Tinaharkko

Sakari Kirjavaisen Tinaharkko on hyvä kirja. Se on sujuvasti soljuva tarina Japesta, joka kasvaa lapsesta aikuiseksi: lapsuus 70-luvulla Mellunmäessä on pääosassa, mutta ei häiritsevän nostalgisesti, vaan mukavan kuvailevasti. Samalla kerrotaan itäisen Helsingin kehityksestä, metro- ja kauppakeskussuunnitelmineen.

Tuli mieleen Joel Haahtela; ei yhtä kuulaan kaunista tekstiä, mutta jotain samaa näissä on. Älykkään oloista ja lukijalle helppoa, mikään ei häiritse eikä töki. Tosin se ei myöskään jätä suurta tunne- tai muistijälkeä. Lapsuusosuus on paras ja tarkimmin kuvattu, aikakauden kuvauksena toimii hyvin. Aikuisuudesta lukeminen ei niin kiinnostanut, joten loppu jäi vähän varjoon.

Jappe on vaatimattomista oloista, mutta niin oli suuri osa ihmisistä siihen aikaan, ennen tavarataivaan räjähtämistä. Leluja löytyi vaikka metsästä, ja lapset käyttivät aikaa pihoilla ja lähimaastoissa ilman aikuisten jatkuvaa valvontaa. Pojannappulat keksivät aina jotain vaaralliselta kuulostavaa puuhailua, ja rahapula sai tekemään monenlaista, isonakin. Pojan, sittemmin miehen, tekemisiä ja tuntemuksia kuvataan kivalla tavalla koruttomasti ja aidonoloisesti.

Kannen kuvavalintaa en ymmärrä; käytetyt kengät, kuinka kulunut fraasi, eivätkä kengät mitenkään liity itse kertomukseen. Miksei hyödynnetty kuvia ja retromaisemia 70-luvun Helsingistä, näistä olisi saanut herkullisia näkymiä ja lukija viety saman tien oikeaan aikaan ja paikkaan.

Sakari Kirjavainen: Tinaharkko. Johnny Kniga 2011.