Elävää kuvaa

tiistai 18. joulukuuta 2012

Talvipäiväkirja


Paul Auster katsoi 64-vuotiaana olevansa sopivan ikäinen muistelmien julkaisuun. Mikäpä siinä, kyllä meitä Austerinsa lukeneita kiinnostaa kuulla, miten mies tähän jamaan on päätynyt. Ja miten perus-nykkiläinen elää. Toivottavasti muisteluinnostus ei enteile huonoa kuntoa tai muuta uran- tai elämänmuutosta - lienee vain sopiva aika, kun vielä muistaa jotain muisteltavaa. Kuten hän itse sanoo: "Puhu nyt ennen kuin on liian myöhäistä ja toivo sitten voivasi jatkaa puhumista, kunnes mitään sanottavaa ei enää ole."

Muistelmia lukiessa minulle tulee usein seiskapäiväinen olo; tirkistelen tässä jonkun intiimeihin asioihin. Mutta lohduttaudun sillä, että taiteilija itse on julkaistavat asiat valinnut ja halunnut jakaa.

Eikä Auster turhia kursaile. Hän kertoo elämäntarinansa alusta tähän asti - myös niitä intiimejä ja hyvin fyysisiä yksityiskohtia - räväkästi, hauskasti, haikeasti ja jopa rehellisen tuntuisesti, niin mokat kuin muuten vain harmittavat asiat (tietenkään emme tiedä, miten paljon jää kertomatta). Hajanaisia mielikuvia kolmen, neljän iästä alkaen. Kolhuja, lääkärireissuja, tappeluita, ikuisia arpia. Baseball-innostus. Tärkeistä tärkein äiti ja yksi hullu isoäiti - mutta etenkin muut naissukupuolen edustajat, joista Auster oli kiinnostunut jo nuoresta, ja selvästi usein heidän suosiossaan. Ensimmäiset tyttöystävät, abortti, joka kalvaa vieläkin mieltä, opiskeluja, kirjoittamista, muuttoja. Paljon osoitteita, joita Auster listaa, ja kuvailee asuntoja muistiinpanomaisesti.

Ensimmäinen puolisko on tavanomaisempaa pojan kasvutarinaa. Toinen puoli kirjaa on minusta kiinnostavampi: enemmän aikuisen elämää ja suuri rakkaus, toinen avioliitto (ensimmäinen oli nopea nuoruuden kokeilu), Siri Hustvedt. Rakkaudentunnustusta on hienoa lukea. Auster ei jätä epäilyksen sijaa siitä, etteikö tämä ole hänen elämänsä nainen. Äidin lisäksi: äidin kuolemasta alkavat paniikkikohtaukset. Kirja ei kuitenkaan etene tylsän kronologisesti, vaikka se löyhästi ikäkausia seuraileekin; ajatuksia ja siirtymiä eri aikakausista on kautta kirjan. Sen jaksaa lukea, kun jaksottaa lukemisen sopivasti, teksti on yhtä pötköä, ilman lukuja ja kappaleita.

Tuttuja ikääntymisen merkkejä ja mietteitä. Heräilyä aamuyöllä, sukulaisten muistelua, jotain kaduttavaakin, kun tajuaa nuoruuden tyhmyytensä. Kiitollisuutta perheestä. Säikähdys liikenneonnettomuudessa, joka olisi voinut tappaa rakkaat. Sen jälkeen Auster ei ole ajanut.

Isoäidin sanat tyttärelleen isoisästä huvittivat häntä - ja lukijaa - suuresti. Miten monesta miehestä voisi sanoa samaa! "Isäsi olisi suurenmoinen mies - jos hän vain olisi toisenlainen."

Talvipäiväkirja on yllättävän vähän "kirjallinen". Auster keskittyy henkilökohtaiseen elämäänsä, ei uraansa. Ikään kuin kirja olisi omille jälkipolville tehty, ei kirjallisuuden tutkijoille - ne tiedot löytyvät muualtakin. Älykästä jutustelua muistelemisen lomassa. Hän kertoo tarinan miehestä, joka sai kuulla kuolevansa pian - pahaenteistä? Paheistaan, viinistä ja tupakasta, hän ei silti aio luopua, vaikka ajan rajallisuus selvästi mietityttää.

Kirjasta jäi sympaattinen ja hymyilevä jälkimaku, vaikkei se suuria järistyksiä herättänytkään. Tuulia on kirjoittanut hienon arvion hurmaavana pitämästään kirjasta. Sanna tunnustautuu Auster-faniksi Luettua-blogissa. Leena Lumi löysi paljon yhteistä omaankin elämäänsä, kuten hyvän avioliiton aineksia.
  
Paul Auster: Talvipäiväkirja. Tammen Keltainen kirjasto 2012. Suomentanut Erkki Jukarainen.


2 kommenttia:

  1. Kiitos! En edes tiedä, miksi kirja kosketti minua niin perinpohjaisesti! Olisipa hienoa tuntea Paul Auster, hän vaikuttaa sympaattiselta ja syvälliseltä ihmiseltä.

    VastaaPoista
  2. Innostuksesi välittyi hienosti arviossasi! Mäkin katselen silloin tällöin nauhoittamaani dokumenttia, jossa Hustvedt-Auster-pariskunta kertoo työstään, kotonaan - myös New York ja elämä siellä kiehtovat minua, vaikken ole käynytkään. Ja molempien kirjat. Auster kuvasi osuvasti kirjailijan työpäivää tässä kirjassa: "7 tuntia oman pään sisällön kaivelua." Päässä täytyy olla aika lailla sisältöä, mitä kaivaa...

    VastaaPoista