sunnuntai 30. joulukuuta 2018

Carmel Harrington: Rimakauhua ja rakkautta - elämä jatkuu

Olen sata kertaa miettinyt osuvampaa käännöstä brittiläiselle Cold Feet -tv-sarjalle, jonka suomennettu nimi tuntui kököltä heti alkuunsa. Mutten tietenkään ole keksinyt, joten Rimiksellä mennään. Tuo aikuisten Frendit, kolmen ystäväpariskunnan tarina, sulatti sydämet herkullisilla hahmoillaan, todenoloisilla tapahtumillaan ja nokkelalla dialogillaan.

Se toi peliin riittävästi realistista uskottavuutta ollakseen koskettava mutta pysytteli kuitenkin turvallisesti viihteen puolella - ilman noloa osoittelevuutta tai valmiiksi naurettuja kohtauksia. Henkilöihin kiintyi väkisinkin, niin loistavasti ne oli luotu omiksi persoonikseen niin käsikirjoituksessa kuin esitettyinä. Sarjan loppuminen oli faneille surun paikka: jopa niin, että käsikirjoittaja Mike Mullen ja tv-yhtiö näyttelijöineen lopulta, 13 vuoden tauon jälkeen, päättivät pidentää sarjaa alun perin tehdyistä viidestä tuotantokaudesta. Toistaiseksi kausia on tehty yhteensä kahdeksan, joista viimeisin tulee katsottavaksi 2019. (Cant wait...)

Fanipuheen jälkeen itse asiaan eli kirjaan, jonka bongasin ällistyneenä Bazarin kirjaluettelosta. Mitä, sarjasta on tehty myös kirja! Ei, se ei toista tv-sarjan tapahtumia, vaan täydentää niitä. Ovela veto, ja sarjan ystävälle vastustamaton. Onko jotain, mitä en vielä näistä henkilöistä tiedä?

En osaa sanoa, toimisiko kirja sarjaa katsomattomille. Luulen, että jollain tasolla kyllä: se esittelisi henkilöt ja maailman, jossa eletään, sen huumorin ja teemat sekä suorapuheisen esitystavan. Mutta aiemmin tuntematta ja näkemättä Adamia, Rachelia, Jennyä, Peteä, Davidia ja Karenia anti saattaisi silti olla ohuehko. Kirja nojaa vahvasti näyttelijöihin ulkonäköä myöten, jopa ajoittain turhan alleviivaavasti (Karen heiluttelee vaaleaa polkkatukkaansa...), joten näen kohderyhmänä nimenomaan sarjan ystävät. Ja jos et ole vielä nähnyt sarjaa etkä halua kuulla sen tapahtumista, lopeta tämän jutun lukeminen NYT.


-----


Meille sarjan ystäville kirja on yllättävä herkkupala. Tapahtumat on sijoitettu tv-sarjan viidennen ja dramaattisimman kauden jälkeiseen aikaan. Kauden piti alunperin olla viimeinen, se, joka paketoi kaiken ja jättää katsojat ikävöimään - mutta toisin siis kävi, suuren suosion ansiosta. Kausi kuusi alkaa tv:ssä kauempaa niin ajallisesti kuin maantieteellisesti, mutta mitä tapahtui Adamille heti sen jälkeen, kun Rachel kuoli? Sitä ei näytetty tv:ssä. Miten hän jaksaa huolehtia pojastaan? Pysyvätkö Jenny ja Pete yhdessä, ja miten voi Karen?

Näihin saamme vastauksia, ja täysin upposin heidän maailmaansa jälleen. Hienoisen sokerisuuden unohdin ja liikutuin Peten keskustelusta äitinsä kanssa, Jennyn ponnisteluista avioliittonsa puolesta, Adamin ja hänen isänsä suhteesta - isä on muuten yllättävä henkilö! Ja entä Adamin menneisyyden Jane? -  Robynin viisaudesta Davidin lapsien kanssa (David on ehkä lempihenkilöni koko porukasta). Eikä Rachel ole poissa, ennen kuin hänen pitää olla poissa. Adamin suru on kuvattu oikein ja uskottavasti.

Vahvasti dialogiin perustuva kirja on helppo lukea. Sen kummempia tasoja ei tarvitse etsiä, kun tietää taustat ja tuntee henkilöt. Koska tv-sarjan tekijät ja näyttelijät ovat olleet mukana kirjan teossa, voi turvallisesti tykätä: eivät he ihan höttöä hyväksyisi. Helppoa, viihdyttävää ja karkkia sarjan ystäville. Tekee tehtävänsä: en jättäisi väliin uutta kautta odotellessa. Lukemisesta jää samanlainen tunne kuin tv-sarjan jakson katsomisesta. Liikuttaa, naurattaa ja jättää odottamaan lisää.

Carmel Harrington: Rimakauhua ja rakkautta - elämä jatkuu. Bazar 2018. Suomennos Marja Helanen. Kustantajan lukukappale.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti