torstai 16. elokuuta 2018

Marjo Vilkko: Vilpitön sydän. Romanssi.

Hämmästys on lukemisessa hienoimpia juttuja. Ja sitä totisesti tämän kirjan myötä riittää. Esikoisromaani kertoo jo nimessään olevansa romanssi - ei siis tavallinen rakkaustarina saati arkinen parisuhdekuvaus, vaikka se sisältää nuokin elementit. Mutta lähes 600 sivua yksityiskohtaista tunteiden kehittymisen, jatkumisen ja muuttumisen pohdintaa; se on jotain enemmän; jotain, joka kuuluu nimetä juhlavammin.

Romanssi. Lukijan maun mukaan joko ällön makea tai mielikuvitusta kiihottava sana; alkavatko rakkauslaulut soida päässäsi, ne koskettavimmat, tai tuttu musikaali hassunhauskoine tanssinumeroineen? Tai kenties kelaat vanhaa kotimaista elokuvaa? Voiko romansseja nykyisin edes olla?

Uskon kirjailijaa ja jätän turhat pohdinnat; jos kerran kyseessä on romanssi, sillä mennään. Tuo sana - ja koko teoksen nimi - sai minut kirjaan tarttumaan. Ja mikä romanssi siitä aukeakaan!

Franka, tarinan kertoja, on 33-vuotias, tylsässä avioliitossa ("Avioliittoni tarina oli aivan tavallinen; lapsiperheen arki lyö niiden unelmien yli, joita toisiinsa rakastuneilla pareilla oli ollut - mutta tarinan toteutus, se miten olimme yrittäneet yhdistää romantiikkaa ja perhe-elämää, oli tietysti ainutlaatuinen, kuten kaikki tuhoon tuomitut yritykset.) elävä pienen pojan äiti, jonka lapsi tarvitsee erityishoitoa päiväkodissa.

Hoitajaksi nimetään Alvar, tuolloin 22-vuotias. Hän tekee naiseen vaikutuksen heti, mutta ei romanttisessa mielessä; Alvar pärjää pojan kanssa hyvin ja solahtaa osaksi Frankan arkea, vaikkei arkinen olekaan, dj- ja diskoharrastuksineen, taipumuksineen pukeutua glitteriin ja perhoskoristeisiin vapaa-aikanaan. Frankalle, turhautuneelle vaimolle, eivät syrjähypyt ole vieraita, mutta tämä suhde kehittyy eri tavalla. Ennen kuin "mitään" tapahtuu, Alvar lähtee opiskelemaan Englantiin (Oxford, taloustiede). Yhteydenpito jatkuu.

"Jos hän olisi jäänyt, me olisimme olleet kuten muut. Olisimme alkaneet suudella diskopallon välkkeessä ja antaneet Heroesin eksyttää meidät aamuyön tunteina johonkin, missä olisimme voineet muiden näkemättä riisua vaatteet ja käyttää diskon automaatista lähtiessä ostetut kondomit. Näin kuvittelin. Ehkä olisimme aloittaneet suhteen ja liittyneet siihen pitkään ketjuun rakastavaisia, jotka eivät jälkeenpäin itsekään ymmärrä, mikä heihin meni. Suhde olisi täytynyt pitää salassa ja se olisi jäänyt lyhyeksi, joko siksi että olisimme väsyneet salailuun tai siksi että olisimme jääneet kiinni, ja silloin olisimme viimein joutuneet myöntämään sen, mikä oli ollut alusta lähtien selvää ja samalla niin houkuttelevaa: että meillä ei ollut mitään tulevaisuutta. Mutta hän lähti ja sen myötä välillemme tuli se, mikä muutti kaiken: kirjoittaminen. Se alkoi normaalina sähköpostinvaihtona..."

Viestit vahvistavat yhteyttä ja ystävyyttä, mutta kuluu pitkään, vuosia, ennen kuin he myöntävät toisilleen todelliset tunteensa. On niin monta mutkaa, selvitettävää ja hoidettavaa asiaa, mietittävää, toisen tai toisen suhdesotkuja... Kunnes viimein ajoitus on kohdillaan. Ja Franka sanoo Alvarille, ettei hän välitä siitä, mitä tapahtuisi, koska

"Alvar, me olemme vanhoja rakastavaisia joka tapauksessa."  

Franka harrastaa tanssia ja vertaa romanssia tangon tanssimiseen, mutta myös härkätaisteluun, joista hän on viehättynyt.

"Jos me ruhjoutuisimme, se ei tapahtuisi siksi, että emme olisi voineet välttää sitä. Aivan niin kuin matadorit, me otimme nyt askeleemme hyvin tietoisina jokaisesta. Mekin tanssimme ja tasapainottelimme hennolla rajalla, kutsuen ja kurottuen niin lähelle mustaa otusta kuin mahdolllista... ja me yrittäisimme saada sen tanssimaan kanssamme, yhtä valmiina tuhoutumaan tai selviytymään hengissä. Näitä ajatellen yrityn hyväksyä sen, että mitä ikinä tapahtuisi, se olisi oikein."

Vuosien tuttavuus ja ystävyys! Ja vihdoin tapahtuu käänne!

"Vuosien varrella olin niin usein kysynyt itseltäni miksi. Miksi olin rakastunut? Miksi juuri häneen? Miksi kaikki nämä vuodet? Sillä hetkellä vastaus tuntui itsestään selvältä. Olimme tunteneet toisemme kymmenen vuotta, joiden aikana meistä oli tullut läheisiä mutta olimme olleet toisillemme myös salaisuus. Emme olleet yrittäneet keksiä yhdistäviä tekijöitä välillemme - samoja lauluja joita kuuntelimme yhtä aikaa, samoja ulkoa opeteltuja katkelmia elokuvien dialogeista. Ne vain ilmestyivät meille, laskeutuivat, kuin perhonen kädelle. Ei perhonen laskeudu kädellemme siksi, että olisimme erityisiä, jonkin suuremman voiman merkitsemiä. Mutta me haluamme uskoa, että niin on, vaikka leikillämme - ja leikistä voi tulla totta, jos sille antaa mahdollisuuden. Luulen että meille kävi näin."

Romanssi on totta, niin todellista ja niin epätodellista kuin se voi olla. He ovat varmoja, päättäneet. Mutta aika tekee armotonta tehtäväänsä. Kun Franka on yli nelikymppinen, Alvar alkaa haluta isäksi. Biologia on heitä vastaan. Voisiko monisuhteisuus, polyameria, olla ratkaisu?

"Avoin suhde lähtee siitä, että on yksi suhde jota avataan muille...yksi joka on tärkein, jonka ympärillä muut ovat kuin kuita tai satelliitteja. - Ja meillä se tulisi olemaan monimutkaisempaa. Hänen ei tarvinnut sanoa sitä. Meillä ei siis ole avoin suhde? Ei, mutta se on yksinkertaista: hän sanoo, että minä ole hänelle ensimmäinen, aina. Oliko kauniimpaa ja ilmiselvempää valhetta. Olen häkeltynyt siitä, miten kirkassilmäisesti hänen älyllään varustettu mies kykenee pettämään itseään, puhumaan noin pehmoisia. - Kuinka minä voin olla ykkönen? Kun lapsia syntyy, ykkönen on niiden äiti. Ei. Hän uskoo, että ykkösiä voi olla useita. - Se on vain erilaista. Tämä menee yli minun ymmärrykseni.  --- Siis useita ykkösiä. Tämä on siis monisuhteisuutta, polyamoriaa?"

Kuinka parin käy, sitä en kerro. Mutta tarina on nimensä veroinen. Franka kuvaa kaiken, niin syvimmät pelkonsa, epäluulonsa, mustasukkaisuutensa kuin rakkautensa ja ilonsakin niin tarkasti, että lukija taipuu pakosti uskomaan vilpittömyyteen, sulaa, vaikka välillä epäilee, mutta tulee taas vakuutetuksi. Vilpittömämpää rakkaustarinaa en muista lukeneeni, enkä ainakaan näin tarkasti kirjattua.

Hämmästyttävä kaikessa vilpittömyydessään, yksityiskohtien tarkkuudessaan ja itsestäänselvyyksien selättämisessään. Vanhanaikainen termi kuljetetaan nyky-Suomeen ja Eurooppaan omaperäisesti ja kiehtovasti: henkilöt ovat fiksuja, elävät luontevasti eri maissa ja tilanteissa. Tiiliskiveen uppoaa, se kietoo mukaansa vastaansanomattomasti (hypnoottisesti, sanotaan kirjan takakannessa osuvasti). Jälkeenpäin on hieman pyörryttävä ja pökerryttävä olo.

En suosittelisi kirjaa kovin nuorille tai suhteita aloitteleville: saattaisi pelottaa, luoda turhaa kynnystä siihen, miten romanssi rakentuu. Sillä näin se ei usein käy. Mutta kokeneemmat, sekä pettyneet että löytäneet, havaitsevat varmasti yhtymäkohtia ajatuksiinsa ja kokemuksiinsa Frankan mietteistä. Ja  voivat ehkä mielessään alkaa kirjoittaa omaa tarinaansa...  Viettelevä, vaikuttava ja tunteisiin vetoava tarina, johon uppoutuu täysin. Siis romanssi.

Kenelle: Romansseja kokeneelle, romansseista haaveileville, hämmästystä hakeville, kotimaisen proosan laajan kirjon ystäville.

Muualla: Romaanina uniikki ja esikoisena poikkeuksellinen vahvaääninen, sanoo Lady Dandy, vilpittömästi ihaillen. Leena Lumi kommentoi: Tulin yllätetyksi, satutetuksi, hellityksi. Muistin.

Marjo Vilkko: Vilpitön sydän. S&S 2018. Kansi ja ulkoasu Satu Kontinen.


4 kommenttia:

  1. Jopas jälleen tuli sinulta Arja hyvä kirjasuositus. Kyllä menee lukulistalle. - Mukavaa viikonlopun jatkoa! Taidatkin olla siellä kauniissa mökkimaisemissa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jotenkin arvasin, Anneli, että sinä kiinnostuisit tästä! Kiitos samoin, antoisaa viikonloppua, juu, Etelä-Savossa ollaan ISON kirjapinon kanssa.

      Poista
  2. Arja, jälleen niin hyvä tiivistys sinulta<3 Minulla tämä kirja jäi alitajuntaani tavalla, joka antoi yhden adjektiivin: Viiltävä. Tämä tarina viiltää.

    Samaa mieltä kuin sinä: Ei nuorille! En edes omalle tyttärelleni tätä haluaisi: Hän meni juuri kihloihin ja on niin rakastunut että. Tässä on jotain sellaista, jossa ihmisen primitiiviset tarpeet jatkua, saada lapsia, pakkotilanteessa kumoavat aitoa romanssia. Olen rakkaudessa vanhanaikainen eli jotain tyyliin Zymborska Ensikatseesta..., mutta Vilkko on loistava kirjoittaja.

    (Voiko kukaan viehättyä härkien murhaamisesta hitaasti kiduttaen: Maan kansallishuvi kertoo jotain sen ihmisistä. Katalonia valmis kieltämään härkätaistelut, mutta kun se ei saanut vieläkään itsenäisyyttä.)

    <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Upea on teos, ja jää mieleen, viiltävänä, kuten sanot. Olisin niin toivonut tätä HS:n parhaiden esikoisten listalle. Ehkä Vilkkoa ei katsottu "tulevaisuuden kirjailijaksi", jos hänen tarinansa on jo kerrottu, mutta vaikuttavuudeltaan kirja pesee mennen tullen monta listalla olevaa. Ehkä tarina on myös liian erikoinen tämän päivän tavallisuuden etsintään, mietin myös. Mutta listasta huolimatta, ihailen. Kiitos Leena!

      Poista