Kevyt, kevyempi, Kajsa

Pidin kovasti Kajsa Ingemarssonin Matkalaukkumorsiamesta: raikas, hauska, viihdyttävä, uudenlainen. Sen jälkeiset Ingemarssonin kirjat ovat menneetkin sitten eri suuntaan, ei eteen- vaan ylöspäin: Kohtalonpyörän jälkeen minua kiusasi mielikuva, että jos kirjat vielä tästä kevenevät, ne nousevat kohti taivasta kuin valkoinen savukiehkura ja puff, lopulta häviävät näkyvistä…

Toiveikkaana tartuin uutuuteen, joka yli 500-sivuisena vaikutti tömäkältä ”lukuromaanilta” (whatever that means). Se oli kyllä aiemmista poikkeava, mutta painoa siihen oli tuotu sivumäärän lisäyksen ohella enemmänkin tuotesijoittelulla ja kummallisilla luetteloilla kuin viihdyttävyydellä tai juonenkäänteillä. Vaate-, meikki- ja muita brändinimiä pudotellaan häiritsevän paljon, jopa päähenkilön lakanoiden merkki mainitaan. Samoin hänen jääkaappinsa sisältö tai vaikkapa ostoslistat luetellaan yksityiskohtaisen tarkasti.

Product placement ei varmasti ole sattumaa, kuten tuskin sekään, että päähenkilön, kirjailija-Stellan kustantamolla on sama nimi kuin eräällä göteborgilaisella mainostoimistolla. Olin huomaavinani myös muita mahdollisia sisäpiirin vitsejä: vaikkapa se, että kirjassa mainitaan joukko ruotsalaisia kirjailijoita, joista ainakin osa on oikeita, esimerkiksi eräs, joka on kirjoittanut 9 dekkaria ja kymmenettä, sarjan päättävää osaa odotetaan. Kuinka ollakaan, aivan sama tilanne on Stellalla – hänkin sattumoisin kirjoittaa kymmenettä, sarjansa päättävää romaania.

Ingemarsson pyrkii parodioimaan viihderomaaneja antamalla Stellan kirjoittaa sellaista – tietysti ”syvällisesti” kirjailijan omaa peilaavaa tarinaa – ja lukija saa seurata myös kuvitellun kirjan edistymistä juoksuttamalla sen tekstiä omansa sisällä: mutta parodia on tässä liian lähellä todellista kirjaa toimiakseen. Viihderomaani parodioi viihderomaania. Eivätkä kumpikaan ole hyviä.

Kyllähän kirjan ajankuluna ja -kuvana ja yleisestä mielenkiinnosta luki, eikä yllätyksiä tule kuvioon ”pettynyt nainen löytää tosirakkauden yllättävästä paikasta”, muodikas puumaelementtikin on mukana, mutta viimeiset 60 sivua tuntuivat jo tuskallisilta – sen verran ja reilumminkin olisi helposti voinut editoida pois ja saada paketista tiiviimmän. Nyt jäi lähinnä hämmentynyt olo, luinko jotain kaupallista blogia vai romaania, vai mikä tämä oli?

Kajsa Ingemarsson: Vettä vain. Otava 2010