torstai 22. elokuuta 2019

Antti Kivimäki: Odotusarvoisesti sinun

Ville on pokeriammattilainen, jonka päiväjärjestys eroaa ns. normaalista aika lailla. Hän pelaa illat ja yöt, nukkuu aamuyöstä - jos nukkuu - ja käy välillä salilla. Tai oikeastaan hän pelaa koko ajan, kun läppäri on käden ulottuvilla. Jopa treffeillä, joita hän ahkerasti järjestää netin kautta, lähes yhtä addiktoituneena naisen hakuun kuin pelaamiseen. Addiktikin kaipaa inhimillistä lämpöä, tai ainakin seksiä, eikä sen saaminen ole nykyisin Villelle hankalaa.

"Naiset nukahtavat kainaloon aina samanlaisina pieninä apinoina. En ole havainnut merkittävää varianssia, vaikka otokseni on viiden viime vuoden aikana multiploitunut."

Matematiikkanerona Ville laskee todennäköisyyksiä, tekee mallinnuksia ja laatii listoja niin kuntoilusta, deittiehdokkaista kuin pelien kulusta. Viimeksimainitusta en ymmärrä mitään, mutta se ei estä kirjan lukemista, pointti tulee selväksi: millaista on kontrollifriikin ja peliaddiktin elämä?

"Viihdytän itseäni estimoimalla illan kimuranttien pelitilanteiden odotusarvoja. Jäin puoli kiloa tappiolle, mutta en harmittele ohivetoja; vanhat professoni olisivat ylpeitä vakaumuksellisesta uskostani tilastotieteeseen. Vielä ylpeämpiä he olisivat, jos olisin laajentanut epäsymmetristä informaatiota markkinoilla - peliteoreettisesti, ylipäätään varsin teoreettisesti - tutkailevan graduni väitöskirjaksi, mutta kaikkia ei voi miellyttää."

Elämä vaikuttaa kovin ahtaalta, mutta kaveri itse tyytyväiseltä. Rahat riittävät mukavasti (Ville luonnollisesti laskee tarkoin niin vuosi- kuin tuntiansionsa ja tarkkailee niiden vaihtelua), kaikki on tiukasti hallinnassa ja suunniteltua. Pelikaverit ovat tuttuja, jotkut jopa ystävänkaltaisia; läheisistä puheen ollen, lapsuudenperhe on olemassa, äiti sekä veli perheineen muistuttavat Villeä tavallisesta elämästä. "Naisotoksen multiploituminen" johtuu avoerosta; juristi Jutta ei luottanut pokeriammattilaiseen tulevana perheenisänä ja SWOT-analyysin tuloksena etsi uuden miehen.

Kumppanin puute alkaa hiertää Villeä. Hänestä kehittyy nopea deitti-ilmoitusten analysoija, jossa hän käyttää hyväkseen kokemuksensa perusteella laatimiaan luokitteluja naisista: Uranaiset, Hippi-/hörhönaiset, Miehessä pitää olla haastetta -naiset, Hauskat naiset, Kolmannessa persoonassa itsestään kertovat naiset jne. joista joka ryhmästä hän "tietää "ilmoituksen taustalla olevan totuuden (nämäkin saamme lukea).

Sosiaalipsykologi Pilvi - 30/166/63, itäsuomalaista geeniperimää edustava hobittiprinsessa - kiinnittää hänen huomionsa. Mutta kuviot ovat yllättävät: millaista suhdetta tässä ollaan muodostamassa?

"Ennen kuin aloittaa keskustelun suhteen luonteesta, pitää hoitaa rakastelu pois alta.
a) Keskustelun jälkeen ei välttämättä ole enää seksiä kyseisen kumppanin kanssa
b) Seksi rentouttaa. Rentona on helppo käsitellä vaikeitakin asioita.
c) Seksiin johtavan prosessin keskeytys loukkaa toisen tunteita, mikä heikentää neuvottelupositiota.
d) Ennen seksiä aloitettu keskustelu voidaan tulkita kiristykseksi.
e) Ennen seksiä saavutetut neuvottelutulokset ovat epäluotettavia. 

Kuten näkyy, kirja on kirjoitettu peli- ja taloustermein; mukana on jopa mallinnuksia ja analyyseja pokerikäsistä, sekä oikeista että tilanteista naisten kanssa, jotka Ville rinnastaa pelitilanteisiin Situation - Question - Answer - Action -mallilla. Tämä tuo erikoisen ja osin humoristisen aspektin tarinaan. Tai surullisen, miten sen ottaa. Voisiko Ville vain hellittää hetkeksi ja ottaa ihmiset ihmisinä? Mitä tapahtuu, kun selviää, että Pilvi on addiktiotutkija?

Kirjoittaja selkeästi tuntee asiat, joista puhuu. Sen voi siis lukea niin asiantuntijatekstinä kuin (fiktiivisenä?) miehen kehityskertomuksena, ja ristiriitaisesti sekä peliammattilaisuuden puolustuksena että addiktiopelotteena; molempiin löytyy argumentteja. Lukijan päätettäväksi jää, miten hän suhtautuu. Minä arvostan ammattimaisuutta asiassa kuin asiassa, samoin erikoista aihetta ja siihen paneutumista, mutta tunsin oloni melko epämukavaksi tuossa ahtaaksi mieltämässäni maailmassa, vaikka kirja sinänsä on fiksusti rakennettu ja sutjakkalukuinen.

Ville ei vaikuta "hyvältä tyypiltä", vaan lähinnä sovinistilta ja itseään täynnä olevalta kukonpojalta, jossa on kyllä potentiaalia, jos hän käyttää älyään oikein eikä aseta sitä kaiken edelle. Jonkinlaista kypsymistä on kyllä mukaan ujutettu: jossain vaiheessa lienee jokaisen aika siirtyä "nextille levelille". Luin kirjan erään blogilukijani ehdotuksesta, sitä ennen en edes tiennyt sen olemassaolosta. Pokerista kiinnostuneille mukana on myös pelisanasto ja muuta tietoutta.

Kenelle: Pelaamisesta kiinnostuneille, pokerin pelaajille, addiktioista kiinnostuneille, vieraaseen arkielämään tutustuville.

Antti Kivimäki: Odotusarvoisesti sinun. Atena 2018. Kansi Jussi Karjalainen.

sunnuntai 18. elokuuta 2019

Shaun Bythell: Elämäni kirjakauppiaana

Luin melkein koko viime yön tätä kirjaa, kun en pystynyt lopettamaan: Shaun Bythell kertoo elämästään Skotlannin Wigtownissa, kirjakaupan omistajana. Tositarina siitä, millaista työ on, kun yrität hankkia elantoa käytetyillä kirjoilla kuulumatta mihinkään kauppaketjuun.

Mies myy kirjoja, ostaa kirjoja, listaa, päivittää myyntijärjestelmiä, hoitaa kumppaniverkostoa ja eksentristen alaistensa toimintaa, hyllyttää, postittaa, somettaa, matkustaa ostoreissuille - usein kuolinpesiä - järjestää kirjatapahtumia ja osallistuu niihin, tekee voittoa ja tappiota. Kaiken kaikkiaan, elää ja hengittää kirjaa. Ja kiroaa Amazonia, joka on tappanut ison osan itsenäisistä kirjakaupoista, mutta osaa hyödyntää sitäkin (tai on pakko), samoin kuin muita alan toimijoita toisista kirjakauppiaista DHL:ään.

"Laurien tehtävä on varmistaa, että kaikki toimii kitkattomasti, mitä ei milloinkaan tapahdu."

Tämä viittaa kirjafestivaaliin, jossa kolme tapahtuman välttämättömyyttä - viemäröinti, pesukone ja netti - hajosivat. Alaisten, etenkin Nickyn, kanssa Shaunilla on viha-rakkaussuhde ja kilpailu siitä, kuka sivaltaa toista nokkelimmin. Nicky valtaa salaa kaupan FB-sivut ja kirjoittelee niille omiaan. Naisen persoonallisesta hyllytyslogiikasta riittää myös mainintoja. Kukaan ei tunnu ottavan pomoaan turhan vakavasti. Kirja on päiväkirjamuotoinen ja kattaa vuoden, joka päivä samalla rakenteella.

"Perjantai, 18. huhtikuuta
Online-tilauksia: 5
Kirjoja löytyi: 5

Pitkäperjantai. Katie oli tänään töissä kaupassa, koska Nicky oli jossain Jehovan todistajien jutuissa. Katie on lääketieteen opiskelija, joka on ollut kaupassa töissä useina kesinä eikä kunnioita minua laisinkaan. Hän muutti lapsena tänne äitinsä ja siskonsa kanssa Oxfordista. Asiakas tuli tiskille ja sanoi: - Olen tutkinut kaunokirjallisuuden W-osuuden enkä löydä mitään Rider Haggardilta. Kehotin häntä katsomaan H-kirjaimesta.

Kassa £197,89
18 asiakasta"

Asiakkaista riittää loputtomasti tarinoita. Kuten mies, joka osti Fifty shades of Greyn luultuaan sitä kauhukirjallisuudeksi (ei taida olla kaukana totuudesta, en ole lukenut?). Tai pariskunta, joka oli kiinnostunut kristalliparantamisesta, mutta osoittautui kuitenkin hyväksi asiakkaaksi. Vakioasiakkaitakin on, kuten herra Deacon, ja niitä, jotka säännöllisesti kysyvät tiettyjä kirjoja niitä koskaan ostamatta. Kuten kaikki asiakaspalvelua tehneet, voin hyvin ymmärtää kauppiaan kommentin siitä, ettei hän koskaan tule ymmärtämään ihmisiä.

Varsinaisesta kirjabisneksestä kirjailija kertoo kiinnostavan yksityiskohtaisesti: periaatteistaan kauppiaana, hinnoitteluperusteistaan, ostojensa tai hylkäämistensä syistä, vuodenkierron vaikutuksesta, it:n ongelmista ja niin edelleen. Huomiota ja kateutta herättää postin toiminta, vaikuttaa huomattavasti tehokkaammalta kuin meillä! Tärkeä seikka nettikauppaa tekevälle myymälälle. Niin, viettää Shaun vapaa-aikaakin. Kumppaninsa Annan ja muiden ystävien kanssa hän harrastaa monenlaista kalastuksesta viskeihin, ja sosiaalinen verkosto on moninainen.

Ja koska luonnollisesti teksti vilisee lukuvinkkejä, kirjamainintoja, viitteitä ja lainauksia; en tiennytkään vaikka sitä, että myös George Orwell on kirjoittanut kirjakauppiaan työstä. Tuttuja nimiä on hauska bongailla, vaikka suurin osa mainituista meneekin ohi kokemusalueeni.

Äärimmäisen hauska mutta asiapitoinen kirja. Nauroin vähän väliä ääneen, samalla kun ihailin paitsi kirjakauppiaan uutteruutta ja ideointikykyä myös tekstin nasevuutta ja erinomaisen älykästä rajausta. Suomennos noudattelee alkukielen rentoa tyyliä (oletus alkukielen osalta) ja välkkyy iloisesti niin että lukeminen on nautinto (muutamaa kohtaa tosin jäin miettimään, mutta oletan suomentajalla olleen niihin perusteensa). Yksi parhaista tämän vuoden luetuistani, iso suositus!

Kirjan merkinnät ovat vuodelta 2014, ja loppusanoissa on muutama ennen julkaisua 2017 lisätty päivitys. The Bookshopin elämää voi seurata somessa, tässä fb-sivu, ideoita löytyy YouTubesta paljon. Esimerkiksi tässä esittelyä. Shaunin kollegoineen voi nähdä monessa pätkässä ja monessa kirjan kertomassa tilanteessa. Minulle heräsi hurja halu matkustaa Skotlantiin, mieluiten heti (saattaa jopa olla yksi kirjan tarkoituksista). Tuo pikkukaupunki kauppoineen olisi mahtava nähdä livenä.

Kenelle: Kirjakauppiaaksi ryhtymisestä haaveileville, kirja-alan ihmisille, divarien asiakkaille, it-toimittajille ja kaikille kirjoista kiinnostuneille.

Muualla: Mukavaa luettavaa ja silmienavaaja nykyiseen kaupalliseen maailmaan, toteaa Nina / Kasoittain kirjoja. Kirjarakkautta olisi toivonut tiivistämistä ja laputti oman kirjansa täyteen hyvistä kohdista, joita voisi bloggaukseen lainata.

Shaun Bythell: Elämäni kirjakauppiaana (The Diary of a Bookseller). Kirjapaja 2019. Suomennos Jaana Kapari-Jatta.


Helmet-haaste 2019 kohta 32: kirjan nimessä on ammatti.



tiistai 13. elokuuta 2019

Eveliina Talvitie: Kovakuorinen

Eeva ja Mira kasvavat samassa kerrostalossa pikkukaupungissa, jossa leijuu kaljamaltaan haju ja jonka 60-luvulla rakennettuun lähiöön muutti aikanaan väkeä maalta kaupunkiin töihin. Kotona tuoksuu tupakansavu ja halpa punaviini, harvemmin ruoka. Lattioilla lojuu barbinukkeja ja tytöt hoilaavat Freemanin Tandemia ja muita hittejä sydämensä kyllyydestä. Lähipihat ja naapurit ovat tuttuja.

"Mun äiti on tämän kaupungin suurin huora, Mira julisti kovaan ääneen lähikaupassa ja jatkoi yhtä kovalla äänellä juomukondomeista. Näyttää pahalta, mutta ooh, tuntuu hyvältä, hän voihki. Muut asiakkaat yrittivät vaivautuneina pitää katseensa tiukasti seinissä tai tomaateissa tai lihatiskissä. Eevan mielestä tiskin porsaankyljyksistä yksi nytkähti hieman."

Riemastuin värikkäästä ajankuvasta ja ihmisistä, joista Talvitie piirtää eloisia, hienostelematta muttei kurjuuksilla mässytellen. Äidit, isät ja niiden korvikkeet sekä kaveripiiri ovat läsnä lasten kokemusmaailman mukaan. Tosin en tässä vaiheessa vielä tiennyt, miten tarina jatkuu, vaikka viitteitä auliisti tarjoiltiin. En arvannut, että tarinasta muodostuu moniulotteinen, psykologinen kasvukertomus, jossa on trillerimäisiä piirteitä, sukupuolten välistä jännitettä ja kirpaisevaa huumoria.

"Eevaa naurattaa. Hänelle käy usein niin. Kun ei ole mitään syytä, juuri silloin häntä naurattaa. Sopimattomassa tilanteessa päässyt nauru on on saanut monet raivostumaan. Se on tulkittu ylimielisyydeksi eikä ylimielinen ihminen ole miellyttävä. - Voi olla, että tuo sun piirre on mielenvikaisuutta. Hysteerisyyttä. Naisillahan esiintyy sellaista, Mira on analysoinut." 

Tyttöjen 1970- ja 80-lukujen lapsuudesta edetään uuden vuosituhannen alkupuolelle asti. Nainen istuu tutkijan haastateltavana:

"Isäsi mukaan olit jo lapsena hyvin itsenäinen. Tosin hän oli vähän huolissaan siitä, että jouduit olemaan niin paljon yksin. Kärsitkö yksinäisyydestä, Honko kysyy, koska arvioi, että on otollinen hetki yrittää yllättää keskustelukumppani jotenkin. Kerro minulle, tohtori, miksi poikkeavien ihmisten lapsuus pitää väkisin arvioida onnettomaksi. Pelottaako normaalikiimaisia ihmisiä, ettei heidän todellisuutensa olekaan ainoa mahdollinen."

Luonnollisesti kuvioon on astunut mukaan miehiä. Erityisesti Mies. Josta kertoja tekee niin herkullisen äklöttävän, että kummallista kyllä, hänkin tuntuu elävältä ja todelliselta. Siinä vasta setä!

"Hän tuntee taiteen ja kulttuurin mutta on perillä myös ulkopolitiikasta, sisäpolitiikasta, taloudesta, urheilusta ja globaaleista teemoista. Impivaaralaisuudesta häntä ei voi syyttää, vaikka hän onkin asunut koko ikänsä samassa kaupungissa ja vieläpä sen eteläisissä kaupunginosissa. Mies tietää, tänään ja aina, täsmälleen minne on menossa ja mitä aikoo siellä tehdä. Hänellä on tarkkaan viilattu aikataulu ja agenda."

Miehessä on "paljon samaa kuin autossa. Tarkasti mietittyjä yksityiskohtia, erityisyyttä, herkkyyttä." Jopa hiukset vaikuttavat olevan miehen puolella, kun tämä pohtii omaa ja päivänsä erinomaisuutta. "Hänen päivänsä ovat kaikki klassikkoja omalla erityisellä tavallaan." 

Mutta miten Mies liittyy Eevaan ja Miraan ja mitä tapahtuu - se on jokaisen luettava itse. Arkisen isoa asiaa eri- ja tasa-arvoisuudesta, kehityksestä ja kehittymättömyydestä, ystävyydestä ja rakkaudesta tai niiden puutteesta. Painavaa mutta ei lainkaan raskasta; teksti onnistuu hienosti taiteilemaan rajan oikealla puolella, samoin kuin yhdistämään eri aikatasot luontevaksi, intuitiiviseksi kokonaisuudeksi. Olen lukenut aiemmin Porissa syntyneen toimittaja-kirjailija-viestijä Talvitien Keitäs tyttö kahvia -tietokirjan, joten hänen asiallinen feministinen otteensa oli tuttu. En toivo lukijoiden sulkevan tätä, hänen ensimmäistä romaaniaan, pelkästään feminismi-otsikon alle, niin paljon elämää kirja onnistuu kattamaan.

Lukemisen tueksi voi vilkaista jonkin kirjassa mainituista leffoista. Vaikka Scarface, Kuka pelkää Virginia Woolfia, Baby Doll tai James Bondit. (Lukuisiin kirjaviitteisiin en edes ala.) Kirpeän nautinnollinen lukukokemus, lupaan.

Kenelle: Naisille, Miehille, kasarilapsille, ystävyyteen uskoville, rakkautta etsiville, kuorta kasvattaneille.

Muualla: Kirjahullu-Ruusa toteaa tekstin olevan aitoa ja tunnelmaan helpon päästä. Omppu tykkäsi kerroksellisuudesta.

Eveliina Talvitie: Kovakuorinen. Into 2019.

Kansi Mika Tuominen, kannen kuvat Jyri Pitkänen. Ennakkokappale kustantajalta.




sunnuntai 4. elokuuta 2019

Karl Ove Knausgård: Poissa päiväjärjestyksestä

Vasta nyt tulin lukeneeksi teoksen, joka sinkautti Knausgårdin kirjalliselle taivaalle. Sinne hänet betonoi myöhemmin kuusiosainen Taisteluni-sarja, joka päivitti käsityksemme autofiktiosta ja jonka luin yhtä hypnoosissa kuin muutkin hurahtaneet. Mutta mitä oli sitä ennen?

Kyllä, samaa hypnoottisuutta. Samat teemat, sama kerronnan tapa realistisista yksityiskohdista mielikuvituksen laukkaretkiin, jopa samat henkilöt: ankara isä, lempeä äiti, isoveli. Päähenkilö on 26-vuotias Henrik Vankel, joka saa työpaikan opettajan sijaisena Pohjois-Norjan tunturiseudulta. Myös hän tuntuu hyvin tutulta. Mies on herkkä, kuvitteleva ja havainnoiva piinaavuuteen saakka; erilainen kuin muut ja aina se, joka jää joukon ulkopuolelle. Sekä akuankkamainen epäonnistuja, joka joutuu usein vaikeuksiin - päällisin puolin katsoen ilman omaa syytään.

Jotenkuten, tuskaisesti, hän sovittautuu osaksi opettajanhuoneen ja pikkukaupungin ahdasta yhteisöä, kuin välttämätön huonekalu, jolle pitää tehdä tilaa. Mutta koululaiset pitävät hänestä, onhan hän nuori ja hyvännäköinen, urheilullinenkin, toisin kuin useimmat opettajat. Ja muualta tullut, sehän on aina kutkuttavaa pienillä paikkakunnilla. Henrik kertoo neljäsluokkalaisistaan:

"He olivat täsmälleen samanlaisia kuin oma luokkani kuusitoista vuotta sitten. Olimme nauraneet samoille asioille, meilläkin oli laiska pullukka jota me pilkkasimme, meilläkin oli viekas ja röyhkeä pikku paholainen, meilläkin oli yksi neutraali lapsi, meilläkin oli johtaja ja yksi joka halusi esiintyä. Meilläkin oli tyttöjä jotka olivat uppoutuneet hevostelhtiin ja kirjeenvaihtokavereihin, tyttöjä jotka halusivat olla kanssamme ja tehdä poikien juttuja, pelata jalkapalloa ja käydä omenavarkaissa, meilläkin oli tyttöjä jotka olivat päällekäyviä ja halusivat jostain syystä meidät mukaansa pussailuleikkeihin. Veri ja räkä ja pissa ja kakka naurattivat myös meitä, mekin tuijotimme avaruuteen ja kyselimme toisiltamme mitä ihmettä siellä voisi olla. Erlingin mielestä siellä paloi, hänen isänsä oli sanonut niin, ja tähän päivään saakka olen ajatellut niin: maailmankaikkeuden reunoilta leviää raju, loputon liekkimeri."

Henrik opettaa myös isompia lapsia. Yksi heistä on 13-vuotias Miriam.

"Mitä voisikaan tapahtua? Mitään ei voisi tapahtua. Miriam tulisi käymään, koska oli vähän rakastunut opettajaansa ja halusi olla tämän lähellä, siellä missä opettajakin oli, istua siellä missä opettaja istui, katsoa sitä mitä opettaja katsoi, ja opettaja jututtaisi häntä hieman surullisena, kyselisi häneltä kaikenlaista, jotta hän ei pois lähtiessään tuntisi itseään tyhmäksi ja pieneksi."

Voi ei, tekee lukijan mieli kiljua! Älä vain tee sitä!

"Estojen ja rajoittuneisuuden pelko vaivaa vain niitä jotka ovat oikeasti estoisia ja rajoittuneita."

Välillä Henrik käy läpi siihenastista elämäänsä; hänen tapaansa kehittää pakkomielteitä tyttöjä kohtaan, liikuttavat muistilistat sopivista puheenaiheista tytön kanssa. Hänen pelkoaan isäänsä kohtaan. Isovanhemmat. Kaverit. Kirjat. Etenkin kirjat ja mielikuvitus. Jopa vanhentunut tietosanakirja saa sen laukalle. Muistojen olemus askarruttaa häntä paljon. Hän tapaa myös eri-ikäisiä Henrikejä, jopa keskustelee heidän kanssaan. Eivätkä muistot rajoitu hänen omiinsa, vaan myös hänen vanhempiinsa ja isovanhempiinsa, joille hän kuvittelee tarinat, yksityiskohtaisesti.

"Jos lapsuudenmuistojen tilalle tulee uusia, syrjäyttävätkö uudet ja tuoreet muistot ne kokonaan? Mihin lapsuudenmuistot siinä tapauksessa työnnetään? Minne te vanhat muistoni joudutte? Ja mikä teidät vie sinne? Kai te teette niin kuin haluatte. Pudottaudutte aivojen pimeyteen noustaksenne pintaan yöllä nukkuessani, ja kun en ole näkemässä, peuhaatte kuin delfiinit siinä suuressa vapaudessa joka uni on ajatuksille. Te teette niin kuin haluatte. Piiloudutte, kaivaudutte mutaan ja nousette äkkiä esiin, aivan odottamatta. Voin kulkea pimeyden läpi ja tähystellä, mutta te pakenette."

Kirja on Taisteluni-sarjan johdanto ja alkusoitto, joka palkitsee sarjan ystävän. On kihelmöivää havaita tuttuja asioita mutta myös kehitys. Vaikea sanoa, mitä kirjasta olisi pitänyt sarjaa lukematta - tuskin niin paljon. Kirja sai Norjan kriitikkopalkinnon ,ja siitä on liepeen mukaan tekeillä elokuva.

Kenelle: Nuoren miehen maailmasta kiinnostuneille, lapsuuttaan pohtiville, runsaan tekstin ystäville.

Muualla: Kiemuraisesti polveilevaa, syvälleluotavaa ja näppärää aatoksenrientoa, sanoo Mummo matkalla. 

Karl Ove Knausgård: Poissa päiväjärjestyksestä (Ute av verden). Suomennos Katriina Huttunen. Like 2018.