Maria Kalliot koukuttivat aikoinaan pahasti: kirjat piti lukea ahmimalla, siltä istumalta. Häivähdys vanhaa lumoa löytyi uusimmastakin, teksti soljui mukavasti ja uskottavasti, mutta pari asiaa häiritsi pääsyä tarinan vietäväksi.
Kirja pureutuu vaikeaan aiheeseen, maahanmuuttajien asemaan. Pala taitaa olla liian suuri haukattavaksi. Dekkaria lukiessa kun odottaa jonkinlaista siistiä paketointia ja loppuratkaisua, joka päästää lukijan piinasta. Maria selvittää tuttuine kollegoineen maahanmuuttajatyttöjen katoamisia. Yksittäiset kohtalot suurin piirtein selviävätkin, mutta itse iso kysymys, kulttuurien törmäys ja sen monet syyt ja seuraukset, jää ahdistamaan. Kysymysmerkkejä nousi, ongelmia virisi. Niin Espoosta kuin maailmaltakin. Koska näin isoja asioita ei tietenkään kirjassa ratkaista, ei kirjan loppukaan suonut helpotusta ja huokausta, jäi keskeneräinen olo. Ainakin teksti sai miettimään monikulttuurisuutta, jos se oli tarkoitus. Dekkarirakenteena hankala, lukijalle epäpalkitseva.
Toinen vaivaannuttava tekijä on Maria Kallio itse. Johtuneeko siitä, että lukija on jo ehtinyt vieraantua hänestä viime vuosina, kun on tavattu harvemmin, mutta seestynyt versio järkytti: onko Mariasta tullut sovinnainen espoolaisrouva. Joka tuntuu tekevän kaiken varmasti ja oikein. Kuvituksessa voisi pian käyttää sädekehää. Toivottavasti särmä ei kokonaan tylsy ja persoona katoa, jos ja kun sarja jatkuu. Maria Kallio on kuitenkin parasta Lehtolaista, ei hänestä kannattaisi luopua.
Leena Lehtolainen: Minne tytöt kadonneet, Tammi 2010
Sain uusimman Lehtolaisen lainaksi - mikä on suurta herkkua täällä- Maija oli ostanut sen juuri ennen lomalta lähtöään ja bongasin kirjan sattumalta eilen hänen kirjahyllystään. Illalla aloitin ja jännityksellä odotan tätä lukuelämystä.Kiitos kirja-arvostelustasi - se antaa ihan uudenlaisen, tuoreen näkökulman lähestyä kirjaa. Palaan asiaan - nyt ei enää harmita, että asun täällä (kun olen lukenut blogejasi niin on monta kerta tullut mieleen..että tahtois mukaan kulttuurisi pariin) - kunhan pääsen Marian kanssa vauhtiin.
VastaaPoistaRaija
Vauhtisi tuntien kirja on varmaan jo luettu, mitä sanot siitä? Onhan se kuitenkin Maria Kallio, eikö?
VastaaPoistaNo niin:nyt Kallio kahlattu! Enää ei jaksa edes ahmia- :)?! Jouduin lukemaan pätkissä, mikä harmitti - mutta ei sitten loppujen lopuksi haitannut lukunautintoa. Kallio on entisensä - joskin ikää lisää saanut. Sitä se ikä teettää - itsekullekin, Miten MK jäisi siitä paitsi? Toisaalta pidin realismista myös Marian kohdalla - tunnistin tätä omaa keksi-ikäistyvän arkea, vuosien myötä kiihkein 'anarkismin' peitsi taittuu/tylsyy. Varsinainen dekkaridekkari tää ei kyllä ollut - enemmänkin nyky-yhteiskuntaan kantaaottava ja asioita esille tuova. Arkea - katsoin sitä ehkä enemmänkin tän maan näkökulmasta, vasta täällä olen itse 'huivipäisen'kansan kunnolla kohdannut. Mielenkiintoinen anekdootti minulle oli tämä Ulrike, saksalainen kollega. Pohdin Lehtolaisen motiivia sijoittaa tarinaan saksal. nainen - viittuksen kielitaitoon jne. Lehtolaista on käännetty paljon saksaksi - en välttynyt ajatukselta, että "kosiskeleeko" tän maan lukijoita? Pienikin viittaus on viittaus...tuo tarinan lähemmäksi ns. omaa kulttuuria. Mutta joo, ei parasta Kalloita minunkaan mielestä - silti en Mariata vielä eläkkeelle laittaisi...tahtoo vielä tavata!
VastaaPoistaRaija