sunnuntai 22. huhtikuuta 2018

Laura Saarikoski, Saska Saarikoski: Trump

Helsingin Kirjamessut iski valtasuoneen valitessaan vuoden 2018 teemamaaksi* Yhdysvallat. Päätös oli tosin tehty jo vuosia aiemmin. Kuka olisi arvannut Trumpin nousevan presidentiksi? Kaikkine seurauksineen?

Saarikosket asuvat Yhdysvalloissa ja tekevät töitä Helsingin Sanomille sieltä käsin. Heiltä saamme autenttisen katsauksen tapahtumiin, jotka johtivat presidentin yllätysvalintaan. En olisi halunnut lukea tätä tarinaa, mutta en pysty myöskään sulkemaan silmiäni. Näin maailma makaa nyt!

Kirja kertaa Trumpin taustan tiiviisti: isoisä Friedrichin, joka Trumpf-nimisenä saksalaisena saapui Yhdysvaltoihin ja aloitti bisnekset petoksella, kuten kirja sanoo. "...tarinasta on helppo tunnistaa sama luonteen rakenne kuin kuuluisasta pojanpojasta myöhemmin: hillitön menestyksen himo yhdistettynä elastiseen moraaliin." 

Kullankaivajien ajoilla omaisuutensa hankkineen Friedrichin poika Fred jatkoi omia liiketoimiaan menestyksekkäästi, vaikkei isoa perintöä saanutkaan. Bisneksenteko on selvästi verissä tällä suvulla. Samoin moukkamainen maine: "Vaikka Yhdysvallat oli ollut maahan muuttajien ja mahdollisuuksien maa, itärannikon suurkaupunkeihin oli ehtinyt muodostua vanhan rahan yläluokka, joka katseli nenänvarttaan pitkin uusrikastuneita nousukkaita. "

Donald Trump ei ole päässyt tuosta maineesta yli; päin vastoin, hän on kehittänyt sitä, vienyt sen täysin omalle tasolleen. Silti hänet valittiin maailman vaikutusvaltaisimmaksi henkilöksi. Miksi? Saarikosket selittävät sitä ansiokkaasti; he kertovat Trumpin uran merkittävimmät vaiheet, havainnoivat amerikkalaisten mielialoja ja olosuhteita, joissa he äänestävät. Kirja oli kuuma, kun vaalit olivat käynnissä, mutta sitä piti päivittää, kun presidentinvalinta selvisi: kaikkien yllätykseksi Trump vei voiton. Olen ymmärtänyt, että tutkimustensa valossa Saarikosket eivät pitäneet sitä niin mahdottomana kuin me kauempana eläneet.

Kun amerikkalaisten mielialoja malttaa tutkailla, yllätys ei ole niin suuri. Etenkin Barack Obaman valinneet liberaalit ovat vähemmistö, kun mennään maan syviin sisäosiin. Joissa työttömyys on leveä ja näköala kapea: entiset teollisuuskaupungit kituvat, palkat ovat kehnot, jos töitä ylipäänsä on,  työpaikka voi mennä alta koska tahansa ja syöstä perheen omilleen - joka Amerikassa tarkoittaa sananmukaisesti sitä. Ei ole sossua, joka auttaa; ei tahoa, jolta hakea korvauksia. Jos et ansaitse rahaa, lapsesi menee nälkäisenä nukkumaan. Niin voi käydä työssäolevillekin; monet työt ovat alipalkattuja eikä edes kolme yhtäaikaista työpaikkaa takaa säällistä elantoa. Tässä tilanteessa mikä tahansa muutos on muutos parempaan, arvelivat äänestäjät, uskon.

Trumpin persoona on luku sinänsä. Kohutusta kampauksesta alkaen merkkikenkien pohjiin hän edustaa ihmislajia, joka kyseenalaistaa kaikki oppimamme arvot, etiikat ja moraalit. Niin, paitsi bisneksentekoa, joka on hänen vahvuuteensa; sitä taitoa olemme jo oppineet kunnioittamaan yleisemminkin. Ja sen avulla hän nousi julkisuuteen, joka johti nykytilanteeseen. Tunnustan: katsoin aikanaan Diili-ohjelmaa innolla. Työkeskeisenä ihmisenä minua viihdytti suuresti bisneksen ja kisailun yhdistäminen, ja siinä Trump esiintyi edukseen. Mietin monesti, että hänen kannattaisi palkata suoraviivaisia, ahkeria ja fiksuja suomalaisia, jotka osaisivat hyvin luovia tuossa selkeiden tavoitteiden maailmassa. Muista miehen piirteistä ei silloin ollut tietoa, tai niillä ei ollut väliä.

Hänen ajatusmaailmansa taustoista kirja kertoo Trumpin muun muassa kuunnelleen Norman Vincent Pealea, (yltiö)positiivisen ajattelun kehittäjää. "Pealen mukaan ihmisen täytyy aina säilyttää kuva itsestään menestymässä, vaikka asiat näyttäisivät olevan menossa miten huonosti tahansa." Trump on vienyt todellisuuden muokkauksen tahdonvoimalla ääriin. "Asiat ovat totta, jos Trump tahtoo niiden olevan totta."  

Pidin kirjasta paljon: se on kattava ja helppolukuinen katsaus Yhdysvaltojen yhteiskunnalliseen tilanteeseen ja Trumpin valinnan syihin sekä henkilöön. Teksti on napakkaa ja sutjakan vauhdikkaasti etenevää, kuten ammattitoimittajien tekstiltä voi odottaa. Eikä liian poliittinen tai virallinen, vaan täyttää tehtävänsä asiallisesti mutta rennosti. Erinomainen tietopaketti sulavassa muodossa. Ja Hesarin mukaan tiettävästi maailman ensimmäinen Trump-kirja. Tekstiä vaihdettiin noin kolmasosa seuraavaan painokseen, presidentinvaalien jälkeen.

Kenelle: Maailman tilannetta pohtiville, uskomatonta ihmetteleville, Amerikkaa ymmärtämään pyrkiville.

Muualla: Trump on aikamme synnyttämä tuote, sanoo Lukupinon Simo. Saarikosket auttavat ymmärtämään paremmin Trump-ilmiötä, sanoo Kirjojen maa.

Laura Saarikoski, Saska Saarikoski: Trump. Yhdysvaltain presidentti. Täydennetty painos kirjasta Trump - mies kuin Amerikka. HS-Kirjat. 2016.

Helsingin Kirjamessujen teemamaat
* Tämä on ensimmäinen kerta, kun Yhdysvallat on Helsingin Kirjamessujen teemamaa.

Aiempia ovat olleet Iso-Britannia (2006), Norja (2007), Ruotsi (2009), Ranska (2010), Viro (2011), Unkari (2012), Saksa (2013), Italia (2014), Venäjä (2015), Pohjoismaat (2016) ja Suomi (2017). Vuonna 2019 teema on Ranska ja ranskankielinen maailma.

Helsingin Kirjamessut pidetään 25. - 28.10.2018 tutusti Messukeskuksessa. Ohjelma julkaistaan 25.9. Teemamaan ohjelmasta vastaavat muun muassa suomalaiset kustantajat ja Yhdysvaltain suurlähetystö. 

Uusi ohjelmajohtaja Ronja Salmi kyseli yleisöltä somessa, keitä amerikkalaisia haluttaisiin nähdä: itse toivon sellaista/sellaisia, joita ei ole vielä nähty Suomessa. Ajatelkaa, jos paikalle tulisi vaikka Anne Tyler! Stephen Kingiä toivottiin paljon, ja se olisikin kova nimi, muttei ehkä todennäköinen? Entä John Green? Tai DeLillo, ikähaarukan toista laitaa? Moneen vetoaisi myös Jonathan Franzen. Jennifer Egan olisi kiva nähdä myös. Mahtavatko muuten Saarikosket tulla messuille?

Jännityksellä jo syksyä odottelen! 

P.S. Unohdin mainita Simon Yhdysvallat-haasteen: tämä sopii kohtaan 10, kirja kertoo poliitikosta.

6 kommenttia:

  1. Kiva postaus Arja. Mukava oli lukea Trump-kirjan esittely. Itseäni tämä ei ole kiinnostanut, vaikka uskon että Saarikosket ovat hyvällä kirjoitustyylillään saaneet eloa kirjaan. Olin niin suuri Obaman ihailija, etten näköjään osaa vieläkään sopeutua tähän uuteen Trumpin aikaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Anneli. Kirja on hyvä tietoisku ja tosiaan sutjakkana hyvin helppo ja nopea lukea, vaikkei aihe ole mukava millään tavalla.

      Poista
  2. En olekaan lukenut tästä kirjasta aiemmin yhtäkään juttua ja olen kuvitellut, ettei tämä kiinnosta. Mainion bloggauksesi luettuani harkitsen uudelleen :) ja olisihan se kiva saada Yhdysvallat-haasteeseenkin pikkuhiljaa osumia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirja on helppo tapa hankkia yleiskatsaus siihen, mitä Yhdysvalloissa on juuri tapahtunut, suosittelen. Kiitos Nanna! Enemmän olen minäkin lukenut "liepeiltä"-kirjoja kuin Simon todella haastavaan haasteeseen osumia, vaikka ihan tarkoituksella olen pyrkinyt aihetta lähestymään. Kyllä se tästä vielä...

      Poista
  3. Trumpia on tuossa kirjassa hyvin "perusteltu" suomalaisesta näkövinkkelistä. Positiivista myös, että kirja ei provosoi, vaan yrittää olla neutraali. Suosittelen lukemaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samoin suosittelen. Ei varmasti ole ollut helppo tehdä kirjaa, joka pyrkii neutraaliuteen tai ainakin kiihkottomaan selostukseen, aihe kun on tunteita herättävä, eikä myönteisiä, kun suomalaisesta vinkkelistä katsotaan.

      Poista