusten jälkeen. Olen iloinen, että sait riemullisen kokemuksen, Omppu, kiitos ja samoin hyvää viikonloppua!

      Poista
  3. Ihana lukea näitä postauksia, kun en ole vielä itse ehtinyt tai saanut aikaiseksi kirjoitettua riviäkään. Sen sijaan fiilistellyt olen paljonkin. Aivan mahtava näytelmä, joka hymyilyttää edelleen muutaman illan jälkeen.

    Huomasitko muuten, oliko nuorten hääyönä nauttima viini helmeilevää omenaviiniä? Olisi jotenkin sopinut kuvaan. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Varmasti se olisi ollut helmeilevää omenaviiniä, jos tapahtumat olisivat olleet Suomessa - luulen, että veronalaiset oppivat jo nuoresta siemailemaan hienostuneita valkoviinejä, tässä tapauksessa se todennäköisesti oli makeanpuoleista sellaista :D Jatketaan hymyilyä, Mannilainen!

      Poista
    2. Äh, tietenkään ei juoda. Olinpas tyhmä. :D Mutta, jos tapahtumat olisvat olleet Suomessa, olisi helmeilevä omenaviini ehdottomasti ollut nuorenparin juoma. :D

      Poista