Idiootin päiväkirja

Nimi ainakin kolahti heti Marjo Heiskasen viime vuonna ilmestyneessä Idiootin päiväkirjassa. Kolahti se muutenkin: uudenlaista kirjoittamista, hauskaa, älykästä ja monitasoista, tässä ajassa.

Tarina kertoo kahdestaan elävästä äidistä ja esiteini-ikäisestä pojasta. Vaikka he ovat välillä kaukana toisistaan sekä fyysisesti että henkisesti (ja haluaisivat varmaan välillä olla vieläkin kauempana), suhde on luja. Poika, Nisse, on pääosassa. Hän on nokkela koululainen, joka inhoaa kumppareita koulussa mutta riemuitsee huomatessaan, että isän mökille, jonne on pakko mennä viikonlopuksi, saa wlan-yhteyden. Hän saa uhmakohtauksia ja on kohtuuton, kuten lapsen pitääkin. Silti hän liikuttavasti, ja samoin lapselle ominaiseen tapaan, kantaa kovasti huolta Maisa-äidistä, koska tietenkin huomaa, kun äiskällä ole kaikki kunnossa. Selvästi he kuitenkin ovat eri sukupolvea ja lapsi ja vanhempi, eivät onneksi trendikkäästi ”kavereita”. Molemmilla on omat juttunsa, kipeät kohtansa ja inhokkinsa.

Äiti on sekopäinen välillä, mihin saadaankin selitystä myöhemmin kirjassa: suru saa sekoamaan. Poika on SYK:n oppilas ja huippuälykäs, jopa niin, että Jarmo Papinniemi mietti omassa arviossaan uskottavuutta. Mahtaako noin teräviä teinejä olla olemassakaan? Vastaus: On niitä. Jos ei yksi yhteen samoissa asioissa kuin Nisse, niin teräviä kuitenkin. Myös kahden eri kertojan omilla kielillä kuvataan sukupolvien eroja. Nissen blogissa tekstiä leikitetään ja sanoja kehitellään. Äidin suorat tekstiosuudet ovat tylsempiä ja kumma kyllä jotenkin epäuskottavampia, vaikka kirjoittaja on itse Maisan ikäinen. Ehkä kirjoitustyö vaati enemmän paneutumista Nissen kohdalla tai mistä johtunee, mutta pojan puhe on aidompaa, ehkä vähän kirjallista sekin, mutta silti hersyvää. En tätiperspektiivistä osaa arvioida kielen katu-uskottavuutta, mutta tuttavuudesta jäi virkistynyt mieli. Ja Nisselle jäi toivomaan kaikkea hyvää aikuiseksi kasvamisessa.

Marjo Heiskanen: Idiootin päiväkirja. Siltala 2009