keskiviikko 31. heinäkuuta 2019

Charles Dickens: Pickwick-kerhon jälkeenjääneet paperit. Klassikkohaaste 9.

Charles Dickensin nimen tuntevat kaikki, tuotantoakin ainakin maineelta tai tv:stä, mutta kuinka moni häntä on lukenut - en minä. Joskus yritin Koleaa taloa ja David Copperfieldiä pääsemättä alkua pidemmälle, niin ankealta niissä maailma vaikutti ja teksti vaikealta. Nyt kirjabloggarien klassikkohaaste antoi sysäyksen lukea Dickens alusta loppuun.

"Monet kirjailijat osoittavat vallan turhanpäiväistä, jopa suorastaan kieroa haluttomuutta tunnustaa, mistä lähteestä he ovat saaneet hyvinkin arvokkaita tietoja. Meitä ei sellainen tunne vaivaa. Me päinvastoin koetamme vilpittömästi täyttää julkaisijan tehtävästämme johtuvat velvollisuudet, ja vaikka olisimme muissa olosuhteissa tunteneet minkälaista halua hyvänsä vaatia näiden muistelmien tekijän oikeutta, estää totuudenrakkaus meitä menemästä pitemmälle kuin vaatimaan itsellemme sitä ansiota, mitä lähteiden taitava järjestely ja tapausten puolueeton kertominen antaa. Pickwick-kerhon paperit ovat kuin tuntematon joki, ja meitä voi verrata tuon joen liikenteelle avaajaan. Toisten työt ovat päästäneet meidät käsiksi tavattoman runsaaseen tärkeiden tosiasioiden varastoon. Me vain sovellamme niitä ja siirrämme ne kirkkaana ja miellyttävänä virtana näiden lehtien mukana maailmalle, joka janoaa pickwickläistä tietoa."

Tiedätte nyt, mitä tyylillä tarkoitetaan. Dickens kuvaa omaa elinympäristöään, 1800-luvun Lontoota romaaneissaan, joista ensimmäinen oli Pickwick-kerho. Alkujaan romaani oli jatkosarja lehdessä, ajan tavan mukaan. Herra Samuel Pickwickin seurueen seikkailut saivat suopean vastaanoton lukijoilta, eikä ihme. Voin kuvitella, ettei tuolloin näin hulvatonta huumoria ollut liiaksi tarjolla kansan iloksi! Mahtaako olla peräti herra Dickensin ansiota, että nokkeluuksia, sarkasmia ja jopa alatyyliä tyylikkäästi hyödyntävästä brittihuumorista on tullut käsite?

Sillä viihdyttävä kirja on kyseessä. Kun alun hienoisen takeltelun jälkeen pääsin lukemisen vauhtiin, vanhan ajan charmi puraisi ja tarinat naurattivat. Monia lauseita luin useaan kertaan, ihan vain nauttimisen ilosta, niin näppärästi kirjailija ilmaisee itseään. Tai herra Pickwickiä, joka herrojen Winkle, Tupman ja Snodgrass kanssa ylläpitää nimeään kantavaa kerhoa. Tieteellistä tutkimusta, käytännössä ilo- ja nestepitoisia reissuja juhlimisineen ja uusine tuttavuuksineen, harjoittava seura tekee pieniä retkiä maaseudulle, jossa se ajautuu jopa metsästämään.

"Pitkä metsänvartija vastasi myöntävästi, katseli hieman hämmästellen vuoroin herra Winkleä, joka piteli pyssyään niin kuin olisi toivonut takkinsa taskun pelastavan hänet vetämästä liipaisinta, vuoroin herra Tupmania, joka piteli omaa tussariaan ikään kuin olisi pelännyt sitä. Eikä oikeastaan ollutkaan mitään syytä uskoa, että hän ei pelännyt." 

He matkustavat hevosvaunuilla majatalosta toiseen, ja näen, jopa haistan nuo vanhat innit, joiden nimi loppuu sanaan leijona tai koira (tai muu eläin): monta kerrosta sokkeloista, tummaseinäistä lautataloa, natisevat portaat, lahoava puu, hienoisesti home ja kosteus, takkatuli, kuuma vesi ja viina, matkalaisten hikiset vaatteet, paistuva leipä...

Seurue joutuu juhlimisensa ja maalaisille outojen hienojen tapojensa vuoksi hankaluuksiin, joihin usein liittyy naisosapuolia ja valitettavan monta kertaa lopulta myös virkavalta. Rakastettava herra Pickwick onnistuu kuitenkin yleensä luovimaan itsensä ja seurueensa irti pinteestä, oli se sitten kenraalina esiintyvä huijari tai naimisiinmenoa vaativa daami.

"- Voi, te kiltti, hyvä, leikkisä, rakas ihminen, sanoi rouva Bardell, ja muitta mutkitta hän nousi tuoliltaan ja kiersi käsivartensa herra Pickwickin kaulaan kyynelten valuessa koskena ja huokausten humistessa. - Herra varjelkoon!" huudahti ällistynyt herra Pickwick. Ja hetken kuluttua: - Hyvä Jumala, millainen tilanne... ottakaa huomioon! Rouva Bardell... älkää... jos joku tulisi... - Antaa tulla, huudahti rouva Bardell hurjasti. - En koskaan luovu sinusta, rakas, hellä, hyvä mies. Ja näin sanoen rouva Bardell kietoutui häneen vielä lujemmin."

Henkilöhahmot ovat mainioita: he ovat tavallista väkeä, eivät suinkaan varakkaita ja ylhäisiä vaan lähinnä toista laitaa, mutta aina arvonsa tuntevia. Moni kertoo kerholaisille elämäntarinansa, toinen toistaan uskomattomamman, ja herra Pickwick tekee ahkerasti muistiinpanoja (kuinka tieteellistä!).

"Muistellessaan puhtainta nuoruuttaan herra Trotter otti taas esiin punaisen nenäliinansa ja vuodatti runsaan kyyneltulvan. - Te olitte varmasti harvinaisen hauska poika koulutoverina, sanoi Sam. - Niin olin, hyvä herra, vastasi Job päästäen syvän huokauksen. - Olin koulun epäjumala. - Se ei minua ollenkaan ihmetytä, sanoi Sam. Millainen lohdutus olittekaan siunatulle äidillenne!"

Tarinat on nimetty uskollisesti tapahtumien mukaan, mikä kertoo myös niiden luonteesta: "Rangaistusvangin paluu", "Mielisairaan käsikirjoitus" ja sitä rataa. Herrat joutuvat pulaan myös silkkaa hyväsydämisyyttään ja väärinkäsitysten vuoksi, mikä on myös brittihuumorille ominaista.

Sam on muuten herra Pickwickin palvelija, joka pelastaa isäntänsä monta kertaa terveellä järjellään tai puhelahjoillaan, jotka tuskin jäävät toiseksi isäntänsä rinnalla. Jeevesin esikuva! Samin vertauskuvat ovat legendaarisia: "- Hauska tavata ja toivon, että tuttavuutemme on pitkäaikainen,  sanoi mies viiden punnan setelille."

Päätän klassikkohaastepostaukseni itsensä Dickensin sanoin, joihin voin yhtyä surutta (ja joka kuvaa myös kirjan kertojan kieltä osuvasti):

"Syvästi innostuneina siihen jaloon tehtävään, johon olemme antautuneet, olisimme tunteneet suurempaa ylpeyttä kuin mitä saatamme ilmaista ja saaneet tietoisuuden siitä, että olemme tehneet jotakin kuolemattomuuden arvoista, mitä meiltä nyt puuttuu, jos olisimme saattaneet esittää näiden puheiden hajanaisimmatkin hahmopiirteet innokkaille lukijoillemme."


Charles Dickens: Pickwick-kerhon jälkeenjääneet paperit (The Posthumous Papers of the Pickwick Club, 1837)


Suomennos Eino Palola. Piirroskuvitus Seymour ja "Phiz". WSOY 1932 (alunperin, itse luin seitsemännen painoksen vuodelta 1983).

Kenelle: Englantilaisuuden ystäville, 1800-luvusta kiinnostuneille, hienostuneen huumorin ystäville.

Muualla: Kirsi-Marialta vei aikaa kahlata kirja läpi, mutta ei hänkään sitä kadu. Maailmankirjallisuuden Myös Kirjasammosta löytyy kirjan kuvaus, tekstinäyte ja kansinäytteitä, joista minäkin kuvan nappasin.

Lue tänään klassikoista: kirjabloggareiden yhdeksättä klassikkohaastetta emännöi Tuntematon lukija -blogi. Logo: Tuijata.




18 kommenttia:

  1. Mukava kirja, Phiz on myös varsin kuuluisa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinkö, minulle uusi nimi, piti googlata. Oikea nimi Hablot Knight Browne, mainioita kuvituksia Dickensin kirjoihin!

      Poista
  2. Kerrassaan kiehtovasti johdattelet reissaajien matkaan! Siitä on aikaa, kun olen Dickensiä lukenut, ehkä ihan liikaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tuija, kiehtovaa oli olla heidän matkassaan. Ehkä vielä joskus muuta Dickensiä. Vahva ehkä.

      Poista
  3. Dickenskin on luettuna korkkaamatta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tällä kannattaa aloittaa, ainakin ne pari muuta joita yritin vaikuttivat huomattavasti raskaammilta... Mutta sehän ei sinua pelota, tiedän :-)

      Poista
  4. Heh, muistan että olen koettanut lukea Pickwick-kirjaa pariinkin otteeseen joskus nuorempana, mutta molemmat yritykset loppuivat lyhyeen. Olisikohan lukumakuni jo kehittynyt sen verran, että pääsisin tämän kanssa eteenpäin... Dickensilta olen kyllä sittemmin lukenut ainakin Loistavan tulevaisuuden, joka oli ihan viihdyttävä tapaus.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, varmaan pääsisit, näin kävi minullekin. Loistava tulevaisuus, laitan mieleen vinkkisi, kiitos!

      Poista
  5. Olen nämä paperit nuorena tenttinyt ja vähän pakkopullanahan lukeminen silloin eteni... Nyt voisi brittihuumori iskeä syvemmin, tosin ihan positiivinen mieli kirjasta jäi, kun sen urakoin. Kirja muistui hyvin mieleen tästä arviostasi. Mainiota huumoria.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kade kirjallisuutta opiskelleille, tosin nuorena olisi varmaan ollut pakkopullaa, nyt näitä osaa arvostaa. Kiva kun sain muistutella!

      Poista
  6. Dickensin kirjat houkuttelevat, mutta vielä en ole saanut yhtäkään aloitettua, koska vaikuttavat sen verran raskailta. Mielenkiinnolla luin arviotasi ja yllätyin, että kuvasit kirjaa viihdyttäväksi ja hauskaksi! Hyvää tuuletusta pölyisille mielikuville!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämän kirjan koin näin - alun tökkimisen jälkeen - muita Dickensejä en ole saanut etenemään... Ihan loistava esimerkki tämä on kuitenkin nokkeluudesta ja brittihuumorista.

      Poista
  7. Kuulostaa hauskalta kirjalta! Dickensiltä olen aiemmin lukenut Suuria odotuksia (ilmestynyt myös nimellä Loistava tulevaisuus) ja Saiturin joulu. Niistä olen molemmista pitänyt ja aion joskus lukea lisääkin Dickensiä. Blogistani tarkistin, että viimeksi olen hänen tuotantoaan lukenut joulukuussa 2013. En olisi uskonut, että siitä on jo niinkin kauan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Saiturin joulu on tarinana tuttu, mutta ei ole tullut mieleeni, että sen voisi lukeakin, tietysti. Klassikot eivät onneksi vanhene vuosien myötä, saavat vain lisää ulottuvuutta ja ajankuvaa nykylukijoiden ihmeteltäviksi.

      Poista
  8. Olen lukenut aika paljon Dickensiä, tosin kauan sitten. Minun suosikkini on David Copperfield, mutta juuri tästä Pickwick-kerhosta en pitänyt. En enää muista, miksi. Olisikohan ollut minusta tylsä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ainakin alku oli hieman vetämätön, johtuneeko jatkosarjaformaatista, kun alussa pitää perustella koko tuleva, mutta sitten päästään vauhtiin. Saattaa olla, että nyt voisin tykästyä David Copperfieldiinkin, lukutapa ja maku ovat sen verran muuttuneet nuoruuden ajoista.

      Poista
  9. Minä rakastan Dickensin tarinoita, ainakin Kaksi kaupunkia ja David Coppefield ovat ehdottomia suosikejani. Pickwick paperitkin olen lukenut, mutta en ollut yhtä ihastunut tarinaan kuin sinä tunnut olevan. Minusta tämä oli paljon vaikeammin sulavaa kuin muut lukemani Dickensit. Hienoa kuitenkin, että olet löytänyt Dickensin kertojanlahjat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinkö, ettäkö nuo mainitsemasi olisivat helpommin sulavia. On varmaan pakko tutustua, nyt kun kiinnostus on tosiaan herännyt. Kiitos Aino mietityttävästä kommentista.

      Poista