Elävää kuvaa

tiistai 10. tammikuuta 2012

Siipienkantamat

Mahtavaa tehdä Jussi Valtosen kaltaisia löytöjä. Kirjailijanimi ei ollut minulle tuttu, ennen kuin blogeista sen nappasin. Olen aivan myyty: näin terävää, todellista ja jatkuvasti yllättävää tarinaa tapaa harvoin.

Kirja kertoo keski-ikäisestä Juhanista, äidinkielen opesta, joka rakastuu oppilaaseensa. Juhanilla on taipumusta vaipua synkkyyteen ja yksinäisen, paljon (liikaa) ajattelevan ihmisen tavoin käpertyä omaan maailmaansa. Takana on avioero, vanhasta koirastakin on luovuttava, eivätkä ihmissuhteet ota onnistuakseen. Fiksuna kaverina hän kyllä tajuaa, mikä olisi hyväksi, ja yrittää tehdä asioita ”oikein”. Suhde alaikäiseen oppilaaseen ei tietenkään sitä olisi, siksi ihastuminen on ongelma.

”Yksinäisyyteen auttaa se että tapaa muita ihmisiä.” Näin neuvoo lääkäri, jolle Juhani menee, kun rintaa puristaa. Ja tekee työtä käskettyä. Mutta ihan helposti asiat eivät suju. Mielialalääkettä tarjoillaan, kun ruoka ei maistu. Pitäisi kuulemma etsiä tilaisuuksia tavata ”luontevasti” (eli Juhanin käännöksenä ”vaikuttamatta säälittävältä”) uusia ihmisiä.

Hän yrittää minglata ja joutuu juhliin, jossa osallistujat ovat häntä nuorempia: ”Tuon minäkin muistan: kaikki on vasta alkamassa, mitään ovia ei ole peruuttamattomasti suljettu. Elämä on muka vielä edessä, tavallaan onkin. Naisten puhuvat lapsistaan, syntymättömistä ja jo lattialla mönkivistä, miehet projekteistaan, vasta käynnistetyistä ja vielä toteutumattomista. Lapsettomat ja projektittomatkin ovat vielä toivoa täynnä, ensimmäiset avioliitot solmittu, sillä ajatuksella että ne kestävät, toisen hankalat tavat ja epärealistiset odotukset ja huutavat lapset ja mahdottomat projektit ja väärin remontoidut puutalot eivät uhkaa vielä mitään.”

Synkkää ja kyynistä? Kieltämättä uhkan tuntu leijuu ilmassa, mutta Juhanin asenne on uskottava. Tarinan myötä selviää menneisyys, avioliiton kariutumisen kuviot. Juhani taitaa myös ironian, joten lukija saa välillä hymähdelläkin.

Kirja ei ole huima sukellus toisiin aikoihin tai maailmoihin eikä se aiheuta taiteellista tai henkistä järistystä kuten vaikka Kallorumpu. Tämä on arkisempi tapaus, mutta teki suuren vaikutuksen. Valtonen ei tarjoile itsestäänselvyyksiä, vaan vähän väliä yllättää lukijan. Hän kirjoittaa napakasti, miehekkään määrätietoisesti, sameita kohtia ei jää.

Tapahtumien ajankohta näkyy Juhanin arjessa, kun keskustellaan mm. Saksasta tuotavista autoista ja tv-ohjelmasta, jossa homot arvioivat heteromiesten ulkonäköä. Silti perustarina tuntuu kestävältä, jopa ajattomalta. Päähenkilön ammatin vuoksi kirjallisuus ja kirjoittaminen ovat paljon esillä. Lukijana kutkuttivat viittaukset kirjoihin, joista osa mainitaan nimeltä, osa ei, ja niitä tietysti on pakko alkaa arvailla mielessään.

Kertaakaan mielessä ei käynyt, etteikö Juhani olisi todellinen ihminen, vaan hänen mukanaan eli alusta loppuun.

Kiitos Annille jonka blogista tämän ensimmäisen bongasin, ja kun Jori muistutti asiasta, hain kirjan saman tien kirjastosta.

Jussi Valtonen: Siipienkantamat. Tammi 2007.

7 kommenttia:

  1. Näen blogisavujen tupruttavan huikeita savumerkkejä... :) Lukulista on tällä hetkellä aika massiivinen, mutta pidän nimen mielessä!

    VastaaPoista
  2. Mainiota, että sinäkin löysit tämän helmen!

    VastaaPoista
  3. Valtosta on kyllä pakko lukea jossain välissä, kun häntä niin hehkutetaan joka toisessa blogissa. Höh, miksen muuten valinnut tätä Morren kuuden kotimaisen haasteeseen...

    Tämä on muuten Tammen, ei Gummeruksen, kirja.

    VastaaPoista
  4. Samaa fiilistä kuin Karoliinalla ja Sallalla: kiinnostusta herättävää tupruamista on nyt ilmassa. Valtonen voisi olla minulle sellainen uusi mies.

    Tekstisi on ilahduttava: se ei vilise superlatiiveja, mutta siitä saa kirjasta hyvin positiivisen kuvan. Kiitos.

    VastaaPoista
  5. Kiva että herätin kiinnostusta! Olen vieläkin aika äimänä kirjasta. Varovaisena ihmisenä ajattelin lukea lisää Valtosta ennen hehkutusta, mutta en malttanut odottaa - ja ehkä arviokin olisi paperinmakuisempi, jos lukemisesta kuluisi aikaa ja vaikutus haaltuisi. Kiitos Karoliina tarkkuudesta, tietenkin Tammen, korjaan kömmähdyksen heti.

    VastaaPoista
  6. Oon lukenut Valtoselta muistaakseni yhden kirjan aiemmin, mutta tästä en ollut kuullut vielä. Tämä herätti kyllä kieltämättä kiinnostuksen, jospa saisin tänkin luettua vielä jossain vaiheessa. :)

    VastaaPoista
  7. Minäkin hain kirjastosta lisää. Sekin hyöty on vanhempia kirjoja lukiessa, että niitä saa heti lainaan. Tosin jos haluaa kirjan ostaa, ei välttämättä löydy. Tätä kyllä on tilattavissa Tammen verkkokaupasta ainakin.

    VastaaPoista