1990-luvulla Kallion ilmaisutaidon lukiossa opiskelee kaveriporukka, jonka keskushenkilöksi kiertyy Bambi, kaikkien kaveri, niin tyttöjen kuin poikien, etenkin jälkimmäisten. Bambi on luottohenkilö ja uskottu, ei romanttisten ajatusten tai himon kohde - vaikkei suhteita ja sänkyyn hyppäämisiä kirjasta puutu. Bambi ystävystyy kauniin Helenan kanssa, ja pari on erottamaton aikansa. Kunnes suhteet mutkistuvat, kuten niillä on tapana.
Sekalaiseen porukkaan kuuluu myös jo vuoden pari vanhempia nuoria, kuten Johannes, jolla on bändi, ja Sonja, joka aloittaa yliopistossa.
"Olisi hyvä oppia tuntemaan näitä ihmisiä ensimmäisenä vuonna. Tuntuu, että elämä on ennestäänkin jo niin täynnä ihmisiä, ettei jaksa uusia. Ja miten sitä löytäisi kaikkien niiden ihmisten joukosta omiaan? Kaikki ne maakuntien punaposkiset opiskelijat, valmiina tutustumaan kehen tahansa, saavat minut tuntemaan itseni vanhaksi ja paatuneeksi kaupunkilaiseksi. Ajattelemaan, että vielä te opitte. Opitte, että kaupunki ei rakasta kaikkia, varsinkaan onnellisia, teitä hölmöjä, jotka ette osaa pitää onneanne omana tietonanne."
Sonja on ihastunut Anttiin, rikkaan perheen poikaan, joka häpeää varakasta kotiaan ja toilailee, Johannes Lauraan, Elsa Kaihin ja niin edelleen. Hieman välillä oli vaikea hahmottaa kaikkia kertojia, heitä on niin paljon. Kailla on työhuone maalaamista varten Kaapelitehtaalla. Johanneksen isä tekee "kasvatusyrityksiä", vaikka poika tuntuu fiksulta ilmankin. Hänellä on muun muassa suunnitelmia ja taitoa analysoida itseään ja kavereitaan.
"Kailla on aina ollut monimutkaisemmat välit Bambiin kuin meillä muilla. Se piti silloin alkuun Bambiin etäisyyttä ja hangoitteli epäluuloisena vastaan. Se sanoi, että jos tykkää niin monesta ihmisestä kuin Bambi, ei tykkää oikeasti kenestäkään. Sitten yhtenä kännisenä iltana se sai Bambin itkemään ja sitä seuranneen selvittelyn myötä Kaikin liittyi meidän onnelliseen kuhnureiden hoviin."
Vanhempia tavataan harvoin ja nopeasti. Joskus on pakko, kun on rahan tarve tai joulu. Helena ei jaksaisi enää "yhtään vaivaantunutta sukulaista sanomaan, että olen varttunut kauniiksi ja mitenkäs se koulu menee." Ristinollaa pelaillessa:
"- Tänä jouluna musta ei enää tuntunut samanlaiselta kuin ennen, yritän muotoilla tunnettani Petterille. - Niin kuin jotakin olisi hävinnyt joulusta. - Tervetuloa joukkoon, mulle toi tapahtui kaksitoistavuotiaana, Petteri irvii ja tekee voittorivin. - Sitä kutsutaan kasvamiseksi. Läimäytän sitä vihkolla."
Saan kiinni tuosta kiihkeästä elämänvaiheesta nopeasti vaihtuvine tunnelmineen. Tutut paikat ja ilmiöt kaupungilta nostavat tuttuusastetta. Ysärin puolivälissä oli vielä olemassa Lepakko, puhelinkoppeja ja harvalla kännykkä. Kallion ja Punavuoren baareissa notkutaan, penkkariajellaan kuorma-autoilla ja kärsitään perheen järjestämät ylioppilasjuhlat. Päihteitä käytetään todella paljon, myös alkoholia vahvempaa: en tiedä, miten todellisuudessa lukiolaiset juhlivat tuolloin. Eikä ilman tragedioita selvitä, sen verran kuohuu yli. Toivoniemi on koonnut paljon tavaraa samoihin kansiin. Elokuvaohjaajana tunnetun Toivoniemen esikoinen on elävä ja lämmin nuoruuden kuvaus.
Kenelle: Nuoruutta kaipaaville, lukiolaisille, nostalgikoille, realismin ystäville.
Muualla: Useat kertojat ovat kirjassa vahvuus ja haaste, sanoo Kirjakaapin kummitus.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti