Jos Anne Enrightin irkut jäivät vieraiksi, täysin toista laitaa edustaa Anne Tyler. Hänen kirjoistaan löytyy pilvin pimein hahmoja, joiden ajatteluun ja olemiseen on helppo samaistua ja jotka herättävät sympatioita yrityksillään selvitä elämän koukeroista omalla tavallaan.
Kuten kotirouva, joka kyllästyi näkymättömyyteensä perheessä ja hävisi, katosi − vähän vahingossa tosin. Tai kolmikymppinen mies, joka auttaa kaikkia, joskus jopa salaa, mutta pitää itseään pahana poikana. Tai matkakirjoja työkseen kirjoittava herrahenkilö, joka inhoaa matkustamista. Hän on tuttu myös William Hurtin esittämänä elokuvassa Onnellinen matkamies.
Toistuvana teemana onkin uusi suunta tai menneisyyden uudelleen arviointi, johon henkilö pakotetaan jonkin ulkoisen tapahtuman kautta. Tapahtumat eivät välttämättä ole suuria ja dramaattisia, vaan yhden ihmisen elämän mullistavia. Tyler jättää johtopäätökset ja arvioinnit henkilöistään ja heidän tekemisistään lukijan omaan harkintaan ja luo puitteet kertomukselle lämminhenkisesti, jopa arkisesti. Kirjat päättyvät johonkin ratkaisuun, mutta silti jää mukavasti tunne, että tässä ei ollut kaikki. Saimme seurata vain pätkän näiden henkilöiden elämää.
Uutuus, Nooan kompassi, kertoo vanhenevasta miehestä, joka yrittää sopeutua eläköitymiseen, mutta se osoittautuukin olevan haasteista pienin. Pinnalla pitäisi kuitenkin pysyä, kuten Nooankin aikoinaan. Uusia, yllättäviäkin näkymiä kuitenkin avautuu elämään, jonka mies jo luuli olevan ”paketissa”. Oma rooli miehenä, isänä ja isovanhempana on mietittävä uudestaan. Hieman vakavaa, kuten jo edellinenkin Tyler, Amerikan lapset. Nämä eivät kosketa huumorillaan kuten kirjat tuotannon alkuvaiheissa, mutta varmaa, uskottavaa ja koskettavaakin kerrontaa, kuten oli lupa odottaakin.
Anne Tyler: Nooan kompassi. Otava 2010. Suomennos Jaana Kapari-Jatta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti