Nelikätisen soiton mahdottomuus

Stefan Moster on tuttu suomalaisen kirjallisuuden Saksan-viennin kärkenä: hän on tehnyt paljon töitä asian eteen ja ennen kaikkea saksantanut kymmeniä kirjoja, joista osaa on myyty Saksassa enemmän kuin Suomessa. Hannu Raittila, Petri Tamminen, Kari Hotakainen, Matti Rönkä, Jari Tervo… lista on vaikuttava.

Nyt saamme lukea suomeksi hänen ensimmäisen oman romaaninsa, joka julkaistiin Saksassa 2009. Hesarin mukaan kirja sai siellä paljon kiitosta. Uskon, että suomalaisetkin pitävät tästä, he jotka paljon lukevat ja kaipaavat älyllistä fiktiota, fiksua ja monitahoista romaania. Kirja ei ole kevyt välipala, mutta ei myöskään raskas, vaan enemmänkin täyteen ladattu, merkityksellinen.

Kirja kertoo psykologi-äidistä ja hänen aikuisesta pojastaan, jotka joutuvat samalle loistoristeilijälle töihin, toisistaan tietämättä. Yksinhuoltajana äiti kokee pojan itsenäistymisen vahvasti, mutta pesästä lento ei ole pojallekaan läpihuutojuttu, kuten hän huomaa. Eroa ei voi tehdä repäisemällä, heittämällä menneisyys pois käytetyn laastarin tavoin.

Maailma, jossa liikutaan, on Saksa yhdistymisen jälkeen, mutta vielä idän ja lännen erot selkeästi mukana ja muistissa. Äidin menneisyys Itä-Saksassa vaikuttaa myös pojan elämään, absurdistikin, mikä kuvannee mennyttä aikaa hyvin. Nykyisyyttä silti eletään: viranomaisvalta ja laittomat maahanmuuttoyritykset ovat kipeästi tätä päivää, jos kohta muistuttavat DDR-ajoistakin.

Perheen ja yhteiskunnan muutosten lisäksi kolmas iso teema kirjassa on musiikki. Molemmat harrastavat musiikkia, jopa ammatiksi asti. Kirjailija tuntee alan erittäin hyvin, tämä lukija ei, joten hienouksia jää varmasti oivaltamatta. Musiikki toimii yhdistäjänä, mutta myös vertauskuvana: äiti tarvitsee nuotteja, poika osaa improvisoida.

Kirjailijan puoliso Helen Moster on tehnyt suomennoksen, joka on varmasti paras mahdollinen, onhan hän miehensä paras asiantuntija, kokenut kääntäjä ja kirjailija itsekin. Kirjassa puhuvat äiti ja poika vuorotellen, joten perspektiiviä saadaan eri-ikäisyyden myötä. Koska tämä on esikoiskirja, en osaa sanoa, onko äidin käyttämä hieman vanhahtava kieli henkilöhahmolle luotu vai kirjailijalle itselleen ominainen tyyli. Attitydit ja ekstreemit hieman yllättivät, mutta toivat persoonallisuutta. Teksti on, kuten sanottu, täyttä, joskus jopa ärsyttävän tarkkaa, kun asia, tunne tai havainto selitetään perin pohjin. Lukijaa ei ole tarkoituskaan päästää helpolla, silmäilemällä ei tätä kannata lukea.


Jännite pysyi hienosti loppuun saakka: veikkailin, saako kirjailija tuotua äidin ja pojan väistämättömään kohtaamiseen laivalla niin, ettei tunnelma lässähdä. Saa, erinomaisesti. Se oli ehkä kirjan huippukohta, johon koko alku tähtäsi ja jota loppu selitti.

Kirjailijan toinen romaani on jo ilmestynyt Saksassa, toivottavasti tulossa suomeksikin.

Stefan Moster: Nelikätisen soiton mahdottomuus. Siltala 2011. Suomentanut Helen Moster.