Maine

Kuvittelenko vain, vai suomennetaanko saksalaista nykykirjallisuutta entistä enemmän: eteeni osui jälleen kiinnostava opus. Daniel Kehlmanilta on aiemminkin julkaistu yksi kirja suomeksi, mutta nyt luin tämän vuoden suomennossatoa.

Ja hekottelin: Maine on hauska ja fiksu kirja. Se koostuu kieli poskessa kootuista kertomuksista, jotka liittyvät toisiinsa jonkun henkilön kautta, eivät juonellisesti. Ilkeän ironisesti kirjailija esittelee henkilöidensä heikkouksia. Piikit ovat teräviä, mutta lukija saa nähdä myös asioiden huvittavan puolen. Kirjailija jakaa auliisti myös elämänviisauksia. Jutunjuuri on sitä tavallista: sählinkiä rakkaussuhteissa, työelämässä, matkoilla, mutta tiukasti reaalimaailmaan ei juututa.

Kaikki tarinat eivät naurata. Vaikuttavin oli matkatoimittajan idänmatkasta kertova juttu, joka jäi karmimaan selkäpiitä pitkäksi aikaa. Voisikohan oikeasti käydä näin…

Yksi päähenkilöistä on kirjailija, ja häneen on saattanut tarttua jotain kirjan kirjoittajasta itsestään. Kuten läpikotainen kyllästys vastata toistuvaan kysymykseen siitä, mistä kirjailija saa ideansa.

Kirjan rakenne sopii tyyliin, ihan tavallinen sekään ei ole. Kertojaminä alkaa välillä puhua suoraan lukijalle. Ja viimeisessä luvussa lukijaa testataan: osaatko jo tunnistaa, miten tutuksi tulleet henkilöt toimivat. Etsi viisi virhettä… Selityskin annetaan.

Parhaita lukemisen hetkiä ovat ne, jolloin kirja onnistuu yllättämään, jopa ällistyttämään. Rouva Agathe teki sen - ällistysastetta tosin nosti kirjailijan yhteydenotto - mutta niin teki tämäkin, vaikkei aivan yhtä vahvasti.

Daniel Kehlman: Maine. Tammi 2011. Suomentanut Ilona Nykyri.