Elävää kuvaa

torstai 10. marraskuuta 2011

Metsäjätti

En sitten päässytkään Finlandia-ehdokasta kommentoimaan, mutta silti Miika Nousiaisen uusinta odotin kovasti. Sen verran jo tiesin, että kyseessä on aiempia astetta vakavampi tarina, joka pohjautuu kirjoittajan omiin lapsuuden ja nuoruuden kokemuksiin.

Juuri näin
on. Ikävän ajankohtaiseksi kirjan tekevät tuoreet uutiset paperitehtaiden sulkemisista ja maan suuresta yt-neuvottelujen määrästä. Nousiainen on sanonut Metsäjättiä esikoiskirjakseen, joka nyt sattui tulemaan vuorossa vasta kolmantena. Tarina kertookin elävästi nuoren, tehdaspaikkakunnalta pääkaupunkiin muuttaneen miehen tarinaa, jossa työn ohella tärkeitä asioita ovat perhe ja kaverit. Niin elävästi, että monet tapahtumat perustuvat tosielämään, kaverin pikkuveljen lasten toivekonserttiin soittoa myöten, talouden käänteistä puhumattakaan. Juonenkulku siis tuntuu erittäin aidolta, ja pikkupaikkakunnalle ominaiset piirteet näkyvät suorastaan surullisen hyvin.

Päähenkilö Pasi on edennyt urallaan pitkälle, tehnyt uraa ulkomaillakin, ja joutuu nyt saneeraamaan lapsuudenmaisemiensa paperitehdasta. Tilanne, jossa tunteiden ristiaallokolta ei voi huippuammattilainenkaan välttyä.
Toinen kertoja on Janne, Pasin lapsuudenystävä, joka on jäänyt kotiseudulleen, tehtaaseen töihin. Janne on Pasin tavoin fiksu, mutta kehnolla itsetunnolla varustettu, ja siksi jättänyt käyttämättä monia mahdollisuuksia. Ympäristö ei kannustanut opiskeluun tai etenemiseen − sekin pieneltä paikkakunnalta tuttua.

Kirja on Pasin kasvutarina, jossa on pääosin myönteinen, eteenpäin katsova vire. Nousiaisen tapa nähdä asiat humoristisessa valossa ja letkeä sanankäyttö tuovat kirjaan keveyttä. Ja elämäähän tämä on, sitä itseään: ikävyyksistä huolimatta on nähtävä hyvää ja jaksettava eteenpäin. Kaikki eivät tietenkään jaksa.

Pidin kirjan ideasta ja tyylistä, siihen on helppo mennä mukaan. Tapahtumat ja ympäristö ovat niin tosia ja tuovat mieleen omia muistoja. Nauraakin saa, rännikiekot sun muut poikien keksinnöt hihityttävät. Syvällisiä yllätyksiä tai viiltäviä analyyseja ei se tarjoa, koska tosiaan eletään kuviossa, joka on valitettavan arkipäiväistä: pieni ihminen markkinoiden armoilla. Eivätkä henkilöt eivät ole yhtä uskottavia kuin puitteet, Pasi ja Janne vaikuttavat vähän liian täydellisiltä rooleissaan ollakseen totta. Heti moitin itseäni liiasta skeptisyydestä − miksei yrityssaneeraaja voisi olla empaattinen ja miksei tehdasduunarin kynä voisi vuodattaa terävää analyysiä taloustilanteesta lehtiartikkeliksi asti. Niin, miksei?

Muut henkilöt ovat kirjaimellisesti sivuhenkilöitä. Tehtaan luottamusmies on yksi tärkeistä, kuten tässä aiheessa pitääkin. Pasin vaimo jää etäiseksi, kummalliseksi huonekalujen kerääjäksi, vaikka alussa hänet esitellään fiksuna opiskelijana ja sittemmin vaativaa rahoitusalan uraa tehneenä nuorena vaimona.

Ystävyys on yksi tärkeä teema, niiden ilmeisimpien ohella: onko yrityksellä velvoitteita tai edes kasvoja tekijöitään kohtaan. Ja mitkä ovat miehelle ne oikeasti tärkeät asiat. Kuten Tuomas Vimman Raksa, tämä kiinnostaa kuvauksena työelämästä ja ihmisten (miesten) suhtautumisesta rahaan ja työhön; fiktiivistä tai ei, kertoo jo aiheenvalinta ajasta ja arvoista. Metsäjätti ei kuitenkaan ruoski ketään, vaan on melko kiltti kirja, joka keskittyy enemmän menneen muisteluun ja miehen aikuistumiseen kuin talouselämän analyyseihin tai sen pohtimiseen, miten irtisanotut lopulta pärjäävät.

Miika Nousiainen: Metsäjätti. Otava 2011.

2 kommenttia:

  1. Tämä liittyy siihen samaan keskusteluun, mitä maintsit F-ehdokkaiden historiateemoista: miehet kirjoittavat tänä syksynä yhteiskunnasta ja taloustilanteesta, naiset historiasta, kun pahasti kärjistetään. ;)

    VastaaPoista
  2. Hyvä yhteenveto, teinkin tästä oman postauksen vielä!

    VastaaPoista