Elävää kuvaa

keskiviikko 4. tammikuuta 2012

Kalanpelastaja

Voi Monique-parkaa! Hänellä ei mene hyvin. Miesystävä jätti, kirjailijan työt ja rahat ovat vähissä ja kalat kuolemassa. Koska elämä syntyi meressä, kalojen kuoleman myötä tulee maailmanloppu. Tämän järkeiltyään hän ryhtyy pelastamaan kaloja. Mielen järkytyksellä saattaa olla osuuteensa asiaan, katsanto ei ole selkein.

Nyrjähtänyt chick-lit, mainittiin jossakin blogissa osuvasti, kirjassa on tosiaan bridgetjonesmaista mokailua ja säntäilyä hullusta tilanteesta toiseen, mutta hullu on tässä hullu sillä huonommalla tavalla. Moniquen ratkaisu selviytyä eteenpäin on keskittyä kaloihin ja niitä koskeviin seminaareihin, joissa hän kiertää puhumassa ja tutustuu kalatieteilijöihin. Jotenkin hän sotkee asiansa, tulee lainanneeksi jopa toisen ihmisen henkilöllisyyttä. Lopulta hän uskoo olevansa jonkinlainen opetuslapsia vailla oleva messias, sanomanaan maailman pelastaminen. Ja on lähdössä Greenpeacen valtamerialukselle vapaaehtoiseksi.

Monique on
hyvin yksinäinen nainen, joka ei pidä ihmisistä - ehkä juuri siksi kylmät kalat kiehtovat. Ihmisiä hän ei osaa lukea eikä havainnoida. Yöt ovat vaikeita, täynnä painajaisia. Päivisinkin hän näkee merkkejä ja ilmoituksia. Viitteitä mielenterveyden horjumiseen on ripoteltu pitkin matkaa, mikä tuo tarinaan mustansynkkää sävyä. Joskus vaikkapa jokin ruumiinosa saattaa toimia hänen itsensä huomaamatta. Fyysiset tuntemukset ovat muutenkin hänelle tärkeitä. Ja vesielementti, siitä hän ei pääse yli.

Kirja karmii välillä selkäpiitä, mutta on usein hullun hauska. Moniquella on mainioita mietteitä, eikä hän epäröi toimia vaistonsa varassa. Hän elää omassa maailmassaan, omassa päässään, yrittää räpiköidä eteenpäin. Uskotteko, että kalat pelastuvat, tai edes niiden pelastaja? Miten käy lukijalle? Ainakaan hän ei ole ihan varma, uskaltaako nauraa vai pitäisikö vaipua surkutteluun.

Kirjailijan tyyli on tuttu jo kirjasta Nuku! Joka oli myös sekoitus mielen kummallisuuksia ja yksinäisen naisen elämää kovassa maailmassa.

Arvio löytyy myös mm. Sivulauseista ja Sinisen linnan kirjastosta.

Annelies Verbeke: Kalanpelastaja. Avain 2011. Suomentanut Mari Janatuinen.

3 kommenttia:

  1. Minäkin luin tämän (marraskuussa, heti kirjamessujen jälkeen) enkä vieläkään tiedä, että pidinkö kirjasta vaiko en. Sen tiedän, että Verbeke kirjoittaa ihan omalla tavallaan.

    VastaaPoista
  2. Minua kiinnosti tämä jo aiemminkin, nyt vielä vähän enemmän!

    VastaaPoista
  3. Juuri niin Katja, erittäin persoonallinen kirjoittaja Verbeke on! Jää tuollainen vähän hämmentynyt olo. Erja,arvostaisit varmaan omintakeisuutta mutta muuten vaikea sanoa, pitäisitkö tästä.

    VastaaPoista