tiistai 19. lokakuuta 2021

Emma Puikkonen: Musta peili

Musta peili kertoo öljyn tarinan - 250 miljoonaa vuotta - ja nostaa siitä kolme erityistä aikakautta: suuret öljylöydöt Amerikassa 1800-luvun jälkipuoliskolta alkaen, 1970-luvun öljykriisin ja ajan hetken kuluttua, vuonna 2028, Euroopassa. Kolmen naisen tarinat limittyvät tiukasti toisiinsa, ja yllätyskertojana saa äänen myös öljy itse, energia, jonka vapauttamisen seurauksia eivät ihmiset osanneet kuvitella.

Amsterdamilainen Lotte kasvaa öljyn olemassaoloon jo lapsena herätessään outoon hiljaisuuteen.

"Liikkuvia autoja ei ole. On vain aaveääniä, eilisen ja toissapäivän ja viime viikon ääniä, jotka melkein saattaa kuulla juuri nyt. Oven paukahdus, kiihkeä jarrutus, tuuttaus kuin sumutorvi. Jos virittää aistinsa äärimmilleen, äänet saattaa aavistaa kuulon laidoilla.

Autoja ei ole, koska Hollannissa on ensimmäinen autoton sunnuntai. Tänään jokaisen pitää jättää auto parkkiin.

Aikuiset ovat huolissaan siitä, että öljy loppuu."

Astridia ovat aina kiehtoneet koneet. Öljynporauslauttoja hän ihaili jo pienenä, vaikka isona tietää niiden tehtävän ja öljyn käytön ongelmat. "Kukaan ei tee mitään ja tuho lähestyy", itkee hänen tyttöystävänsä. Astrid lupaa tehdä. 

"- Mä ehkä osaisin kiivetä öljylautalle. - Ei niille pääse. Isän veli on kalastaja, niillä oli kerran konerikko ja ne melkein joutui vankilaan kun ne edes ajelehti liian lähelle. - Mä tutkin asiaa. Katla meni vessan peilin eteen tutkimaan tikkejä. Haavasta jäisi arpi hiusten alle. - Meidän ryhmällä on yksi suunnitelma. Liekkien sytyttelyä someen. Jos sä kiipeät, se vois ehkä olla sopiva kipinä."

Kolmas nainen tulee menneestä. Ida Tarbell oli amerikkalainen toimittaja, jonka sanotaan kehittäneen tutkivan journalismin, ja tämä on faktaa. Ida eli aikana, jolloin naisen työ oli huonompaa kuin miehen eikä nainen voinut sekä työskennellä että perustaa perhettä. Piti valita. 

"Elämä on liian pientä. Ida haaveilee Pariisista, omasta kutsumuksesta, elämän merkityksellisyydestä."

Ida kirjoittaa Rockefellerin tarinan. Miten tämä rikastui öljykuljetusten avulla. Miten tämän perustama Standard Oil Company nousi lähes monopoliksi häikäilemättömin keinoin. Kuten Idan työnantajalehti McClure kertoo: "Neiti Tarbell kertoo koko tarinan ilman patetiaa ja täysin todisteisiin perustuen." Ida on aikansa vaikuttaja mitä suurimmassa määrin. Hänen työnsä ja esimerkkinsä raivasivat tietä tuleville astrideille ja lotille. 

Näitä naisia ei voi olla ihailematta, vaikkei heitä käy kateeksi eikä Puikkonen heistä pörröpehmeitä esimerkkejä tee. Oman viestintäurataustani vuoksi seuraan mielenkiinnolla etenkin Lottea, josta tulee suuren öljy-yhtiön tiedottaja. On parempi vaikuttaa sisältäpäin, hän ajattelee. Kun Lotte ja Astrid lopulta kohtaavat, on ihmisten tietoisuus öljyn käytön haitoista jo pitkällä. Mutta riittääkö se?

"Huolestuneiden ihmisten yllä leijuu kysymys: entä jos öljyä ei ole ikuisesti? Kun tämä kriisi ratkaistaan, tulee uusia. Kuka saa öljystä sen, mitä on jäljellä, keiden talot pysyvät lämpiminä, autot liikkeessä, tehtaat työssä?"

Emma Puikkonen onnistuu sisällyttämään alle kolmesataasivuiseen kirjaan valtavasti. Viisautta, virheitä, jännitystä ja näkemystä, bisnestä ja aatetta, naisen roolia ja inhimillisyyttä, kehitystä pitkältä ajalta. Lauseet ovat täysiä ja merkityksellisiä; kirjaa ei voi lukea silmäillen tai unenpöpperössä, se pakottaa ajattelemaan. Silti se ei ole vaikea luettava, vaan voi nauttia komeasta kielestä ja tekstin täyteydestä. Aikakausien yhdistely kiehtoo, maaginen elementti tulee todeksi.

Upea, täysi ja vaikuttava teos. Puikkosen tuotannosta nousee mielessäni ykköseksi. 

"He kirjoittavat runoja koneiden jylhästä ajasta ja siitä, miten rytmi kiihtyy, kirjoittavat, että välimatkat lyhenevät, työn tuottavuus kasvaa, että on tämä kädellinen laji, ihmeellinen, kekseliäs ja etevä. He kirjoittelevat pääomasta, epätasa-arvosta, siitä miten yhteiskunnat tulisi järjestää uudelleen. Keksinnöt, luonnontieteet, edistys. Ja kas. Jollain kumman tavalla he kerta toisensa jälkeen unohtavat mainita voiman: mistä se tulee, minne se menee. Ilman minua tehtaat seisovat hiljaisina pölyttymässä, ilman minua laitteista tulee omituisia ja vieraita. Hengitän eloon jokaisen koneen."

Kenelle: Ajattelua arvostaville, naisen roolia miettiville, energiakysymyksistä kiinnostuneille, laatuproosan ystäville. 

Muualla: Oi näitä ajan ja paikan ylityksiä, sanoo Tuijata.

Emma Puikkonen: Musta peili. WSOY 2021. Päällys Martti Ruokonen.


4 kommenttia:

  1. Minustakin tämä oli mahtava teos. Olisin voinut seurata jokaisesta naisesta oman kirjan verran tarinaa, sillä he olivat tosi kiinnostavia persoonia.
    Vau mikä kirja!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samoin. Upea teos, niin fiksu, täysi ja kiinnostava.

      Poista