tiistai 5. marraskuuta 2019

Suvi Vaarla: Westend

Vaarlan kirja on koruton tarina espoolaisesta perheestä, joka nousukautena 1980-luvulla menestyi isän yrityksen myötä ja joka menetti kaiken omaisuutensa 90-luvun lamassa.

Tarinaa kertoo perheen tytär Elina, joka imi kaiken itseensä, vanhempien tunnelmat, nousun kiihkon ja palon, mutta myös mustan puolen ja turvallisuudentunteen katoamisen isän bisnesten romahtaessa. Järjellä lapsi ei asioita ymmärtänyt aikanaan, ja siksi hän nyt tekee pesänselvitystä itselleen. Mitä perheelle oikein tapahtui ja miksi?

Isänsä tyttö kuvaa ihanana ja rakastavana, köyhistä alkuajoista alkaen.

"Teen ihan mitä tahansa puolestasi, eikö niin? Isi auttaa. Nyt ja aina."

Elina kasvatettiin aikaansa seuraavaksi ja ahkeraksi. Vanhemmat, etenkin isä, todisti loputtomalla työnteollaan itselleen ja toisille jotain, yritti karkottaa häpeää, joka isän mukaan aina seurasi häntä - sukupolvikokemus sekin. Samoin se luja usko, että kaikki on parempaa tulevaisuudessa. Kun vain tekee töitä. (Luulen, että näistä on jo melko tehokkaasti päästy eroon nuorempien sukupolvien kohdalla.)

Rikastumisen myötä perheen piti sopeutua uusiin piireihin ja uuteen kotiin Westendissä. Naapuriperheestä tuli läheinen ja Sandrasta Elinan paras ystävä. Mutta kun raha-asiat mutkistuvat, mutkistuvat myös ihmissuhteet. Ei raha sinänsä liikuttanut lapsia, mutta seuraukset sekä sen saamisesta että menettämisestä sitäkin enemmän.

Kaikki nuo vuodet eläneet muistavat juppikauden, maisemiin ilmestyneet prameat urheiluautot ja muskeliveneet sekä pankkikriisin, SKOPin ja Nokian johtajien itsemurhat sekä kuuluisan "ei delvalvoida" -devalvoinnin, joka syöksi tuhannet yritykset konkurssiin. Myös Vaarla muistaa ne, oman perheensä tarinan kautta - joka ei ikävä kyllä ole ainutlaatuinen, joten mahdollinen autofiktion olemassaolo ei tässä ole merkitsevintä, aineistoa on saatavissa riittämiin. Tosin hän osaa nostaa asioita, joita täysin ulkopuolinen ja aikaa kokematon tuskin hoksaisi, saa tarinaan vankan todentunnun ja vakuuttavuuden.

Kokemuksista jäi monille pysyvä pelko. Myös Elinasta kasvoi pelokas. Hän ei uskalla ystävystyä, ei ottaa opintolainaa, ei seurustella. Sillä kaiken voi menettää, hetkessä.

"Kaikki vuodet ajattelin: mitä jos? Jos se kaikki tapahtuu uudestaan? Kun se tapahtuu uudestaan?"

Teksti soljuu vaivattoman helppolukuisesti kuin kelpo reportaasi tai tilanneraportti, uhkaava tunnelma tiivistyy tehokkaasti. Ikävintä huipentumaa ei ole vaikea arvata jo pitkään ennen sen tapahtumista, siksi kikkailu aikatasoilla on mielestäni turhaa, vaikka tehoa haetaan.

Kun Elina kasvoi ja aloitti opiskelut kauppakorkeakoulussa (syyt ilmeiset), hän tunsi itsensä taustansa takia erilaiseksi toisten opiskelijoiden joukossa.

"He näyttivät niin määrätietoisilta. Suurin osa oli kulkenut elämänsä läpi ilman yhtään kolhua, näin sen heistä päältä. Heillä oli täydelliset vaatteet ja selkeä suunta elämässä, he janosivat menestystä, mainetta, rahaa; he tiesivät, että se kaikki tulisi kuulumaan heille, itsestään selvästi. Joskus suorastaan pelkäsin heitä, sitä kuinka helppoja asiat näyttivät heille olevan: ideologia, tavoitteet, tyyli. Olisinpa itse osannut saman."

Elina valmistuu, saa hyvän työpaikan, tapaa Ilkan, joka osoittautuu sopivaksi lääkkeeksi tytön haavoihin, vaikka he ovat hyvin erilaisia. Kun finanssikriisi iski 2008, Elina tympääntyi työhönsä.

"Ilkka kannusti minua vaihtamaan alaa. Hän eli maailmassa, jossa toteutettiin itseä ja seurattiin unelmia, ja kiusallisen usein jätettiin mainitsematta että tämän mahdollistavat paitsi varakkaat vanhemmat ennen kaikkea turvallinen lapsuus, jolta ponnistaa."


Onko nuo ajat eläneiden suhde rahaan ikuisesti jollain tavalla korostunut - se lienee ongelmista pienin, kuten Elinan tarina osoittaa. Hän sanoo, ettei ikinä arvota ihmisiä sen perusteella, onko tällä rahaa vai ei, mutta:

"En kestä, kun ihmiset sanovat ettei rahalla ole merkitystä. Ettei sillä voi ostaa onnea. Tietenkin sillä on merkitystä. Vaikka en pitänyt kauppakorkeakoulusta, siitä pidin, että siellä asia tunnustettiin: rahalla on merkitystä."

Surullissävyinen lähihistoriamme tarina, jonka todentuntu vakuuttaa ja saa pohtimaan, miten moni perhe edelleen kärsii ajan tapahtumista. Useampi kuin päältä arvaisi, luulen. Hyvä, varoittava ja tarpeellinen tarina. Onko kirja ns. hyvä? Sen kertoo minulle se, etten miettinyt asiaa lukiessani, asia ja tarina vei mukanaan. Ehdottomasti hyvää työtä.

Suvi Vaarla on aiemmin julkaissut novellikokoelman Täydellisiä ihmisiä.

Kenelle: Kasarin ja ysärin lapsille ja aikuisille, tulevaa pelkääville, talousasioista kiinnostuneille.

Muualla: Voimallista ja autenttista, sanoo Kirjojen kuisketta -blogi. 

Suvi Vaarla: Westend. WSOY 2019.

Graafinen suunnittelu Bifu. Kustantajan lukukappale.

5 kommenttia:

  1. Tämä on kyllä kirja, joka jäi mieleen. Monen kanssa on tullut puhutuksi tästä kirjasta ja 90-luvun lamasta. Taidan ehdottaa tätä lukupiirikirjaksemme.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tästä riittää varmasti puhuttavaa ja muisteltavaa noilta hyvin lähihistorian ajoilta - ja ehkä myös tulevan varalle. Hyvä valinta! Suositan myös JP Koskisen Tulisiipeä, siinä on paljon tarttumakohtia, joista en voi juonipaljastuksen pelossa paljastaa, mutta keskusteltavaa piirillä takuuvarmasti riittäisi. Kiitos kommentista, Anneli!

      Poista
  2. Olipa hyvä, että päädyin lukemaan tätä bloggaustasi nyt, koska tämä voisi olla itselle oiva seuraavaksi romaaniksi. Lama-aikana olen itse ollut siinä iässä, että tunnelman aisti mutta paljoa ei asioista ymmärtänyt. Siksi kiinnostaa lukea juuri tuohon aikaan liittyvää kirjallisuutta. Onnekseni teos löytyy Bookbeatista, joten lukemaan pääsee hyvin nopeasti. Mukavia lukuhetkiä marraskuuhun! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juuri tuo, että lapset aistivat, mutteivat ymmärrä - sitä Vaarla avaa tässä hienosti. Luulen, että saat tästä paljon irti. Lukuiloa, Joanna!

      Poista