Tony on jo hyvän matkaa keski-iässä, kun hän joutuu tilanteeseen, joka pakottaa hänet muistelemaan menneitä. Vaikka hän sanookin, ettei ole nostalgia-ihmisiä, hän kuitenkin alkaa selvittää, mitä tapahtui - miksi hän saa oudon muistutuksen lapsuuden ja nuoruuden ystäväpiiristään.
Keskipisteessä on Adrian, erikoinen ja älykäs ystävä, johon yhteydenpito katkesi elämän viedessä toisaalle, kuten nuorena usein käy. Kun Tony palaa vanhoihin tapahtumiin, hän kohtaa samalla henkilökohtaisen keski-iän kriisinsä: ajan kulun oivaltamisen uudella tavalla ja menneisyyden tajuamisen eri silmin. Asiat - ja ihmiset - näyttäytyvät nyt toisenlaisina kuin hän on ne aiemmin kokenut. Niin menneet ystävyydet kuin oma hajonnut avioliitto ja suhde tyttäreen joutuvat tarkastelun alle, uudelleen arvioitaviksi.
Kirjan pohdiskeleva, hieman salaperäinen sävy on kiehtova. Ja ajan merkitys erityisesti: en usko, että kirja olisi minua puhutellut kymmenen tai kaksikymmentä vuotta sitten, mutta nyt se todella sen tekee. Tonyn tavoin minäkään en ole nostalgia-ihmisiä, joten pystyin hyvin eläytymään hänen tuntemuksiinsa. Uskon, että jokainen käy jollain tavalla vastaavan mietinnän läpi jossain vaiheessa; kuka aiemmin, kuka myöhemmin, kuka kevyemmin ja kuka raskaimman kautta. Aika muistuttaa olemassa olostaan jollain tavalla. Mitä olen tehnyt oikein, mitä väärin? Tonykin olisi todennäköisesti joutunut samaan pohdintaan ilman tarinassa kerrottua alkusysäystäkin, jostain muusta syystä, jonain toisena ajankohtana. Vai olisiko hän elänyt elämänsä loppuun asti "samoilla silmillä", nuoren pojan viattomuudella ja itsekeskeisyydellä?
Yksityiskohdilla on tässä fiksussa kirjassa paljon väliä, ja niitä pohditaan pikkutarkasti, julmastikin. Jännitystä luo muistojen törmäys todellisuuteen, jonka selvittämisessä lukija saa olla mukana. Hieno kuvaus iästä ja muistista, ihmisen ajassa olemisesta.
Tätä onkin luettu paljon! Arviot Kirjainten virrassa, Ilselässä, Rakkaudesta kirjoihin -blogissa, Lukutuuliassa, Sinisen linnan kirjastossa ja monella muulla.
Julian Barnes: Kuin jokin päättyisi. WSOY Aikamme kertojia. 2012. Suomennos Kersti Juva.
Mahtava oivallut tuo, ettei Tony ollut nostalgia ihmisiä! Niin totta, mutta tajusin vasta nyt! Minähän rakastuin tähän todella, mutta minulla onkin kiihkeä suhde muistamista käsitteleviin kirjoihin.
VastaaPoistaMinuakin kiehtoo kirjoissa nykyisin jostain syystä muistaminen, ja ajan kulku, ja eri aikatasot - ja tässä oli sitä kaikkea! Minusta tuntui, että Tony ei olisi halunnut hirveästä muistella entisiä, mutta hänen oli sitten suorastaan pakko.
VastaaPoistaSamaa mieltä, Kuin jokin päättyisi on nimenomaan kirja muistista ja muistamisesta. Hieno romaani.
VastaaPoistaMiten outoa mutta hienoa, että omasta elinpiiristä mahdollisimman kaukana olevan kirjoittajan tekstiin voi niin eläytyä. Lienee erinomaisuuden merkki...
VastaaPoistaMinulle tämä kolahti aika kovasti, olen itse vähän sitä tyyppiä, että joudun joskus kovastikin mielessäni vatvomaan sekä omia että muiden tekemisiä ennenkuin saan niiltä rauhan.
VastaaPoistaJa saattaapa hyvinkin syynä olla juuri tuo, että haluan rakentaa muistoista sellaisia, että kykenen ne hyväksymään. Ei mitään tietoista muuntelua, mutta vähän selittelyn makua ehkä kumminkin ;)
Hieno kirja!
Erja, luulen että suurin osa meistä toimii juuri noin muistojensa kanssa. Joskus vaatii aikaa sulatella niitä osaksi omaa elämäntarinaa, saada se elämänselitys "valmiiksi". Tony ei minusta ollut vatvoja ollenkaan, mutta hänet pakotettiin.
VastaaPoistaTämä upposi sataa niin minuun kuin mieheeni. Olen vertaillut arvioita kirjasta ja huomannut, että ihan hiukan vaikuttaa myös lukijoiden ikä. Tämän kirjan aukeaminen edellyyttää jo aikuisuutta, että näkee/tuntee, mitä on mennä vuosikymmenien jälkeen peilin eteen ja tunnustaa, että olikin nähnyt itsensä aivan toisin kuin muut ja tehnyt tekoja, joiden hintaa joku maksaa vieläkin.
VastaaPoistaHirveän hieno teos, joka ainakin minulle menee kuumaan ryhmään.
Olen täysin samaa mieltä, Leena. Sekä kirjasta että sen lukijoista. Itse ainakin auliisti myönnän, että tuskin olisin näin vaikuttunut nuorempana, tuhahdellut kirjalle vain - aikuistuin vasta myöhään (jos silloinkaan). Mutta nyt se on vaikuttava, pieni suuri tarina.
VastaaPoista