sunnuntai 19. kesäkuuta 2022

Paula Havaste: Laahus

Paula Havaste on taitava luomaan historiallisia naishahmoja, jotka opettavat lukijalle paljon menneestä mutta myös liikuttavat ja vievät vastustamattomasti mukanaan. Järjen ja tunteen yhdistelmä toimii tehokkaasti. Nyt päähenkilö on 1500-luvun lopulla elävä rutiköyhän perheen tytär Reeta. Ruokaa ei riitä kaikille, joten tyttö laitetaan pikkupiiaksi Turkuun, onhan hän jo pitkälle toisella kymmenellä. Reeta riemastuu, vaikka jännittää: saisi nähdä "suuria tupia ja paljon ihmisiä, ja jos mennessä laivalla tähystelisi tarkkaan, ehkä näkisi merenneidon. Tai itsensä Ahdin!"

"Reetan iloinen odotus ei tarttunut äitiin. Tämä huokaili usein sillä aivan erityisellä tavalla, josta Reeta heti tiesi mistä on oli kyse. Hän huokasi kuuliaisesti äidin kaikuna, ja silloin äiti pyyhkäisi Reetan hiuksia ohimennen. Kosketus oli harvinainen ja tuntui hyvältä, ja Reeta yritti olla hymyilemättä, sillä äidin mielessä oli tuolloin murhe."

Eihän siinä hyvin nuorelle tytölle käy, kun joutuu kaupunkiin isäntien armoille. Jotain särkyy Reetan sisältä. Kotiin palattua eno tulee hakemaan häntä avuksi omaan huusholliinsa, mutta enolla on matkalleen toinenkin tarkoitus. Kapinahenkeä lietsotaan. Nuijasodaksi myöhemmin nimetty taistelu tekee tuloaan. Syyn siihen kertoo eno Reetan isälle, joka ei hyväksy moisia kumouksellisia lainkaan. 

"- Aika monessa kylässä on oltu tyytymättömiä linnaveroon, eno tokaisi. - Tästäkin tuvasta on maksettu veroja sellainen määrä, että olisitte niillä rahoilla voineet ostaa vaikka härkäparin. On vääryys, että veroja kannetaan niin ankarasti. Venäjän sota on ohi, mutta yhä vain kerätään samat verot. Isä mulkaisi enoa. - Kuninkaan käsky. - Vaan ei ole kansalle hyväksi sellainen käsky. Linnaleiriä varten verot piti kantaa, sen varalta, että sotajoukot joutuvat puolustamaan meitä idän vihulaista vastaan. Mutta rauha on tehty! Ja tokkopa on kuninkaan tiedossa, kuinka Fleming tahtoo pitää täydet sotajoukot valmiudessa kaiken varalta."

Ja niin käy, että enon matkassa Reeta joutuu tai pääsee näkemään kapinan tapahtumia läheltä, tapaa jopa itsensä Jaakko Ilkkaisen. Ei ole tytön elämä helppoa edelleenkään, jatkuvaa raatamista ilman mukavuuksia. Reeta löytää itsestään kykyjä, joilla hän pärjää ankarassa porukassa: ajatella, että nainen oppii ajamaan härkiä! Varsinainen taistelu hengen edestä käydään, kun kuninkaan huovit hyökkäävät, lyövät ja listivät kapinallisia armotta. Reeta joutuu pakenemaan ystävänsä Hannon kanssa talvipakkaseen ja luonnon armoille. 

Tarina muistuttaa lukijaa paitsi historiasta ja naisen asemasta siinä, myös siitä, miten heikko ja haavoittuvainen ihminen on, jos edes perustarpeet eivät täyty. Täysi vatsa, lämmin nukkumapaikka ja riittävä lepo ja uni ilman väkivallan pelkoa ovat asioita, joita ei osaa arvostaa tarpeeksi, ennen kuin ne menettää. Ymmärrettävästi resonoi nykyajassa moneen, ehkä siksikin kirja kosketti. Se ei kaunistele jos ei mässäilekään, vaikka luonnollisesti lajityypin ehdoilla tarinaa kuljetetaan. Ehtaa historiallista draamaa ammattitekijältä. Luen innolla jatkoa Reetan tarinaan, kun sitä tulevaisuudessa ilmestyy.

Kenelle: Historiallisten romaanien ystäville, sodan kauhuja pohtiville, esiäitien elämästä kiinnostuneille. 

Muualla: Historiasta pitäville todellinen helmi, sanoo Kirjasähkökäyrä.

Paula Havaste: Laahus. Gummerus 2022. 

6 kommenttia:

  1. En ole ikinä lukenutta Havasteelta mitään, ehkä voisi joskus kokeilla. Häiritsee kyllä tuo kansikuva, minusta se ei väreineen ollenkaan kuvaa tätä kirjaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin samaa mieltä. Mutta markkinointi lienee eri mieltä, pitää olla hempeää ja nättiä, vaikkei sisältö sellaista ole. Myy paremmin? Reeta toki on nätti nuori tyttö, mutta kuvitus voisi olla muutakin kuin ilmeinen söpöstelty nätin tytön kuva, kansainvälisestä kuvatoimistosta hankittu. Nuija sentään on kuvattu takakannessa, sille pisteet. Eräs kirjailijaystäväni kertoi, että kirjaan, jossa puhuttiin pitkän mustan tukan omaavasta synkästä goottitytöstä, tuli kansi, jossa oli iloinen likka punertavissa vaaleissa kiharoissa. Tässä tapauksessa sentään kirja on luettu kantta suunnitellessa, uskon. Ja senkin, että kaupassa myy ihmiskuva kannessa, oli se oikeannäköinen tai ei. Särmää saisi silti olla rohkeasti enemmän, ettei tarvitsisi kansia piilotella.

      Poista
    2. Näinpä! Mutta sellainen kansihan sitä laitetaan, joka myy. :/

      Poista
  2. Oi miten kauniisti kirjoitit kirjasta. Tykkäsin tosi paljon tästä tarinasta. Julmaa aikaa tytöille ja naisille. Minusta tuo kansikuva sopi tosi hyvin kirjaan. Siinä on päähenkilö ja hänen lapsensa. Tosin kansikuva aukeaa vasta, kun on lukenut kirjan tarinan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Silmiä avaava tarina. Kansikuva, no, vähän turhan hempeä minusta...

      Poista
  3. Julmaa on, tuo elämä, ei siis sinun kirjasi tällä hetkellä.

    VastaaPoista