tiistai 30. huhtikuuta 2019

Laura Lindstedt: Ystäväni Natalia

Lindstedt kirjoittaa rikkinäisistä naisista, jopa kuolemaan asti sellaisista, tiedämme romaaneista Sakset ja Oneiron.

Myös Natalia on rikki. Hän pyrkii korjaamaan itseään terapeutilla, joka toimii kertojana, paitsi nyt sanoo Natalia:

"Ymmärrätkö? Ajattelen seksiä koko ajan. Se on minun ongelmani. Tuloillaan oleva akti tunkeutuu minuun kuin mikäkin kasvain, ja minä olen hukassa. Olen harkinnut kemiallista kastraatiota, antiandrogeeneja, olen harkinnut itsemurhaa. Tiedän teoriassa, mistä koostuu terve sukupuolielämä ja millaisia ovat terveet parisuhteet, mutta osaan hyödyntää noita ajatuksia yhtä taidokkaasti kuin osaan soittaa pianoa. Niin, ymmärsit oikein, minulla ei ole sävelkorvaa."

Terapeutti on terävä ja valveilla. Ja hyvin tietoinen ja tärkeä ammatistaan. Hän haluaa kokeilla Nataliaan itse kehittämäänsä terapiaa. Saamme lukea sen etenemisestä terapeutin havaintojen myötä.

"Jokin kuitenkin häiritsi minua. En kyennyt aistimaan minkäänlaista kipua, en mennyttä enkä nykyistä, hänen kertomuksistaan. Ne olivat liian täysiä, liian täsmällisiä ja sulavia, liian valmiiksi pureskeltuja."

Onko päähenkilö oikeastaan Natalia vai terapeutti itse? Havaintoja on vaikea kohdistaa.

"Kerroit entisen ystäväsi neuvoneen sinua näin: - Sinun on opittava panemaan oma nautintosi omalle ihollesi ja omat namusi suuhun itse. Ystäväsi puhui viisaita. Minä näen tämän sitaatin yhtenä elämäntarinasi avainkohdista. Uskon, että alamme olla kovan ytimen äärellä. Omasta itsestä voi nimittäin olla tavattoman vaikea nauttia, mikäli siihen ei ole pienestä pitäen kannustettu. - Tunsin luissani ja ytimissäni jännittyneen tunnelman, joka yhtäkkiä levisi huoneeseen."

Hyviä havaintoja, mutta eivät yllättäviä tai uusia. Palaammeko vuosikymmeniä taaksepäin, jolloin naisen nautinto oli suuri juttu. Aukkojen salaisuudessa on jotain mystistä, ja penis pitää piirtää yksityiskohtia myöten. Pitäisikö tässä kohtaa haltioiutua rohkeudesta, saako haukotella? Kirja jättää minut suureksi kysymysmerkiksi. Miksi?

Laura Lindstedt on älykäs, oppinut, tiedon etsimiseen paneutuva ja sanataiteen hallitseva kirjailija, mutta nyt hän puristaa kaiken yhden henkilön yhden perusongelman yhteen terapiajaksoon. Onko tarkoitus esitellä laajaa teoriatietoutta psykoterapian alueelta tai feminismin oppikirjoista, joita kirjan lopun Natalian kirjahyllyssä on listattu? Vai tuoda esiin oikeaa ongelmaa, seksiriippuvuutta? Vai terapeutin työtä, joka kirjassa esiintyy välillä lähes koomisena terapeutin painottaessa ammattitaitoaan? (Enkä vähättele terapeuttien ammattitaitoa, vaan tuo itsetietoisuus!)

Vai onko lukijaa huijattu koko ajan? Onko terapeutti edes terapeutti? Vai vain tirkistelijä? Miksi kirjan nimessä on ystävä, vaikka kyse on hoitosuhteesta? Onko terapeutilla ihmissuhdeongelmia? Ovatko kirjan psykoterapeuttiset menetelmät todellisia vai keksittyjä todellisuuden ja mielikuvituksen yhdistelmiä? Eihän niin simppelistä voi olla kyse, että kirjoittaja heijastelee omia tai läheistensä haasteita? Tai vielä kliseisemmin: että naisen halu olisi jotenkin kummallista? Ja kaikkihan juontaa juurensa tiedämme kyllä mistä...

Varsinaista tarinaa ei synny, sillä kyse on sairauskertomuksesta ja hoidosta tai sen pyrkimyksestä. Se ei anna vastauksia, vaan esittelee ongelman, jonka olemassaolokin jää kysymysmerkiksi. Eikä tämä tarkoita sitä, etteikö seksiriippuvuus olisi ongelma tosielämässä, mutta Natalian tapauksessa kuva jää hähmäiseksi. Tai ehkä jonnekin 1970-luvulle. Näen kirjalle kovin kapean kohderyhmän. Ja pidän pölyisenä. Niin loistava sanankäyttäjä ja ajattelija kuin Lindstedt onkin. Kirja tarjoaa kiinnostavia kertomuksia ja ajattelun väläyksiä niin, että se on sujuva lukea, mutta jäljelle jää kysymys: miksi pysähtyä tähän? Vulvat ja penikset, eivätkö ne ole arkea ja läsnä aina kun mekin olemme? Onko kirja harjoite peruskoulun oppimäärään (itse asiassa, tämä voisi hyvin olla yläkoulun pakollinen luettava)?

Kenelle: Psykoterapiasta kiinnostuneille. Miehen ja naisen välisen seksin ongelmalliseksi kokeville. Niille, jotka eivät ole havahtuneet naisen mahdollisuuksiin ja rooliin tällä vuosikymmenellä.

Lue myös: Blogini hakusanat ovat kurjan vaillinaiset, vaikka hakusanalla seksi löytyy kiintoisia kirjoja. Revitään rikki se rakkaus koskettaa aihetta.

Muualla: Ystäväni Natalia tuulettaa ja oikoo riemukkaasti niitä monenmoisia käsityksiä, joilla naisen seksuaalisuus ja naisen halu on ladattu. Jokainen lukija voi tykönänsä miettiä yhtyykö freudilaiseen oidipuskompleksiteoriaan vai ei, sanoo Kirja vieköön -Riitta. Kirsin Book Club kutsui kirjailijan vierailulle ja ruotii kirjaa herkullisesti. Huom. kirjailijoita voi kutsua omiin kirjapiireihin Lukukeskuksen kautta.

Laura Lindstedt: Ystäväni Natalia. Teos 2019. Päällys Jussi Karjalainen.

12 kommenttia:

  1. Jotenkin samankaltaisia mietteitä minullakin. Ensin innostuin, mutta loppupuolella tunnelmat lässähtivät: kirjan loputtua en voinut olla miettimättä, että "tässäkö tämä nyt sitten oli, eikö tämä kaikki ole jo useampaan kertaan nähty ja luettu..."

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä ja kiitos kommentista, Kaisa Reetta. En ihan tavoita sitä kuuluisaa "pointtia". Jokin kirjallisuusharjoitus, vai mistä on kyse? Tekstin terävin ydin jää hämäräksi.

      Poista
  2. Olipa mielenkiintoista lukea postaustasi Arja. Alusta pitäen olin miettinyt, että tämä kirja jää ehkä minulta lukematta, koska en pitänyt Oneironistakaan. Hyvää vappua sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oneiron on hieno, omalla tavallaan. Myös Nataliassa näkyy kirjailijan sanataito ja tietämys, mutta ne eivät yllä lukijaan. Jää liikaa kysymysmerkkejä. Ja aihe on kovin rajattu, en pitäisi lukupiirikirjana. Kiitos ja ja erityisen iloista vappua sinulle, Anneli!

      Poista
  3. No voi, koitpa huonoksi. En ole lukenut Oneironia enkä väitä tavoittaneeni suurtakaan osaa Lindstedtin kirjaan piilottamista ivoista, mutta silti tämä oli mainio lukukokemus. Jo kirjan nimi on ristiriitainen, terapeutti ei voi olla potilaan ystävä...

    Tapani mukaan tutkin seksiriippuvuutta netistä - Suomessa arviolta 70 000, joukossa varmasti naisia myös. En tiedä onko tämä autofiktiota vai perustuuko jonkun Lindstedtin ystävän kokemaan. Kohderyhmä eittämättä on kapea.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehkä ymmärryskykyni on kerta kaikkiaan riittämätön ja kirja liian fiksu minulle, en vain tavoita sen motivaatiota. En oikein näe kohderyhmänä edes seksiriippuvaisia, koska mistään ongelmanratkaisuoppaastakaan ei ole kyse. (Eikä tietysti voisi ollakaan ongelman moninaisuuden huomioiden)

      Poista
  4. Lindstedt on taitava tekstintekijä, sitä voin empimättä ihastella. Ihastelun ohella hämmennyin, sillä kuumottavasta kirjasta jäi viileä jälkitunne, teoreettishenkinen. Eli samansuuntaisia tunnelmia kuin Arjalla ja Kaisa Reetalla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, Lindstedt hallitsee tekstinteon loistavasti. Jotenkin harmittaa sen käyttö näin akateemiseen teokseen, viileään kuten sanot, ehkä jopa paperinmakuiseen.

      Poista
  5. Hesarin kuvatekstissä LL. "Halusin tutkia pystynkö kirjoittamaan seksistä tuoreesti", ilmeisesti ei oletäysin onnistunut, koko juttua en näe, koska en tilaa Hesaria, enkä halua lukea sitä ilmaiseksi, koska en halua sitä tilata. Mitä tulee LL:n lausumiin apurahoista ja niiden myöntäjistä, niitäkään en halua lukea, enkä edes tiedä mitä hän on sanonut.
    Omana mielipiteenä voin todeta, että jos apuraha ei kiinnosta, kyllä Suomessa työllä tulee toimeen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hmm, en tosiaan sanoisi tuoreeksi, vaikka toteutus on omaääninen. Terapia romaanimuodossa ei sekään ole uusi idea, esim. Juhani Mattilan Uupunut nainen on sellainen. Tosin tositapaukseen perustuva eikä keksityin terapioin. Apurahoista: Lindstedt muistaakseni arvosteli pätkätyöläisten kohtelua ja taiteen ja tieteen tekemisen vähäistä tai olematonta korvausta. Apuraha-aikana ei esim. kerry eläkettä. Eli on ansiotyöt ja kutsumustyöt erikseen, mikä on tietysti väärin, jos taiteen tekemistä pidetään oikeasti tärkeänä.

      Poista
  6. Mulle tässä kirjassa oli paljon naurua, ironiaakin ja muuta sen suuntaista mainiota menoa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tärkeilevä terapeutti on ironinen hahmo ja mm. vulvan puhe nauratti, kyllä, noita asioita löytyy. Mutta ehkä minua häiritsi se, etten oikein tiedä, ironisoidaanko lukijakin, tai Natalian ongelma - eli edelleen se pointti, kirjan motiivi, on hukassa.

      Poista